Siuntio 191, tehtävä 704B...
Keskiviikkona 10. Kesäkuuta 2009 kello 23:49
...jolloin pitää tietenkin tapahtua jotain (enemmän kuin tässä blogissa viime aikoina). Vauhtia tuntui ainakin olevan meillä ihan riittävästi... ;-)
KOMMENTOI - jo 16 kommenttia
Running Man...
Tiistaina 12. Toukokuuta 2009 kello 18:45
Nuorena (tai pitää tietenkin sanoa että
nuorempana) juoksin paljon. En ikinä missään urheiluseurassa, enkä yleisestikään viihtynyt esim. yleisurheiluradoilla. Oma juoksemiseni oli ehkä enemmänkin tuollaista
Forrest Gump-tyylistä... OK, en todellakaan väitä että omaan millään muotoon Tom Hanksin charmin, että olisin juossut mantereen halki tai että parhaimmillani juoksuani seurasi useampi sata kannattaja mutta muuten. Juoksin pitkiäkin matkoja yksikseen, ja sehän oli ihan hyvää terapiaa nuorelle miehelle... ;-)
Viime vuosina en ole juuri ”ehtinyt” juosta, en ainakaan kovin säännöllisesti. Nyt olen parina iltana käynyt harjulla lenkillä, ja olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä kuinka hyvin juoksu on sujunut. Eli vaikka kunto on jossain määrin päässyt rapistumaan, niin mitä ilmeisemmin omaan kuitenkin aika hyvin pohjakunnon ja tekniikan. Ja nyt näyttää siltä että olen taas löytänyt juoksemisen ilon, ja odotan innolla sitä että pääsen taas lenkille. Onneksi harjulla on todella hienot lenkkeilymaisemat ja pururadat, joten pitkälle ei tarvitse mennä. :-)
Lopuksi katsotaan mitä
Wikipedia sanoo juoksemisesta (höystettynä omilla pikku kommenteilla tietenkin)... ;-)
”Juoksu on jalallisten eläinten (jätkä on siis eläin…) nopein tapa liikkua ilman apuvälineitä (omasta mielestä ei tuota Nissania oikein voi luokitella apuvälineeksi, sehän on auto). Juoksu määritellään sellaiseksi tavaksi liikkua, jossa jossakin liikkeen vaiheessa molemmat jalat ovat yhtä aikaa ilmassa (jep, väsynyt lanssari ja suorastaan gasellimaisia loikkia…). Juoksu on myös suosittu tapa kuntoilla ja urheilla. Hölkkä on hidasta juoksua. Juoksu vahvistaa sydänlihasta, kehittää hengitys- ja verenkiertoelimistöä sekä alentaa verenpainetta (miksi elimistöni sitten vastustaa juoksemista?). Juoksun jälkeisen palautumisen aikana aivot erittävät elimistöön endorfiiniä, mikä aiheuttaa rentouden tunteen. (aah, kemikaaleja, bring it on!)”
KOMMENTOI - jo 12 kommenttia
Tässäkö voittaja?
Maanantaina 11. Toukokuuta 2009 kello 12:58
Minä olen tässä viimeisen vuoden aikana esitellyt useita erilaisia yksikkövaihtoehtoja meidän Hiiden L4:n ajoneuvoksi, mutta nähtyäni tämän alkaa omalta osaltani vastaväitteet loppumaan. Siis tämähän on niiiin hieno, kunhan ensin laittaa siihen vähän keltaista väriä ja vaihtaa nuo punaiset ristit
Elämän Tähtiin. Niin, ja tietenkin siihen pitää lisätä vielä yksi tuoli L4:n hovikuljettajalle koska sellainen pitää ehdottomasti olla. ;-)
Mutta varsinkin kun tuo meidän L4 operoi aika paljon pienten taajamien alueella ja ihan puhtaalla maaseudulla, niin tuollainen Swengaava Tabishirvihan voisi olla melko luotettava kulkuväline. Ja vauhtiakin luulisi riittävän, ainakin kun ottaa huomioon millaisella vauhdilla nuo elukat juoksevat meidän autojen eteen aina välillä. Joku varoliivi (ainakin hirvelle, henkilökunnalle on jo olemassa) pitää varmasti kehittää, koska muuten on olemassa selkeä riski että joku metsästäjä tekee kaadon ja on vielä ylpeä asiasta... ;-)
KOMMENTOI - jo 14 kommenttia
''Whatever you are, be a good one'' – Abraham Lincoln
Maanantaina 11. Toukokuuta 2009 kello 12:15
No niin, nyt yritetään taas saada jotain eloa tähän blogiin. Toivottavasti tämä tuotos ei ole ihan silkkaa roskaa, mutta taidanpa postata tämän siitä huolimatta. Luulen että stressi siitä ettei uutta materiaalia ilmesty ollenkaan on suurempi kuin se että joudun kenties hieman tinkimään ”laadusta”.... ;-)
Viime viikolla sain yhden suuren projektin (melkein) päätökseen kun ohjelmassa oli Arcadan ensihoidon johtamiskurssin viimeinen moduuli. Luvassa oli varsin käytännönläheinen moduuli jossa oli tarjolla kaksi harjoituspäivää kentällä. Ensimmäisenä päivänä oli luvassa tieliikennepelastamisoppeja ja yhteistoimintaa poliisin kanssa, toisena olisi sitten ns. loppusota eli kunnon suuronnettomuusharjoitus.
Ensimmäisenä päivänä harjoiteltiin siis tieliikennepelastamista. Siinä painopiste ei kyllä ollut (parista lyhyestä pikaharjoitusvedosta huolimatta) johtamisessa vaan siinä että tutustumme pelastustoimen tehtäviin liikenneonnettomuuksissa. Saimme kuulla heidän näihin tilanteisiin liittyvät ajatuksensa ja toiveensa, ja pääsimme myös itse kokeilemaan mm. hydraulisia pelastusvälineitä. Monilla kurssilaisilla on erilaista palokuntataustaa (mm. minulla) ja monelle läpikäydyt asiat olivat pääosin tuttuja. Mutta kurssilla oli myös sellaisia oppilaita joille nämä asiat eivät olleet juuri ollenkaan tuttuja, ja kyllä ne olivat kaikille muillekin erittäin hyvää kertausta. Omista palokuntavuosista on jo ehtinyt kulua sen verran paljon aikaa että dementia on ehtinyt tehdä jo melkoisesti tuhoa...
Toinen rasti oli myös erittäin hyvä jolloin pari poliisia Keski-Uudeltamaalta kouluttivat yhteistoimintaa poliisin ja sairaankuljetuksen välissä. Iltapäivä koostui pääosin neljästä käytännön harjoituksesta jossa käytiin läpi erilaisia tilanteita. Homma alkoi sillä että virka-apupyynnöllä suoritettava mt-potilaan nouto terveysasemalle ei oikein ottanut sujuakseen, ja viimeinen skenaario kuvasti tilannetta jossa kansalainen ampuu raivokkaasti paikallisessa verovirastossa (taisi tulla mätkyjä). Väliin mahtui sitten myös tietenkin kaikenlaista muuta jännää. ;-) Kuten sanoin, rasti oli erinomainen ja siinä moni asia selkeytyi. Ja tämäkin rasti tuntui kovin ajankohtaiselta ottaen huomioon viime vuosien erilaiset ikävät tilanteet...
Seuraavana päivänä oli sitten luvassa tuo ns. loppusota. Siinä oli skenaariona tilanne jossa Katriinan sairaalan yhdellä yläkerran osastolla syttyy tulipalo potilashuoneessa. Se oli tietenkin pääosin meidän harjoitus, mutta paikalla oli myös palomestari ja poliisin kenttäjohtaja (harjoittelivat johtokeskustoimintaa yhdessä lääkintäjohtajan kanssa) sekä osaston henkilökuntaa (jotka tietenkin harjoittelivat omaa pelastus- ja evakuointitoimintaa). Kuten olen tuonut esille jo monta kertaa aikaisemminkin tässä blogissa herättää suro-harjoitukset yleensä meikäläisessä melkoisia puolustusmekanismeja, mutta ihme ja kumma ei tällä kertaa...
On tuosta kurssista ollut selvää hyötyä myös tällä suro-puolella, koska melko suuresta potilasmäärästä (about 20) huolimatta on pakko todeta että se meni erittäin hyvin. Itse asiassa jopa niin hyvin että iltapäivän korjaava suoritus oli ihan samaa luokkaa kuin ensimmäinenkin. Tietenkin niistä löytyi parantamista, mutta ainahan niistä löytyy jos tarkastetaan omaa toimintaa sopivalla kriittisyydellä. Mutta yleisesti sekä kouluttajat, koulutettavat ja yhteistyökumppanit vaikuttivat kovin tyytyväisiltä. Ja niistä jäi kieltämättä ihan mukava tunne johon oli mukava lopettaa kurssi ja keskittyä keskiviikkopäivän kahvi- ja kakkutouhuihin. OK, nyt paikalla oli toistakymmentä yksikköä jossa jokaisessa istui/seisoi/makasi kaksi johtamiskurssin oppilasta, ja se on tietenkin melko optimaalinen tilanne. Varsinkin jos vertaa tilanteeseen jossa valtaosa yksiköistä koostuu henkilöistä jotka rehellisyyden nimissä ei osaa tai on päässyt harjoittelemaan suuronnettomuustoimintaa riittävästi. Sitä kun ei opi lukemalla aseman sohvalla SHP:n toimintaohjeita asiasta, vaan se vaatii kyllä jotain sen lisäksi. Mutta kuten sanoin, hieno päivä ja säätkin suosi. :-)
No, kurssi on nyt sitten loppu ja on aika miettiä mitä jäi käteen. Henkilökohtaisesti voin todeta että kurssi oli erinomaisen hyvä. Se oli hyvin rakennettu, varsinkin käytännön harjoituksien osata jossa vaikeusastetta tuli koko ajan lisää. Olen saanut paljon hyviä oppeja, ja nyt minun pitää yksinkertaisesta saada ne siirrettyä oman käytännön johtamistyöhön. Aina välillä tulee tilanteita esim. omissa L4-vuoroissa jossa muistan vasta päästettyäni tangenttia ylös että ”ai niin joo, minähän olisin voinut...”. Mutta eiköhän tämä tästä. :-) Suuri kiitos kurssille kouluttaneille ja erityisesti mukaville kurssikavereille! :-)
KOMMENTOI - jo 2 kommenttia
