Perhe. Se ydin jonka ympärille kaikki rakentuu. Terveys, taloudellinen hyvinvointi, henkinen hyvinvointi, koti, työ, ilot ja surut. Tavalla tai toisella niin nuo liittyvät kaikki perheeseen. Mikä se perhe sitten on? Se on taas ihan sitä miksi kukin sen kokee. Minulle perhe on oma perhe (vaimo ja lapset) sekä muu perhe (äiti, isäpuoli, veljet, appivanhemmat, vaimoni veli, perheeseen ”otetut” jne.). Sitten tulee vielä pari muuta paikkaa jotka ovat perheenomaisia, eli palokunta (jossa en enää ikävä kyllä pysty olemaan aktiivisena) ja sairaankuljetusasema. Paikkoja jossa on hyviä ystäviä, joiden kanssa on tullut koettua yhtä kuin toistakin.
Meillä on aina ollut hyvät välit perheessä, ja isäni poismenon myötä ne paranivat entisestään. Sen takia on aina mukavaa kun on yhdessä. Eilen oli sellainen päivä, vaikkakin toinen veljistäni ja vaimoni ikävä kyllä eivät olleet töiden takia paikalla. Silloin tulee aina muisteltua menneitä aikoja, ja se on mielenkiintoista huomata miten eri tavalla eri ihmiset saattavat kokea samat asiat. On myös hauskaa kuulla tuoreimmat kuulumiset. Minulla on loistavat välit molempiin pikkuveljiin, mutta teemme kaikki vuorotyötä 24/7 jolloin aikataulujen yhteensovittaminen ei aina ole kovin helppoa. Ja tämän lisäksi minulla on vuorotyötä tekevä vaimo ja kaksi mölyapin...anteeksi lasta.
Eilen oli tosiaankin ilmiömäinen keli, ja päivä eteni mukavasti. Saunassakin tuli käytyä, ja pelattiin broidin kanssa pitkästä aikaa sulkapalloa. Sitä pelattiin ennen vanhaan todella paljon täällä, varsinkin silloin kuin isäni eli. Nyt on ollut pidempi tauko, vaikka pelataan kyllä aina joskus Pian kanssa sitä. Nyt kyllä huomasi että taidot ovat ruosteessa, koska broidi meinasi kävellä ylitseni pahemman kerran. Sain kyllä itsenäni ryhdistettyä, ja loppujen lopuksi peli taisi loppua broidin eduksi 15-9 (pelattiin vain yksi erä aikataulusyistä). Ilmiömäistä kuntoilua, kyllä paino laskisi kun tätä tekisi puoli tuntia päivittäin...
Joo, jos haluaa olla oikein särmä niin voi aina kurkistaa meikäläisen kalenteria. Ensimmäinen loman jälkeinen työvuoro lähestyy, eikä se taida muuksi muuttua vaikka kuinka asiaa miettii. Kesäkuun alussa suoraan tilille tuleva kestolottokaan ei ole tuottanut mitään sen suurempia voittoja, joten kyllä kai pitää kiltisti astua vaan takaisin työriviin. Eikä siinä mitään, hyvä ammatti ja hyvä työpaikka eli ei nuo asiat nyt niin huonosti ole. Vielä kun on hyvä perhe ja oma koti niin luulen että aika moni suomalainen on minulle kateellinen. Luultavasti suurin osa niitsä ei sitä myönnä koska suomalainen on perinteisesti kateellinen, mutta the truth is out there... ;-)
Anyway, jos ei halua kurkistaa kalenteriani (ja se voi olla vaikeaakin koska minä ja kalenterini olemme täällä ja te kaikki olette ”siellä”) niin riittää että katsoo ikkunasta ulos. Tällä viikolla on tullut 20 mm vettä taivaalta torpalla, mutta nyt aurinko paistaa (melkein) pilvettömältä taivaalta, lämpömittari näyttää +25C ja jos katsoisi sanakirjasta kohdasta ”Kesäpäivä” niin vieressä olisi kuva joka on otettu täällä ja tänään. No, suunnitelma näyttää siltä että lähdemme maanantaina kotiinpäin jolloin ehdimme nauttia tästä vielä hetken. Ja pitää aina muistaa että on mukavampaa ajaa kyytiä auringonpaisteessa kuin kaatosateessa.
Äitini saapui torpalle eilen, ja tänään saapuu vielä isäpuoleni, yksi ”perheeseen otettu sukulainen”, pikkuveljeni (mallia nuorempi) sekä hänen avovaimonsa. Eli mukavan paljon läheisiä ihmisiä, ja se tuntuu hyvältä varsinkin kun olen ollut lasten kanssa kolmistaan täällä jo melkein kaksi viikkoa. Kahden maissa aloitin lomakauden viimeisen saunanlämmityksen (alemmassa saunakuvassa olen juuri heittänyt ns. häkälöylyt, ja 15 minuuttia myöhemmin sauna on valmis ottamaan vastaan kylpijöitä), mutta enköhän ehdi sitä lämmittää vielä loppukesän ja syksyn aikana. Jossain vaiheessa syksyä loppuu sitten saunominen, koska koko saunakiuas pitää muurata tänä syksynä kokonaan uudestaan. Nykyinen on palvellut jo monta kymmentä vuotta, ja suunnitteluvirhe on pikkuhiljaa rikkonut sen sisältä. Tulisijan yläpuolella poikittain menevät rautakiskot (jonka päällä kivikuorma lepää) on muurattu kiinni itse kiukaaseen, ja koska lämpö laajentaa niitä on se pikkuhiljaa rikkonut paikat.
Joka päivä on tullut käytyä katiskalla, mutta ikävä kyllä ei olla vielä saatu yhtään mitään muuta kuin ne kaksi sorvaa silloin muutama päivä takaperin. Mutta tänään oli kyllä niin pirun hyvät kelit merellä että oli ihan pakko käydä katiskatarkastusreissun yhteydessä tekemässä pieni lenkki. Harmittaa vaan vähän, kun olisi ollut hienoa jos veneretkipäivänä olisi ollut näin hyvät säät. Mutta kun ei aina saa valita niin ei saa, enkä nyt jaksa sen enempää valittaa asiasta.
Meillä on torpalla ulkohuussi. OK, myönnän että nautin aina huolestuttavan paljon siinä vaiheessa kun pitkän ”torppakomennuksen” jälkeen saa taas istua modernissa WC:ssä kotona. On riittävästi valoa, lämpöä, ei hyttysiä ja kädetkin saa pestyä jälkeenpäin ihan jopa lämpimällä vedellä. Mutta torpalle en huolisi modernia vessaa, ei vaikka Frank Rautia toisi sen ilmaiseksi ja vetäisi samaan hintaan tarvittavat putket kanssa. On se vaan jotenkin niin sitä itteensä tuo huussi (en ole oikeastaan koskaan oppinut käyttämään tuota ”puucee” termiä)...
Yksi seinällä oleva esine on ylitse muiden, ja se on vanha kuva Ruotsin kuningasperheestä. Se on oikein hienosti kehyksissä, ja sen takia olemme aina meidän perheessä sanoneen huussiin mentäessä että ”...minä menen nyt tapaamaan kuningasta”. Eikä silloin viitata millään muotoon perheen miespuoleisten jäsenten sukukalleuksiin. ;-) Eikä tästä kuvasta todellakaan voi tehdä mitään johtopäätöksiä siihen että meillä olisi jotenkin poikkeuksellisen lämpimät välit Ruotsiin, se kuvahan roikkuu nimenomaan ulkohuussissa. Sitä paitsi, sukumme on tullut Suomeen jo 1500-luvulla joten olemme ”enemmän suomalaisia” kuin moni muu, äidinkielestä viis. Ja tähän kohtaan sitten vähän sitä pilkettä sinne silmäkulmaan, eli ei tarvitse vetää hernettä nenään. ;-) Olen vaan saanut kuulla tästä minun "ruåttalaisuudesta" ihan tarpeeksi elämäni aikana. Ja joskus myös kipeän nenän...
Torpalla pidetään torppapäiväkirjaa. Joka päivä kun täällä ollaan (tai edes käydään) kirjoitetaan siihen viikonpäivä, päivämäärä ja kuinka mones torppapäivä se on sinä vuonna (jolloin torpan käyttöaste selviää helposti). Tämän jälkeen tulee sitten vapaata tekstiä siitä kuka täällä on ollut ja mitä ollaan puuhailtu (ihan kaikkea ei välttämättä tarvitse kertoa...). Usein on myös jokunen sana säästä. Jokainen kirjoittaa niin kuin haluaa, pääosin ruotsiksi mutta vaimoni kirjoittaa suomeksi. Jotkut paremmalla käsialalla (kuten esim. vaimoni) ja jotkut vähän huonommalla (esim. minä). Kuulostaako pöljältä? Ehkä, mutta tuo homma lähti käyntiin jo vuonna 1987 (jotain enemmän tai vähemmän säälittäviä yrityksiä on ilmeisesti ollut myös ennen sitä) kun muutettiin Turusta Helsinkiin ja ruvettiin käymään täällä yhä enemmän. Tämä tarkoittaa sitä että noista kirjoista löytyy nyt yli 20 vuoden edestä tarinoita torppaelämästä. Jos en nyt ihan väärin muista niin puutteellista tietoa löytyy ainoastaan kolmen päivän osalta kun veljeni Jens kävi täällä ystävien kanssa jokunen vuosi sitten viettämässä juhannusta, ja kirjaan jäi kirjoittamatta. Ja ilmeisesti silloin oltiin sen verran juovuksissa ettei tekemisiä muistettu edes jälkeenpäin...? ;-)
Nuo kirjat ovat täynnä hienoja asioita ja suuria tunteita. Miten kävin täällä kaverin kanssa armeija-aikana ja kuinka hajalla sitä oltiin sunnuntaisin. Olen (varsinkin) tämän reissun aikana lukenut paljon rakkaan vaimoni ja minun yhteisistä päivistä täällä (lasten kanssa tai ilman). Me vietettiin itse asiassa häittemme jälkeisen viikon kahdestaan täällä, ja se oli todella mahtava viikko. Juuri ”meidän näköinen”. :-) Viime kesänä luin eräänä iltana niitä tekstejä jotka isäni kirjoitti samana kesänä kun hän kuoli, ja äitini kirjoittamia juttuja sen jälkeen. Oli aivan järkyttävän vaikea lukea niitä, ja saattaa olla etten koske juuri niihin kirjoihin taas muutamaan vuoteen. Mutta voitte olla varmoja siitä että joku päivä otan ne käteeni ja palaan menneisiin aikoihin. Suosittelen tätä tapaa lämpimästi juuri esim. kesämökeille. Eihän se ehkä tunnu niin ihmeelliseltä ensimmäisenä tai toisena kesänä, mutta vuosien aikana niihin kirjoihin laitetaan ylös uskomattomia asioita jotka myöhemmin herättävät henkiin muistot. Jopa väsyneissä (dementoituneissa) lanssareissa... ;-)
Olin luvannut eväsretken autiolle saarelle joten kai nyt pitää olla mukana jotain syötävääkin? Aika köyhä eväsretki muuten... En jaksanut vaivautua niin paljon että olisi tehnyt leipiä. Lounas vatsassa se ei olisi niitä hirveästi kiinnostanut, vaan homman nimi oli kyllä siinä että sinne saareen pitäisi mennä silleen herkuttelemaan. Joten äitini leipomia pullia, Muumikeksejä, pieni rasia ”left-over-karkkeja” ja limupullo mukaan, sillä luulisi pärjäävän isommassakin merihädässä. ;-)
Ajettiin Kyrksundetin läpi ja jonkun matkaa sitä ”kanavaa” pitkin joka johtaa pohjoiseen. Paikka on todella kaunis, vaikka se ei olekaan enää ollenkaan yhtä upea kuin 20 vuotta sitten (kamalaa kun pystyy sanomaan noin ja puhua omista kokemuksistaan). Alue on aika leveä, mutta suurin osa siitä on kaislikkoa, jättäen vain kapean kanavan missä ajaa veneillä. Ennen vanhaan kyseinen kanava oli huomattavasti kapeampi, ja siellä oli valtavasti merilintuja. Kaislikon reunassa näkyi paljon linnunpesiä, ja paikka oli täynnä elämää. Muistan että edesmennyt isäni rakasti tuota paikkaa, ja käytiinkin siellä aina välillä vaikka silloin ajettiin 30 vuotta vanhalla 3 hv Evinrudella. Isäni puhui aina siitä kuinka siellä pitää ajaa hiljaa, jotta veneiden luomat aallokot eivät tuhoaisi linnunpesiä.
Minäkin puhuin tästä omien lapsieni kanssa (Veeti on käynyt kyseisessä paikassa pari kertaa aiemmin, Venlalle tämä oli ensimmäinen visiitti) ja asia tuntui uppoavan hyvin. Ja tietenkin sieltä tuli melkein heti vastaan joku helvetin isomman luokan moottorivene sellaisella vauhdilla että oksat pois. Ja aallokko oli sitten sen mukainen, hyvä kun oma vene pysyi oikein päin. Vastasin kyseisten ihmisten tervehdykseen niin kuin olen opettanut lapsillekin, mutta jos olisin ollut liikenteessä ilman niitä olisin näyttänyt erästä kansainvälistä käsimerkkiä. V*ttu, kyseisellä paikalla on pituutta ehkä pari kilometriä! Jos on noin helvetin kova kiire ettei voi ajaa hiljempaa isompaan väylään asti, niin sitten voi minun puolesta ihan vapaasta hukuttaa itsensä, viinalla tai ilman. Onneksi tuli vastaan myös huomattavasti järkevämpiä veneilijöitä (kuten esim. kuvassa näkyvä vene), joten ehkä toivoa on. Yhtään merilintua en nähnyt joten ehkä puolen km matkan jälkeen tein U-käännöksen ja otettiin suuntia kohti eväspaikkaa. Surullista... :-(
Puoli tuntia myöhemmin otettiin maihin eräälle pienelle autosaarelle. Kuten olen todennut jo aikaisemminkin, on näissä vesissä ihan pirusti kiveä. Osan olen oppinut isältäni, ja osan olen löytänyt ajamalla niiden päälle (jolloin isäni oli usein mukana). Eräänkin kerran olemme soutaneet takaisin rantaan, koska perämoottorin korjaaminen merellä on yleensä aika huono idea. Hups, ja yhtäkkiä onkin sinun ja ruuvimeisselin välissä 5 metriä vettä... Anyway, teini-ikäisenä etsin hyviä reittejä melkein kaikille saarille, ja ilmeisesti muistini ei ole täysin tuhoutunut. Tämäkin ”saarivaltaus” sujui hyvin ilman ylimääräisiä pohjakosketuksia.
Sivu:
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
35
36
37
38
39
40
41
42
43
44
45
46
47
48
49
50
51
52
53
54
55
56
57
58
59
60
61
62
63
64
65
66
67
68
69
70
71
72
73
74
75
76
77
78
79
80
81
82
83
84
85
86
87
88
89
90
91
92
93
94
95
96
97
98
99
100
101
102
103
104
105
106
107
108
109
110
111
112
113
114
115
116
117
118
119
120
121
122
123
124
125
126