Päihdevalistusta ja jalkapalloa

Maanantaina 7. Heinäkuuta 2008 kello 17:17

Nukahdin eilen puolenyön maissa juteltuani hetken yövuorossa olevan vaimoni kanssa. Olin aikamoisessa koomassa, mutta koska myös vaimoni tekee vuorotyötä ymmärtää hän tilanteen. Ei hänkään aina aivan pirteimmillään ole. Ammatti- ja työpaikkavalintakysymys, taas kerran...

Heräsin aamulla kymmeneltä (vai onko se jo aamupäivä), ja olin kuin uudelleensyntynyt. Kukaan ei ollut soittanut minulle, ja Venlakin oli nukkunut yönsä todella hyvin. Tyttö on erittäin määrätietoinen ja temperamenttinen, ja hän käsittelee selvästi päivän ”vastoinkäymiset” unissaan. Sen huomaa siitä että hän puhuu paljon unissaan (aivan kuten minäkin tein lapsena), ja joskus hän herää öisin todella vihaisena. Puhun muuten vieläkin aina välillä unissani, ainakin jos vaimoon on uskominen. Mutta oli miten oli, nukuttiin siis kaikki hyvin.

Herättyäni rupesin laittamaan aamupalaa, ja keitin itselleni pitkästä aikaa puuroa. Jälkikasvu tyytyi jogurttiin ja leipiin, mutta ymmärrän kyllä. Itse opin syömään puuroa vasta armeijassa, jossa ehti kyllä toisaalta kehittyä sellainen yliannostus 11 kuukauden aikana etten syönyt puuroa taas moneen vuoteen. Muuten kuin tietenkin Jouluna.

Veeti oli lukenut jostain sarjakuvalehdestä lauseen ”...kaataa rahat kurkusta alas” ja imetteli kovasti mitäköhän se tarkoitti. Siinä sitten keskusteltiin puolisen tuntia alkoholista ja huumeista, ja olin positiivisesti yllättynyt siitä kuinka järkevästi poika otti koko asian. Sieltä tuli myös paljon hyviä kysymyksiä, ja kenttäkokemuksilla maustetut vastaukset saivat selvästi ajatuksen liikkeelle pojan päässä. Keskustelun päätteeksi puhuttiin myös loistavasta ”Elämä on parasta huumetta”-iskulauseesta, ja siitä mitä se tarkoittaa. Lasten kasvattaminen on mukavaa silloin kuin siihen saadaan liitettyä onnistumisen tunteen. Mutta se tapahtuu valitettavan harvoin silloin kun perheessä on kaksi uhmaikäistä... ;-)

Aamupalan jälkeen pistin mökkiä kuntoon, ja purin vaatelaukut hyllyihin ja laatikoihin. Kaksi viikkoa on sen verran pitkä aika että se kannattaa, ja on sitä paitsi paljon helpompaa löytää etsimänsä vaatteet hyllyltä kuin laukuista. Varsinkin kun lasten laukut olivat vaimoni pakkaamia, enkä edes tiennyt tarkasti niiden sisällön. Vaaterumban jälkeen oli sitten vuorossa torpan pikasiivous. Sain onneksi tehdä nämä hommat ihan rauhassa koska lapset leikkivät hyvin nätisti leikkimökissä perhettä. Kävin ottamassa yhden valokuvan, ja meinasin revetä nauruun kun lähestyin mökkiä. Veeti sanoi siskolleen että ”...minä menen nyt töihin, hyvää yötä”. Miten niin vuorotyöläisperheen lapsia??? ;-)

Sitten päivävaatteet niskaan ja jalkapallopeli käyntiin. Veetin kohdalle tuli tosin pieni viivästys koska herralle ei kelvannut esille laittamiani alushousuja. Jokainen sai tuomion ”...tuntuvat hassulta, en laita päälle”. Tämä on ollut viime aikoina jonkinlainen villitys, mutta kolmansien alushousujen kohdalla ilmoitin että nämä joko kelpaavat tai sitten olet päivän yöasussa ja sisällä. Tuli tietenkin hirveä huuto, mutta ei meidän tarvinnut pelata Venlan kanssa sitä jalkapalloa kuin 3 minuuttia, niin nöyrä poika tuli kentälle. Eikä hän ole koko päivänä valittanut niistä alkkareista mitään...

Pelattiin sitten sitä jalkapalloa, ja pennut sekä heidän isänsä saivat hieman liikuntaa. Venla ei tosin halunnut potkia palloa, vaan halusi välttämättä pitää sitä käsissään. Meneehän se niinkin, että jos maalivahti pitää koko ajan pallosta kiinni tulee maaliton tasapeli. Ja jos se piste riittää niin... ;-)

Ruuaksi grillattua lohta, uusia perunoita ja salaattia. Lapset söivät niin paljon että jälkiruuaksi antamani karkkikipot taisivat jäädä molemmilta kesken. Ruokalepo alkaa olla takanapäin, ja nyt pitäisi kuulema mennä takaisin potkimaan tuota palloa. Päivä on mennyt kaikin puolin todella hyvin, eikä sen suurempaa kiukuttelua ole ollut. Mutta toisaalta, alkukesän jatkuvan Kiukuttelun jälkeen kaikki on pientä... ;-)

KOMMENTOI - jo 4 kommenttia

Alone...

Sunnuntaina 6. Heinäkuuta 2008 kello 23:08

Aamuyhdeksältä tapahtui parikin asiaa. Lopetin työvuoroni ja aloitin rennosti siirtyminen kohti kahden viikon lomajaksoa. Ainoana esteenä oli tämä vapaapäivä, eli melkoisen kamalaa tilanne. ;-)

Vaimoni on seuraavat kaksi viikkoa vahvasti töissä, joten siinä vaiheessa kun pakkasin kamat autoon ja otin suuntia kohti Pyhtään torppaa, oli autossa minun lisäksi "ainoastaan" pari ipanaa kun taas vaimoni otti suuntia kohti sohvaa saadakseen nukuttua kahden yövuoron välissä. Onhan hänellä vapaitakin, mutta ne ovat sen verran lyhyitä että hänellä on vakaa aikomus pysyä Vihdissä ja nauttia yksinolosta. Eikä siinä mitään, tekee varmasti terää. Ja jos pystyn tarjoamaan hänelle tällaisen mahdollisuuden, niin teen sen mielelläni.

Saavuttiin torpalle vasta siinä viiden maissa. Matkantekoa hidasti kenttälounas vantaalaisessa hampurilaistyyppisessä ravintolassa, sekä se että yritin pyhäpäivänä etsiä öljyä meidän veneemme perämoottoriin. Ongelmaksi muodostui lähinnä se että kaksitahtisille koneille löytyi kyllä öljyä vähintään joka toisella huoltoasemalla, mutta yhdelläkään ei ollut nelitahtiselle vastaavaa tavaraa. Joten kyseinen hankinta pitää suorittaa tiistaina kun käydään muutenkin ruokaostoksilla. Pitää vaan katsoa netistä joku erikoisliike joka vielä sijaitsisi sopivassa paikassa, mielellään Loviisassa. Tietoa? Anyone?

Tiistaina saapuu muuten wanha ystäväni (saa "tunnustaa" jos haluaa) vaimonsa kanssa heidän ensimmäiselle visiitille torpalle. Odotan sitä innolla koska hän kuuluu siihen ihmisryhmään joka on minulle valtavan tärkeä, mutta jolle löytyy aivan liian vähän aikaa. Muutto Vihtiin, ammatinvalinta, elämänkumppanin löytäminen, perheen perustaminen ja isot laskupinot pitävät huolen siitä että vauhtia riittää. On monta muutakin wanhaa (ja uudempaakin) ystävää jotka voisivat tulla käymään täällä, mutta tämä on erittäin hyvä alku. Tapaamme tiistaina Loviisassa jotta voisimme sujuvasti kalibroida nuo ruokahankinnat. :-)

Mistä tuo otsikko? Olen nyt ensimmäistä kertaa ”yksin” torpalla. Onhan minulla tietenkin nuo kaksi ipanaa tuossa kamarissa (josta nuorempi on nukkunut jo tunnin ja vanhempi ”yrittää” nukahtaa), mutta olen ainoa aikuinen. Olen aikaisemmin ollut sitä mieltä etten tule tänne metsän keskelle ilman toista aikuista (en erityisesti pidä maaseudun pimeästä), mutta pakko myöntää että nyt tämä tuntuu oikein luonnolliselta ja hyvältä hommalta. Saa nähdä mitä kaikkea tulee puuhailtua tässä seuraavien parin viikon aikana, mutta olen oikein tyytyväinen että minulla on mahdollisuus viettää aikaa tällä tavalla lasteni kanssa.

Torppa hiljenee. Good night Finland, wherever you are... (hieman muunneltu sitaatti ”Midnight Callerista”, vanha TV-sarja vuosilta 1988-1991 jossa pääosassa oleva poliisi ja nykyinen radiojuontaja Jack Killian aina lopetti ohjelmansa lauseella: ”This is Jack Killian, the Nighthawk, on KJCM, 98.3, and good night America... wherever you are.”)

KOMMENTOI - jo 10 kommenttia

The Kesäpäivä

Sunnuntaina 6. Heinäkuuta 2008 kello 10:26

Joskus tulee sellaisia päiviä jolloin kaikki tuntuu olevan hyvin. Sellaisia päiviä jolloin huolet ja stressi jotenkin vain saavat siivet selkään (Red Bullia kenties?), ja pieni ihminen pystyy rentoutumaan kunnolla. Perjantai oli meidän perheessä ja minulle juuri sellainen päivä. :-)

Aurinko paistoi, linnut lauloivat, lämpötila oli jossain sopivan ja aivan liian kuuman välimaastossa, lapset olivat hyväntuulisia ja elämä oli ”just allright”. Ja minä olin tietenkin töissä. Onneksi vietin päivän kotona varallaolossa, eikä tuota kyytiä ollut ihan koko ajan. Tuhat ja yksi asiaa työn alla, mutta päätin jo aikaisessa vaiheessa että teen sinä päivänä vain välttämättömät (ja nekin pihakeinussa puhelin korvalla ja tietokone nenän edessä) ja muuten nautin päivästä. Halusin olla perheeni kanssa, ja varsinkin vaimoni kanssa koska minulla alkoi tänään (siis sunnuntaiaamuna) kahden viikon loma ja lähden heti aamupäivällä torpalle lasten kanssa. Vaimo on töissä ja viettää kyseiset pari viikkoa Nummelassa (josta hän on ikionnellinen, saa rauhaa ja omaa aikaa). Mutta halusin viettää ns. vapaapäivän myös sen takia että olin todellakin sellaisen tarpeessa, ja kun elämä heittää tuollaisen ”huolet saa siivet-päivän” päin naamaa, niin silloin pitää tarttua tilaisuuteen.

Päivä meni aika pitkälti tuolla pihassa ison aurinkovarjon alla, välillä keinussa ja välillä jossain muualla. Perheestä ainoastaan Veeti vietti melkein koko päivän sisällä PlayStationin kimpussa. Hän tiesi että kahden viikon torppareissu oli edessä, ja siellähän ei moiseen hupiin ole mahdollisuuksia. Hän taisi pelata Shrek-pelin läpi eräänkin kerran sinä päivänä. Siinä oli muuten erinomainen investointi, se Shrek-peli siis. Se maksoi silloin (olisikohan ollut) vuonna 2004 sen 60 euroa, mutta koko perhe on pelannut sitä niin paljon että taitaa rahayksikön koot loppua jos haluaa laskea sille tuntihinnan. Mukavaa kun kohdalle osuu elokuvapohjalta tehtyjä hyviä pelejä, koska usein ne voi laitta aika suoraan rahastuksen piikkiin.

Pia laittoi siinä vielä pihaa kuntoon, ja kovasti odotettiin että joko nuo ruusut alkaisivat kukkia. En tiedä, jos niitä tuijottaa 200 kertaa päivässä monen ihmisen toimesta, niin ehkä ne jossain vaiheessa kyllästyvät huomioon ja puhkeavat kukkaan? Aina välillä piti keittää kahvia ja sitä tuli sitten juotua isoista laseista litratolkulla, mutta vallitsevan lämpötilan takia kahvin ja maidon sekoitussuhde taisi olla aika lähellä Matti Nykäsen lanseeraamaa ”50-60” (eli fifty-sixtyä). Ihan oikeasti, voisiko tuo Suomen eduskunta tehdä jotain todella järkevää ja säätää vaikka edes puolenkymmentä tuollaista päivää jokaisen ihmisen kuukauteen? Vähentyisi muuten sairaslomat, lääkkeiden käytöt ja silleen...

Eilen oli sitten jo huomattavasti "tavallisempi" päivä. Työvuorossa edelleenkin, mutta lauantaista huolimatta arki painoi päälle. Yksi iso syy taisi olla minun jokaisen kuukauden alussa tehtävä laskujenmaksuoperaatio, jota kohtaan tunnen niin suurta antipatiaa että kohta pitää varmasti aloittaa joku lääkitys. Muutenkin oli keli viileämpi, Venlalle ei kelvannut mikään ja keikat painoivat päälle. Yritin myös saada noita paperihommia hieman alta pois, mutta jatkuvat keskeytyksen aiheuttivat laihan lopputuloksen. Älkää nyt ymmärtäkö väärin, perheen kanssa on tietenkin aina hyvä olla mutta kun vertaa perjantaihin oli aika iso ero. Päivä sai mukavan päätöksen kun istuttiin illalla sakuasemalla kahden yksikön voimin ja muisteltiin kohdalle osuneita hauskoja tilanteita. Naurettiin vedet silmissä ja niistä nauruista saikin sitten voimia viettää yön aikana enemmän aikaa tien päällä kuin sängyssä. Toisaalta, töissähän me oltiin ja tätähän tehdään tietenkin rakkaudesta kanssaihmisiin... ;-)

Nyt rupean pakkaamaan omat kamani, herätän lapset ja otan pikkuhiljaa suuntia kohti torppaa. Kone lähtee mukaan, ja myönnän kyllä että teen vähän työtäkin vielä torpalla. Työvuorolistaa pitää tehdä loppuun, mutta se menee varmasti ”mukavasti” siinä iltaisella kun lapset ovat sängyssä. Mutta varmasti kirjoittelen myös tähän blogiin aina välillä. :-)

KOMMENTOI - jo 9 kommenttia

''...tehtävä bertta, kyseessä lapsi''

Perjantaina 4. Heinäkuuta 2008 kello 18:25

Jos tehtäväannon lopuksi kuulisi lausahduksen ”...kyseessä vanhus”, ei kukaan reagoisi mitenkään. Pakko kyllä myöntää että aikoinaan kun vietin aikaa myös ”radiopuhelimen toisessa päässä” (lähinnä HES:in ”kellossa” silloin aikoinaan ja Lohjan kuntahäkessä jokunen vuosi sitten) olen kyllä (varsinkin öisin) syyllistynyt kyseisen lauseen käyttämiseen. Mutta sitten kun potilaana onkin lapsi, on pelin henki aivan toinen.

Sillä on tietenkin väliä onko kyseessä kuinka vakavasta asiasta, mutta totuus on kyllä että lapsi vaatii aina ensihoidossa omanlaisensa lähestymistavan. Vakavasti loukkaantunut tai sairastunut lapsi on tietenkin tehtävänä haastavammasta päästä, ja sellainen joka usein pistää miettimään myös tehtävän päättymisen jälkeen. ”Urallani” on tullut vastaan myös kaikkein vaativimmat, tai ainakin raskaimmat tehtävät eli menehtynyt lapsi. Ja ikävä kyllä näin on käynyt enemmän kuin kerran...

Olen aina tullut hyvin toimeen lasten kanssa, mutta itseluottamukseni toimia luonnollisesti lasten kanssa parani merkittävästi omien lapsieni myötä. Tämä sääntö pitääkin usein paikkaansa, eli isät ja äidit pystyvät usein toimimaan luonnollisemmin. Tämä ryhmä on tosin myös suuremmassa riskissä menettää (ainakin hetkellisesti) toimintakykynsä jos itsellään sattuu esim. olemaan samanikäisiä lapsia. Näin on käynyt minullekin, josta parhaiten on jäänyt mieleen eräs 8 kk pikkuneiti jolla oli ”statustyyppinen” kouristus menossa. Keikka meni kyllä ihan hyvin, mutta muistan että piti hengittää pari kertaa syvään ennen kuin pääsin käyntiin. Tyttö kun oli ihan Venlan näköinen, ja hänellä oli vielä sattumoisin samanlainen paita päällä kuin Venla usein käytti.

Toinen harhaluulo on myös se, että naispuoleinen sairaankuljettaja on aina parempi lasten kanssa. Paskan marjat sanon minä, se on ihmisestä kiinni ja siitä miten hän kohtaa pikkupotilaat. Muutama kohtaamiseen ja hoitamiseen liittyvä asia jonka minä olen todennut toimivaksi:

- Mene lattialle istumaan niin että olet lapsen silmien alapuolella. Pieni ihminen säikähtää varmasti jos yläpuolelta kumartuu 190 cm pitkä ja 100 kg painava karvainen ja äänekäs otus.
- Älä kosketa potilasta ennen kuin katsekontakti on luotu
- Älä korota ääntäsi.
- Jos on aikaa anna lapsen koskettaa esim. stetoskooppia ennen sen käyttöä. Saturaatiomittarin anturia voi hyvin laittaa esim. äidin sormeen ensin.
- Lapsi istumaan isän tai äidin syliin.
- Älä tee ”turhia tutkimus- tai hoitotoimenpiteitä”, lapsesta näkee hyvin miten hän voi ja he usein vastustavat kaikkea ylimääräistä. Jos tippa pitää laittaa niin sitten laitetaan, mutta lasten kohdalla ei tunneta mitään ns. palvelutippoja.
- Älä lupaa että ”tämä ei satu” jos se sattuu, epärehellisyys kostautuu luottamuksen menettämisenä eikä hän sen jälkeen varmastikaan vastaa kysymyksiisi.
- Ota vanhemmat huomioon.

Siinä ehkä tärkeimmät joka nyt tulivat mieleen. Jos on lisää hyviä ehdotuksia otan ne hyvin mielelläni vastaan.

En tietenkään pidä siitä että lapsi on kipeä tai loukkaantunut, mutta omalla kohdalla on kyllä käynyt niin että kasvaneen osaamisen ja itseluottamuksen myötä olen oppinut pitämään noista lapsikeikoista. Onneksi valtaosa ovat melko vaarattomia, laryngiittiä ja pieniä traumoja.

KOMMENTOI - jo 15 kommenttia

Project Rose Garden

Perjantaina 4. Heinäkuuta 2008 kello 17:24

Vaimoni on jo pitkään halunnut ruusuja meidän omalle pihalle. Siis sellaisia ”kunnon ruusuja” jotka laitetaan ihan multaan ja katsellaan kun ne kasvavat ja kukkivat (tai sitten ei). Kuten olen tuonut jo esille aikaisemmin tuon vaimolleni ruusuja aina pari kertaa kuukaudessa, mutta nyt puhutaan siis hieman pidempään kestävistä kukista. Pidän itsekin kovasti ruusun ulkonäöstä, joten ruusupenkin rakentaminen omalle pihalle saa kyllä minultakin täyden tuen.

Tuo meidän piha on ollut aikamoisessa vaiheessa koko kesän, kesäkuu kun meni aika pitkälti reissussa. Eilen minulla oli vapaapäivä, ja tiedustelin vaimoltani mitä hän haluaisi tehdä. Tiesin kyllä vastauksen jo etukäteen, kukkia pihaan kiitos.
Olin käynyt edellisenä päivänä pienellä tiedusteluretkellä jolloin minulle selvisi että Nummelan Hong Kongissa on ruusut -50% alennuksessa, mutta en silloin uskaltanut ostaa mitään. Kun en ollut varma siitä millaisia ruusuja hän haluaa ruusutarhaansa. Hong Kongista ostettiinkin sitten aika paljon noita ruusuja, plus tietenkin asiaan kuuluvat mullat ja kanankakat. Mutta muita kukkia siellä ei ollut käytännössä olenkaan. Seuraavaksi otettiin sitten suuntia kohti Vihdin Ojakkalaa josta löytyy todella mainio Onnelan Puutarha, ja se oli niin täynnä erilaisia kukkia että vaimoni oli melkeinpä ekstaasissa. Elämä on parasta huumetta...ja tota. ;-)

Sieltä löytyi myös pari kania, ja vielä kun Venla pääsi syöttämään niitä oli perheessä kaksi onnellista tyttöä. Veeti oli kotona pelaamassa PlayStationia, koska tiesin ettei kukkien ostaminen kuulu yhdenkään kahdeksanvuotiaan pojan lempipuuhiin. Mutta hänkin oli siis hyvin suurella todennäköisyydellä aika lailla onnellinen sillä hetkellä... ;-)

Rahaa paloi loppujen lopuksi noihin kukkiin, ravinteisiin ja multiin about 90 euroa, mutta ihan kiitettävä määrä sillä kyllä sai kotiin vietäväksi. Kotona minä rupesin tekemään ruokaa ja hoitamaan lasten iltahommia, Pia vietti illan pihan puolella. Tänään hän vielä jatkoi, ja pakko kyllä todeta että näyttää todella hyvältä. Onhan tuo ruusupenkki vielä hieman vaatimaton, mutta odottakaas vaan kunhan nuo rupeavat kukkimaan. :-)

Pidetään teidät ajan tasalla siitä miten Project Rose Garden edistyy.

KOMMENTOI - jo 6 kommenttia