Tarjolla lisää sekavia ajatuksia sairaankuljetustyöstä...
Torstaina 3. Heinäkuuta 2008 kello 21:14
Kuulen asioita... OK, niinhän valtaosa meistä. Mutta minä kuulen myös asioita jotka eivät oikeasti ole olemassa. Ja jotenkin minusta tuntuu siltä että kyse on ammattisairaudesta.
Puhun virvekäsiradiopuhelimesta, ja sen tuottamista erilaisista äänistä. Kuulen nimittäin niitä silloinkin kuin virveradioita ei ole lähimaillakaan. Kuulen sen oi niin ihanan äänen joka pamahtaa eetteriin aina kun tulee keikka. Ja sitten kuulen aina välillä sen hyvin pienen äänen joka kuuluu virvestä kun joku painaa radiossaan tangenttia. Joskus olen niin varma äänen olemassaolosta että luulen lyhyen hetken että minulta on vuoron loppumisen jälkeen jäänyt radio taskuun...
Kuuletteko te muut lanssarit yms nämä samat äänet? Enkä nyt puhu teistä jolla on virven hälytysääni kännykän soittoäänenä (missä itsesuojeluvaisto???). Koska vaimonikin kuulee samat äänet kuin minä (ei tosin samanaikaisesti), luulen että ympäristö ja altistus toimivat tämän ”taudin” aiheuttajina. Olen joskus päivystänyt hyvinkin paljon kotona, jolloin vaimoni on saanut oman osuutensa näistä soundeista. Ja olenhan varallaolossa aina välillä vieläkin. Eli jos teoriani pitää paikkaansa, niin tässä maassa pitäisi olla paljon ihmisiä jotka kärsivät tästä samasta ongelmasta. Pääsisiköhän tällä diagnoosilla sairaseläkkeelle? ;-)
Viime vuorossa tuli taas vaihteeksi otettua varsin kunnioitettava määrä sydänfilmejä, jolloin rupesin miettimään sitä että urani alkuvaiheessa ajoin aika monta vuotta tuota kyytiä ilman EKG-laitetta. Defibrillaattoria (mallia esim. Heartstart 3000) ei tietenkään sellaisenaan lasketa, koska sillä pystyy ainoastaan tekemään rytminmäärittelyn. Mahdolliset hapenpuutteet sydämessä ovat sitten ihan arvauksien varassa, vaikkakin kokenut silmä kyllä saattaa antaa osviittaa ongelmista. Moni vanha lanssari on väittänyt että tunnistavat sydäninfarktin jo ulko-ovella (jos vaan on näköyhteys potilaaseen), ja varmasti näin onkin. Luotettavuudessa on vain pientä parantamisen varaa...
OK, onhan se selvää että urani alkuvuosista on jo yli 10 vuotta aikaa ja olin tietenkin perustasolla. Homma toimi aika pitkälti sillä tavalla että kun tultiin rintakipua valittavan potilaan luokse, määriteltiin rytmi, mitattiin arvot, annettiin Dinitiä (nitrosuihke) ja happea. Jos kivut poistuivat raapaistiin kyytiin ja raijattiin hoitoon, ja jos kivut eivät poistuneet pyydettiin paikalle hoitoyksikköä filmaamaan. Nykyään alkaa löytymään myös perusyksiköistä 12-kanavaiseen rekisteröintiin kykeneviä laitteita, ja kiitos kehittyneen ja jopa luotettavan telemetrian niin sen filmin saa sitten helposti ja nopeasti ensihoitolääkärin tarkastettavaksi. Puhumattakaan siitä, että moni perustasoinen sairaankuljettaja osaa tulkita nuo filmit siinä missä minäkin. Näin ei tarvitse ajattaa hoitoautoja ympäri kyliä turhan takia.
Minulla on hyvin matala kynnys ottaa tuo 12-kanavainen, ja ehkä sen takia tuntuu niin oudolta ajatella että ollaan joskus pärjätty ilmankin sitä. Mutta ajat ja hoito-ohjeet ovet tietenkin muuttuneet vuosien aikana, ja koko ensihoito on käynyt läpi huiman kehityksen. Onhan sitä tabista joskus ajettu (en siis minä mutta muutamia vanhempia sankareita) yhdellä ukolla pelkillä paareillakin. Ja kyllä kyyti kulki... ;-)
Lopuksi totean että pienestä kiitospuheestani työjuhannusjutustani jäi puuttumaan kiitos Nummelan VPK:lle siitä että toivat meille jäätelöä. Ele oli todellakin arvostettu, ja jäätelöt olivat todella hyvät (Aino, en nyt muista makuja tarkemmin). Luulen että laihdutuskuurini sai aivoni työntämään nuo jäätelöt johonkin pimeään nurkkaan tuossa takaraivossani. Tai sitten olen vain wanha mies jolla on teflonpäällysteiset aivosolut... ;-)
Kadonnut: 20 voipakettia...tai jotain sinnepäin...
Torstaina 3. Heinäkuuta 2008 kello 19:45
Tänään aamulla se tapahtui. Viimeiset pari viikkoa on tuo paino enemmän tai vähemmän pyörinyt samoissa lukemissa. En kuitenkaan ruvennut stressaamaan asiasta, koska a) tiesin että tapani laihduttaa toimii ja b) on tätä stressattavaa muutenkin ihan tarpeeksi. Mutta anyway, tänään se siis tapahtui. Heräsin aamulla työpuheluun, ja ennen kuin menin takaisin sänkyyn nukkuakseni vielä tunnin kävin tarkastamassa painoani. Lukema 103 vilkkui silmissäni, ja silloin oivalsin sen: 10 kg on lähtenyt, ja jos nyt pidän 93 kg tavoitteena niin olen myös päässyt puolenväliin. 10 kg...moni on kommentoinut että se näkyy selvästi. Tämä on tietenkin hyvin ilahduttavaa, koska en itse samalla tavalla huomaa eroa. Mutta yksi hyvä tapa konkretisoida tulosta on tunnetusti määrän muuttaminen voipaketeiksi. 20 kpl 500 g voipakettia alkaa olla jo melkoinen määrä rasvaa, ja varsinkin jos sen hieroo itsensä päälle (ei mitään perverssejä mielikuvia tässä vaiheessa kiitos). Olisi kenties pitänyt lastata em. määrä niitä voipaketteja tänään Prismassa ostoskärryyn, ja ottaa kuva... ;-)
Sairaankuljetusaiheet ovat näköjään olleet aika vähissä viime aikoina tässä blogissa, kun taas lomailut, zombiet ja ruohonleikkurit ovat olleet huomattavasti enemmän esillä. No, tämähän johtuu tietenkin siitä että olen ollut lomalla (jonka aikana olen ihan oikeasti tehnyt parhaani jotta saisin pidettyä nuo tabikset pois ajatuksistani) ja lomaltapaluun jälkeen olen ollut niin kiireinen työvuoroissa etten ole jaksanut miettiä mitään sen syvempiä ajatuksia näistä duuniasioista. Tai no joo, syvempiä ja syvempiä. Joten seuraavaksi olisi tarjolla sekavia ajatuksia ja vaihtelun vuoksi työasioista...
Minä teen työtä haastavalla ja mielenkiintoisella alueella. On kaupunkialueita (ja sitten on Nummela), pieniä kyliä, saaria, vettä, isoja ja vähemmän isoja teitä ja ihan perkeleesti metsää ja peltoja. Etäisyydet ovat vähän eri luokkaa kuin monessa muussa paikassa, vaikka tiedän kyllä että suurempiakin etäisyyksiäkin on muualla Suomessa. Mutta esimerkkinä keikka jolloin ajoin NP191:ssa Nummi-Pusulan sakuasemalta Karjalohjan perukoille eräälle kesämökille. Sieltä Helsinkiin Mariaan sairaalaan, ja sitten takaisin Nummi-Pusulaan. Kilometrejä kertyi reippaasti yli 150 kappaletta...
Saan aina välillä suurta nautintoa siitä kuin vieressä istuu joku uusi keikkalainen, varsinkin jos kyseinen ihminen on enemmän tottunut kaupunkisairaankuljetukseen. On suorastaan hauskaa katsoa hänen epäuskoisia kasvoja kun navigaattori väittää että kohteeseen on 38 km matkaa. Ja hauskuusaste sen kuin suurenee kun matkaa on jäljellä vielä 10 km ja siirrytään hiekkatielle. 7 km ennen kohdetta ajetaan jo niin kapealla hiekkatiellä, ettei kaksi autoa enää pysty kohtaamaan vaan jompikumpi pitää peruuttaa. 3 km ennen kohdetta ajetaan jo traktoripolkua pitkin ja esitetään hiljainen rukous siitä että kohteessa pääsee kääntämään auton ympäri. Tässä vaiheessa sillä ei ole mitään väliä vaikka olisin itse kuinka ihmeissäni tahansa, minä esitän coolia naamaa (?) ja viheltelen (surkeasti mutta kuitenkin) tavalla joka sanoo ”...tervetuloa maalle...ja tota”. ;-) Halvat on huvit...
Totuus on kuitenkin se etten vaihtaisi tätä edellä kuvattua maisemaa kaupungiksi, ei edes vaikka joku maksaisi siitä enemmän palkkaa. Hmmm, tuota pitää muuten miettiä vähän. No, sehän tietenkin riippuu siitä kuinka paljon sitä palkkaa tulisi lisää, mutta ihan pieni summa ei riittäisi. Onhan se monella tavalla helpompaa kun kohteeseen on matkaa 6 km, ja sieltä sairaalaan 5 km, kadut ovat aurattuja ja katuvalojakin löytyy. But who needs easy? En minä ainakaan. Hitto, olen tulossa vanhaksi...
Ja sitten asiasta kolmanteen. Tuossa eräänä päivänä istuin V190:n hoitotilassa ja yritin pitää mieleni virkeänä sillä aikaa kun iäkkäämpi naispuoleinen kansalainen kuorsasi paareilla. Ei, hän ei ollut syvästi tajuton vaan ihan vain hieman väsähtänyt. Ja väsynyt. Ja ehkä ennen kaikkea ihan helvetin juovuksissa. En jaksanut sen enempää miettiä iäkkäiden ihmisten lisääntynyttä alkoholinkäyttöä, vaikka se olisi kenties ollut se ”aikuismainen” juttu. Ei, minä ajattelin ”EU-ambulansseja”.
Silloin kun minä aloitin nämä työt oli kaikissa lansseissa vapaa kulku yksiköiden hoitotilojen ja ohjaamoiden välissä. Sitten tuli EU, ja nyt niitä ei sitten ole enää. OK, tämä koskee tietenkin vain uusia autoja, mutta pikkuhiljaa kalustoa uusitaan joka paikassa ja yhä useammassa suomalaisessa lanssissa on nykyään pieni ”ikkuna” oviaukon kohdalla. Muistan kuinka moni lanssari protestoi äänekkäästi tästä asiasta, niin meillä kun muuallakin. Mutta ainakin meillä laantuivat protestit melkeinpä yhtä nopeasti kuin ne alkoivatkin, eikä kukaan oikeastaan ole kommentoinut koko asiaa enää pitkään aikaan. Mistä moinen johtuu, onko EU yksinkertaisesti niin suuri instituutio ettei kukaan jaksa protestoida vai mistä? Tuskinpa, itse uskon enemmän siihen ettei nyt välttämättä ollut niin paljon mistä protestoida...
Myönnetään, umpiseinä tekevät hoitotiloista enemmän kaappimaisia. Myönnetään ettei niistä näe ulos yhtä hyvin kuin vanhemmista autoista, varsinkaan eteenpäin. Myönnetään sekin että mikäli ”asiakas” käy hoitajan kimppuun, niin kestää hieman pidempään ennen kuin kuljettaja ehtii konttiin avuksi. Mutta totuus (Stenden maailmassa) on kyllä se ettei asiat ihan noin pahasti ole. Itse totuin uuteen ”konttimaisemaan” ensimmäisen kyydin puolessavälissä, ja se on kyllä melko harvinaista että kyytiin otettu asiakas käy meidän kimppuun. Haluan uskoa että ammattikuntamme edustajat osaavat käyttää hieman harkintaa siitä ketkä otetaan kyytiin ja millaisissa olosuhteissa. Epäilemättä joudutaan joskus kuljettamaan vaarallisia ihmisiä, mutta silloin on kyllä pääsääntöisesti poliisin edustaja mukana autossa. Poikkeuksia tietenkin tapahtuu, mutta harvoin. Myönnän kyllä senkin että minun kimppuun ei ehkä käydä niin herkästi, koska olen tosiaankin iso, kalju, ruma ja painan 113 kg. Tai siis painoin, tänä aamuna näytti vaaka 104,9 kg. Eli seitsemän viikkoa takana ja reilu kahdeksan kiloa mennyt. Ja tavoitteeseeni on matkaa vielä 10 kg, eli kohta ollaan puolessavälissä. Vaikeampi puolisko on tosin edessä, mutta tavoitteeni on olla 95:ssä kilossa tämän vuoden viimeisenä päivänä.
OK, eksyin vähän aiheesta...taas. Anyway, se sama seinä ehkä estää myös hieman sitä että se sama ”hermostunut kansalainen” pääse kuljettajan kimppuun ennen kuin auto saadaan pysähtymään. Ja ymmärtääkseni tuo umpinaisempi seinä parantaa merkittävästi ajoneuvon kykyä pysyä muodossaan silloin kuin mennään ”bonka-bonka”-tyylisesti katon kautta ympäri tabiksessa. Joten jään henkiin. Luultavasti tässä käy vielä niin että 5-10 vuoden kuluttua ainoastaan wanhat kyytijullit muistavat niitä autoja jossa pystyi siirtymään vauhdissa ohjaamosta konttiin ja päinvastoin. Jolloin meitä todennäköisesti pidetään fossiileina, ja meille nauretaan selkämme takana. Tai ehkä jopa ihan suoraan päin naamaa...
Näin tänään, nyt nukkumaan. Huomenna olisi paljon tekemistä asemalla (noita hallinnollisia hommia pääsääntöisesti, ja sitten ehkä jopa vähän noita sairaankuljetustöistäkin) eikä univelka edistä asiaa millään tavalla...
Ollaan taas kotona. Hieman etuajassa, mutta aamulla tuli puhelinsoitto yhdestä sairaslomaongelmasta maanantaille, enkä saanut siihen tekijää näin lyhyellä varoitusajalla (toimistoni jossa yritin saada homman hoidettua oli kyllä hieno, istuin nimitäin meidän laiturilla papereiden ja puhelimen kanssa). Ja jos en saa, niin sitten pitää hoitaa itse. Mukavaa se ei tietenkään ole, mutta jouduin aika harvoin itse hoitamaan nuo tuuraukset. Meillä on hyviä ihmisiä töissä, niin vakituiset kuin keikkalaisetkin. Anyway, onneksi päästiin lähtemään torpalle jo perjantaina että tuli edes se yksi kokonainen päivä torpalla. Ja se oli hyvä päivä. :-)
Tuossa on pidempi tabisaiheinen juttu työn alla, mutta tässä vaiheessa tuli mieleen käymäni kommenttikeskustelu Mawatin kanssa noista ruohonleikkureista. Siis tämä “keskustelu”:
Mawat paikasta T-40 on kommentoinut Sunnuntaina 29. Kesäkuuta 2008 kello 03:18
"Oletkos ajatellut hieman pimpata tuota leikkuria....ne ajaa niillä ihan kisaakin...jotain 24h-ajoja. Heh....voi tietenkin olla parempi et jättä väliin, mutta ajatus on herkullinen. Lomaa kohtuudella mutta varmasti....ensi viikolla ne minullakin alkaa....lomat siis."
Johon minä vastasin että…
Stende paikasta torppa on kommentoinut Sunnuntaina 29. Kesäkuuta 2008 kello 11:51
"Todella mainio idea! Xzibit, pimp my ruohonleikkuri ja eikun Pyhtään ympäriajoja järjestelemään. ;-)"
Ja nyt kun tulin tänne kotiin jossa on hieman Mokkulaa nopeampia nettiyhteyksiä, oli pakko katsoa mitä YouTubella on tarjottavaa tästä aiheesta. Sitä löytyy yllättävän (?) paljon, mutta valtaosa on tunnetusti roskaa. Mutta tuossa vähän katseltavaa. Minulla on selvästi paljon opittavaa ruohonleikkuripimppaamisesta, mutta yhdessä asiassa olen ainakin ainutlaatuinen. Yhtään intiaaniteltta-asuntovaunua en nähnyt… ;-)
Ja lisää…
Ja vielä lisää…
Että silleen, nurmikonleikkuuaika saisi helposti puolitettua…ja tota… ;-)
Ollaan taas torpalla. Teen aika reippaasti tuota duunia näiden kolmen viikon aikana jotka erottavat minun kaksi lomajaksoa. Mutta tämän viikonlopun olin varannut vapaaksi, koska Pian kesäloma loppuu maanantaina ja suunnitelmissa oli muutama päivä torpalla. Kovasti duunikohtalo yritti puuttua peliin, mutta kiitos hyvien ihmisten ja about 50 puhelinsoiton sain kuin sainkin pitää vapaani. Tultiin eilen illalla ja suunnitelmissa olisi lähtö kotiinpäin maanantaina aamupalan jälkeen. Näin ollen sunnuntai olisi ihan kunnon torppapäivä, eikä mikään ”odotellaan tässä masentuneina että pitää lähteä kotiin”-päivä. Ero on melkoinen... :-)
Lyhyen harkinnan jälkeen päätettiin eilen illalla lämmittää vielä sauna meille aikuisille, vaikka tiedettiin että siitä tulisi varsinainen yösauna. Pumppasin vedet saunaan, ja vaimoni otti hoitaakseen itse lämmityksen. Homma aloitettiin yhdeksältä, ja saunomaan päästiin 01.15. Teki kuitenkin todella hyvää käydä saunassa ennen nukkumaanmenoa, ja nämä myöhäiset ”aikuistensaunat” ovat olleet tämän kesän hittijuttuja. Aamulla tuli herätys jo 8.30 Nummelassa olevan sairaslomatilanteen takia, mutta hoidettuani sen menin takaisin sänkyyn ja nukuin kevyesti vielä kolme tuntia.
Tänään on sitten ollut ohjelmassa kaupassa käyntiä, saunan lämmittämistä, ruokailua, hieman herkuttelua ja nurmikoiden leikkaamista. Pia otti ns. pikkuleikkurin ja minä tuon isomman ”Murren”. Laitoin vielä sen perään kärryn ja lastasin pennut kyytiin. Tiedän ennestään että he viihtyvät siellä loistavasti, ja tuo on vielä erinomainen tapa katsoa ettei ne lähde minnekään luvattomille teille kesken urakan. Aina välillä cruisailin ”traktorillani” savusaunan eteen ja kävin tarkastamassa siellä olevan tilanteen.
Jossain vaiheessa otettiin koko perhe juomatauko, ja silloin iski taas ”vaarallinen” ajatus. Otin lasten intiaaniteltan ja laitoin sen peräkärryn päälle. Lapset innostuivat kovasti ja ottivat vielä luettavaa mukaan. Siinä minä leikkasin vielä hieman nurmikkoa, ja lapset pötköttivät/istuivat ”asuntovaunussa” ja lukivat Aku Ankkaa. Kun olin saanut leikattua sen minkä saa tuolla isolla koneella, päätin lähteä pienelle ajelulle kohti naapureita (muutamia satoja metrejä). Oli naapureiden ilmeet hyvät kun ”hurjastelin” ohi pikkutraktorilla / ruohonleikkurilla ja perässäni kärry, intiaaniteltta ja kaksi vilkuttavaa lasta. Morjestin mahdollisimman coolin oloisesti mutta en kyllä pystynyt pitämään pokka, ei sitten millään...
Äsken syötiin päivällinen. Tarjolla oli uusia perunoita, grillattua broileria, eilisestä jäänyttä grillattua lohta, salaattia jne. Sanomattakin selvää että oli todella hyvää. Nyt sauna olisi valmis ja haettuani saunajuomat kellarista otetaan koko perhe suuntia sinne. Kyllä lähtee! :-)
Puhun virvekäsiradiopuhelimesta, ja sen tuottamista erilaisista äänistä. Kuulen nimittäin niitä silloinkin kuin virveradioita ei ole lähimaillakaan. Kuulen sen oi niin ihanan äänen joka pamahtaa eetteriin aina kun tulee keikka. Ja sitten kuulen aina välillä sen hyvin pienen äänen joka kuuluu virvestä kun joku painaa radiossaan tangenttia. Joskus olen niin varma äänen olemassaolosta että luulen lyhyen hetken että minulta on vuoron loppumisen jälkeen jäänyt radio taskuun...
Viime vuorossa tuli taas vaihteeksi otettua varsin kunnioitettava määrä sydänfilmejä, jolloin rupesin miettimään sitä että urani alkuvaiheessa ajoin aika monta vuotta tuota kyytiä ilman EKG-laitetta. Defibrillaattoria (mallia esim. Heartstart 3000) ei tietenkään sellaisenaan lasketa, koska sillä pystyy ainoastaan tekemään rytminmäärittelyn. Mahdolliset hapenpuutteet sydämessä ovat sitten ihan arvauksien varassa, vaikkakin kokenut silmä kyllä saattaa antaa osviittaa ongelmista. Moni vanha lanssari on väittänyt että tunnistavat sydäninfarktin jo ulko-ovella (jos vaan on näköyhteys potilaaseen), ja varmasti näin onkin. Luotettavuudessa on vain pientä parantamisen varaa...
Tänään aamulla se tapahtui. Viimeiset pari viikkoa on tuo paino enemmän tai vähemmän pyörinyt samoissa lukemissa. En kuitenkaan ruvennut stressaamaan asiasta, koska a) tiesin että tapani laihduttaa toimii ja b) on tätä stressattavaa muutenkin ihan tarpeeksi. Mutta anyway, tänään se siis tapahtui. Heräsin aamulla työpuheluun, ja ennen kuin menin takaisin sänkyyn nukkuakseni vielä tunnin kävin tarkastamassa painoani. Lukema 103 vilkkui silmissäni, ja silloin oivalsin sen: 10 kg on lähtenyt, ja jos nyt pidän 93 kg tavoitteena niin olen myös päässyt puolenväliin. 10 kg...moni on kommentoinut että se näkyy selvästi. Tämä on tietenkin hyvin ilahduttavaa, koska en itse samalla tavalla huomaa eroa. Mutta yksi hyvä tapa konkretisoida tulosta on tunnetusti määrän muuttaminen voipaketeiksi. 20 kpl 500 g voipakettia alkaa olla jo melkoinen määrä rasvaa, ja varsinkin jos sen hieroo itsensä päälle (ei mitään perverssejä mielikuvia tässä vaiheessa kiitos). Olisi kenties pitänyt lastata em. määrä niitä voipaketteja tänään Prismassa ostoskärryyn, ja ottaa kuva... ;-)
Ja sitten asiasta kolmanteen. Tuossa eräänä päivänä istuin V190:n hoitotilassa ja yritin pitää mieleni virkeänä sillä aikaa kun iäkkäämpi naispuoleinen kansalainen kuorsasi paareilla. Ei, hän ei ollut syvästi tajuton vaan ihan vain hieman väsähtänyt. Ja väsynyt. Ja ehkä ennen kaikkea ihan helvetin juovuksissa. En jaksanut sen enempää miettiä iäkkäiden ihmisten lisääntynyttä alkoholinkäyttöä, vaikka se olisi kenties ollut se ”aikuismainen” juttu. Ei, minä ajattelin ”EU-ambulansseja”.
Lyhyen harkinnan jälkeen päätettiin eilen illalla lämmittää vielä sauna meille aikuisille, vaikka tiedettiin että siitä tulisi varsinainen yösauna. Pumppasin vedet saunaan, ja vaimoni otti hoitaakseen itse lämmityksen. Homma aloitettiin yhdeksältä, ja saunomaan päästiin 01.15. Teki kuitenkin todella hyvää käydä saunassa ennen nukkumaanmenoa, ja nämä myöhäiset ”aikuistensaunat” ovat olleet tämän kesän hittijuttuja. Aamulla tuli herätys jo 8.30 Nummelassa olevan sairaslomatilanteen takia, mutta hoidettuani sen menin takaisin sänkyyn ja nukuin kevyesti vielä kolme tuntia.
Jossain vaiheessa otettiin koko perhe juomatauko, ja silloin iski taas ”vaarallinen” ajatus. Otin lasten intiaaniteltan ja laitoin sen peräkärryn päälle. Lapset innostuivat kovasti ja ottivat vielä luettavaa mukaan. Siinä minä leikkasin vielä hieman nurmikkoa, ja lapset pötköttivät/istuivat ”asuntovaunussa” ja lukivat Aku Ankkaa. Kun olin saanut leikattua sen minkä saa tuolla isolla koneella, päätin lähteä pienelle ajelulle kohti naapureita (muutamia satoja metrejä). Oli naapureiden ilmeet hyvät kun ”hurjastelin” ohi pikkutraktorilla / ruohonleikkurilla ja perässäni kärry, intiaaniteltta ja kaksi vilkuttavaa lasta. Morjestin mahdollisimman coolin oloisesti mutta en kyllä pystynyt pitämään pokka, ei sitten millään...