Going up. And down...

Lauantaina 26. Heinäkuuta 2008 kello 21:08

Eli kuten on tullut esille jo aikaisemminkin, oli tänä viikonloppuna edessä pikavisiitti Kainuun Vaalassa. Perjantaina auton nokka Kainuun suuntaan, lauantaina vaimon yläasteen luokkakokous ja sunnuntaina kahvit & kakut appiukon 60-vuotispäivien kunniaksi. Ja sitten suoraan takaisin kohti etelää, ja maanantaiaamuna kahdeksaksi työvuoroon.

Päästiin liikenteeseen vasta kahden maissa iltapäivällä, ja ajeltiin rauhassa nelostietä pitkin suuntana pohjoinen. Matkan varrella piti käydä syömässä, ostaa syntymäpäivälahjoja sekä ottaa pari muutakin taukoa. Onneksi ei sinänsä ollut kiirettä mihinkään, joten pystyi ajamaan rauhallisesti ilman sen suurempaa stressiä. Liikennettä oli melko runsaasti Jyväskylän eteläpuolella, mutta rauhoittui mukavasti sen jälkeen. Onneksi valtaosa osasi ajaa maltilla, joten mitään sen suurempaa dramatiikkaa ei osunut kohdalle.

Matkakeli oli loistava, ja Suomi esittäytyi ”ykköset päällä”. Olen varma siitä että Suomessa autoileva turisti voi olla todella ihmeissään näistä meidän valtavista metsistä ja (yleensä vähemmän valtavista) runsaslukuisista järvistä. Monta kertaa teki mieli pysähtyä ja ottaa valokuvia (varsinkin auringonlaskun aikaan), mutta silloin emme tuskin olisi perillä vieläkään. Ja tuulilasin läpi otetuista kuvista näki tuskallisen selvästi kuinka likaisella tuulilasilla olimme liikenteessä...

Matkan varrella huomasin yhdessä vaiheessa taustapeilistä todella upean ilmestyksen. Ei, kyse ei ole omasta peilikuvasta vaan valkoisesta (ja puhtaasta) Audi R8-urheiluautosta. En ole aikaisemmin nähnyt moista ”ihan livenä”, enkä edes tiedä onko niitä myyty tässä maassa kuinka monta (tuossa kyseisessä autossa oli ulkomaalaiset kilvet). Ohitustilanne (jossa siis Audi ohitti meitä eikä päinvastoin) kertoi vielä paremmin kuinka hyvännäköisestä autosta on kyse ja kuinka hyvin se kiihtyy. Jopa vaimoni joka ei yleensä ole niin valtavan kiinnostunut autoista, innostui kyseisestä menopelistä.

Anoppilandiassa Nuojualla käväisin netissä Suomen Audin kotisivuilla, ja tutkiskelin asiaa hieman enemmän. Halvimman R8:n (4,2l V8 Quattro) hinta Suomessa? Vaatimattomat 201 000 euroa. Omasta Nissan Primerasta voisin ehkä saada vaihdossa sen 13 000, jolloin siis maksettavaksi jäisi vain 188 000 euroa. Viiden vuoden maksuajalla (joka on yleensä pisin mahdollinen autorahoituksissa) pitäisi maksaa 3133 euroa kuussa, eikä silloin ole edes korot mukana. Sattuu...paljon...

Tuollaiset autot pistävät aina miettimään. Kuinka suuria tuloja pitää olla että pystyy ostamaan tuollaisia autoja. Varsinkin kun tuo ei ole mikään perheauto, ja (varsinkin) jos ostaja on hieman varttuneempi (joka ei välttämättä tarkoita vanhaa) niin pitäisi varmasti olla joku muukin auto. Ja jos toinen auto on Audi R8, niin tuskin se toinen on sitten mikään käytetty Corolla. Oliko siis tuossa nelostiellä bongatussa Audi R8:ssa kovan luokan ”pisnesmiäs”, perittyä rahaa vai järjestäytyneen rikollisuuden ”harrastaja”? En tiedä, mutta yhden asian tiedän 100% varmuudella. Se ei ollut sairaankuljettaja. Eikä edes sairaankuljetusesimies...

Anyway, olimme perillä puolenyön jälkeen. Pari tuntia sitten vein vaimoni tuonne luokkakokoukseen ja tulin takaisin tänne Nuojualle. Kohtapuolin rupean laittamaan tuon tytön sänkyyn ja sitten rupattelen mukavia noiden appivanhempien kanssa. Jossain vaiheessa sitten tuota rouvaa hakemaan, ja silleen. Mielenkiinnolla odotan sitä miten heillä meni tapaaminen. Olen itsekin käynyt yhdessä luokkakokouksessa (lukiosta 10 vuotta) mutta siitä en nyt jaksa kirjoittaa. Joskus toiste kenties. Viikonloppuja...ja tota. :-)


KOMMENTOI - jo 4 kommenttia

Tyydytystä onnistumisista hallinnollisissa asioissa ja hääpäiväviettoa

Perjantaina 25. Heinäkuuta 2008 kello 10:08

Ensihoitotyössä tulee aina välillä hyvän olon tunteita ja ehkäpä suoranaista tyydytystäkin. Nämähän liittyvät yleisesti tehtävällä tapahtuviin tilanteisiin, jossa hyvän olon tuottaa joko hyvin onnistunut hoito ja/tai hyvä palaute potilaalta tai omaisilta. Myös työantajan tai työkavereiden suunnalta tullut hyvä palaute on myös positiivinen ja mieltä lämmittävä asia. Ei siis mitään kovin ”normaalista poikkeavaa”, samaa on varmasti kaikissa ammateissa (varsinkin jos sen ”ensihoito”-sanan korvaa jollain toisella).

En erityisesti aina jaksa nauttia tuosta ns. hallinnollisesta stressistä samalla tavalla kuin tilapäisestä keikkastressistä (eikös ollutkin suorastaan yltiöpositiivisesti ilmaistu), mutta pakko kyllä myöntää että silloin kuin saa jonkun tällaisen ”hallinnollisen solmun avattua” niin kyllä se tuottaa jonkinlaisen tyydytyksen. Esimerkkejä ovat työvuorolistaan liittyvät asiat tai laatujärjestelmäpäivitykset. Toisaalta, olen kyllä miettinyt sitä että onko se tunne sitten tyydytystä tehdystä työstä vai helpotuksen tunne siitä että jonkun asia saa vihdoin ja viimein pois alta. Mutta sehän voi kyllä olla melkoisen vaikea vetää jotain rajaa niiden kahden asian välissä. Vaikka ehkä se ei ole edes tarpeen jos molemmat asiat tuottavat pienelle (aamulla vaaka näytti 102 kg, eli loman loppumisen jälkeen on lähtenyt kilo) sairaankuljetusesimiehelle hyvän olon... ;-)

Eilen oli vaimolla ja minulla hääpäivä joka vietettiin niin että vaimoni nukkui viiden yövuoron jälkeen koko päivän ja minä olin työvuorossa. Ei millään muotoon mikään paras mahdollinen tapa viettää hääpäivää, mutta tämä ensi viikonlopun kolmen päivän yhteinen vapaa tuotti sen verran tuskaa ”lastenhoitopuolella”, ettei yksinkertaisesti ollut mitään vaihtoehtoa minun töissä olemiselle. Kävin aiemmin viikolla työvuorossa kylillä katselemassa hääpäivälahjaa, ja vaikka ei ollut ”korufiilis” otin ensin suuntia erääseen paikalliseen kultasepänliikkeeseen. Siellä ruvettiin innokkaasti esittelemään Kalevalakorun kultakaulakorua, joka kieltämättä oli todella hieno. Hinta: 1300 euroa...

Tässä vaiheessa totesin myyjälle että minä en vain pidä punaisesta väristä, vaan että olen ihan oikeasti töissä sairaankuljettajana ja että moisesta summasta luopuminen tarkoittaisi meidän perheessä nälkäkuolemaa. Hieman omituisen katseen jälkeen otettiin esille seuraava koru joka oli ”halvempaa mallia”. Olihan se, vaatimattomat 950 euroa. Kiitos, anteeksi ja näkemiin...ja tota.

Sopiva lahja löytyi paikallisesta ”kauneuspuljusta”, josta ostin parillasadalla eurolla lahjakortin. Myyjä totesi summan oleva varsin antelias, jolloin kerroin että minua oltiin katsottu vähän kuin ”halpaa makkaraa” kultasepänliikkeessä kun en ollut valmis ostamaan vaimolleni 1300 eurolla hääpäivälahjaa. Myyjä kysyi haluanko määritellä mitkä hoidot kortilla saa, vai saisiko rouva kenties valita vapaasti. Ihan oikeasti, minä olen mies. Onnistuin Hiiumaalla jollain ihmeellisellä tavalla ostamaan sopivan kokoisen ja hyvännäköisen villapaidan, mutta tiedän kyllä ettei kannata ”push it” sen enempää. Tyytyväisenä otin vielä suuntia kohti yhtä luottokauppaa, josta ostin rasiassa olevan lasiruusun pysyvämmäksi muistoksi.

Näin, kohtapuolin otetaan siis suuntia kohti Kainuuta juhlimaan appiukon 60 v päiviä ja vaimollani on vielä yläasteen luokkakokous. On ainakin mukava keli ajella, ja vaikka Mr. Murphy on epäilemättä olemassa sain nukkua viime yönä työvuorossa sellaiset yöunet ettei noiden 650 km ajaminen päivän aikana pitäisi tuottaa mitään ongelmaa. Toisaalta, minä olen kyllä aina hieman väsynyt...

KOMMENTOI - jo 11 kommenttia

Back to work...

Keskiviikkona 23. Heinäkuuta 2008 kello 23:31

Aloitin työt aamulla. Rento aloitus, 12 tunnin vuoro. Yön vapaalla ja sitten vuorokaudeksi takaisin. Eli minun mittapuun mukaan rauhallinen viikko, mutta tuleehan noita viikkoja lisää. Eikä nuo tämän viikon työt rajoitu ihan vain noihin vuoroissa vietettyihin 36 tuntiin, vaan sitä kyllä riittää viikon muillekin tunteille.

Oli muutenkin ihan näppärä aloitus loman jälkeiseen elämään. Kyyti oli niin maan perkeleesti, ja se sai lomajään sulamaan nopeasti. Monet saattavat toivoa rauhallista työelämän käynnistystä loman jälkeen, ja niin luultavasti minäkin. Totuus on kuitenkin se ettei aina saa mitä haluaa (kuten esim. Lottovoittoakaan), ja varmasti tuollaisesta pienestä sokkiherätyksestä on enemmän hyötyä. Muistan joskus vuosia sitten kun olin kollegan kanssa vuorossa joka oli ensimmäisessä työvuorossa loman jälkeen. Iski hässäkkäpäivä, oli tarjolla elvytystä, tuoretta sydäninfarktia ja taisi siinä olla joku kolarikin. Ehkä se oli jo vähän liikakin, mutta ainakin kaveri päästi ripeästi eroon lomapölystä... ;-)

Huomiselle toivon hiljaa mielessäni hieman rauhallisempaa päivää, koska haluaisin saada muutaman ns. toimistohomman hoidettua ja osan ainakin käyntiin. On kuitenkin selvää että syy miksi olemme työvuorossa on ensihoito- ja sairaankuljetuspalveluiden antaminen, joten tietenkin kyytien ajaminen on ensisijaista. Mutta kun on noita muitakin velvollisuuksia nykyään niin sitten on, ja ne pitää tietenkin tehdä mahdollisimman hyvin ja ajoissa.

Perjantaiaamuna lähdetään ”pikaisesti” käymään Vaalassa Kainuussa. Appiukko täytti tuossa alkukuusta 60 vuotta, ja vaimollani on vielä yläasteen luokkakokous lauantaina. Sunnuntaina sitten takaisin ja maanantaiaamuksi takaisin hommiin...

KOMMENTOI - jo 6 kommenttia

Google koetuksella...

Tiistaina 22. Heinäkuuta 2008 kello 23:26

Huomenna aamulla alkaa sitten ensimmäinen työvuoro lomien jälkeen, ja nyt otan rennosti katselemalla CSI Miami-sarjaa ja surffailemalla netissä. Rasavillirusakon blogista löysin seuraavanlaisen blogitehtävän, eli ajatuksena on käyttää Googlen kuvahakua (sekä aiemmassa omassa blogimerkinnässä oleva ”löydä sisäinen julkkiksesi”-testiä) ja ottaa ensimmäinen kuva joka vastaa seuraavia hakusanoja...

Ikäsi seuraavana syntymäpäivänäsi



Lempipaikkasi



Lempitavarasi



Lempieläimesi



Lempivärisi



Tämänhetkinen tunnetilasi



Julkkis ketä muistutat



Pistin tänään kokeeksi uuden kuvan tuonne ”julkkisfinderiin”, ja nyt se väitti että olen suorastaan pelottavan samannäköinen kuin Steven Seagal. Passaa minulle, on se ainakin parempi tuomio kuin hobbitti... ;-)

Näin siis minulla. Mutta älkää pelätkö, en ole hurahtamassa näihin enkä todellakaan meinaa haastaa ketään... ;-)

KOMMENTOI - jo 11 kommenttia

Höum ögen...

Tiistaina 22. Heinäkuuta 2008 kello 00:15

...eli kotona taas. Valoa piisaa (sähkö ei lopu kesken akusta), vettä tulee hanasta (ja se on jopa tarvittaessa lämmintä) ja tilaa on yllin kyllin (tai ainakin jos vertaa torpan sisätiloihin). Toisaalta, tuo oma piha täällä Nummelassa on ihan snadisti pienempi kuin se mikä aukenee kun avaa torpan oven...

Tunteet ovat hieman ristiriitaiset. On ollut hyvä loma, ja on ollut hienoa olla lasten kanssa torpalla. Ja tietenkin on hieman haikea olo kun ei ole enää siellä luonnon keskellä, eikä tänä kesänä tulee enää pidempiä reissuja sinne. Mutta samalla on tietenkin erittäin mukavaa olla kotona, ja varsinkin kun vaimoni ei ole ollut mukana torpalla viimeisten kahden viikon aikana.

Eilen illalla istuttiin pikkubroidin ja hänen avovaimonsa kanssa juttelemassa neljään asti aamulla (ei, ei oltu ihan selvin päin muttei kyllä juovuksissakaan), ja se oli todella mukavaa pitkästä aikaa. Aamulla sitten herätys kymmenen maissa kun Venla kömpi viereen sänkyyni. Väsytti ja toivoin hiljaa että hän nukahtaisi uudestaan. No, tiesin kyllä että todennäköisyys siihen on samaa luokkaa kuin että puolukka jää ehjäksi törmättyään auringon kanssa. Melko pieni mahdollisuus siis, eikä tänäänkään auttanut muu kuin nousta ylös ja ryhtyä aamupalan väsäämiseen.

Seuraavat pari tuntia meni yrittäessäni saada vaimoni kaksi viikkoa sitten pakkaamat kamat mahtumaan takaisin tuohon meidän laadukkaaseen japanilaisvalmisteiseen (kyllä, se on aivan juuri näin) farmariin, ja siivosin meidän viimeiset sotkut. Käytiin vielä katiskalla molempien lasten kanssa, ja nyt niitä sitten oli. Aivan, kahden viikon katiskasirkuksen jälkeen sieltä löytyi ahvenia. Taisi olla kolme kappaletta josta ainakin yksi oli ihan miehekkään kokoinen. Broidi pääsee kuin pääseekin savustamaan. :-)

Kotona Nummelasa oli niin siistiä ja puhdasta että piti melkein hakea aurinkolasit autosta jotta ei tulisi päänsärkyä. Ja kotona olen myös ollut tänään ollut tilanteessa jota vaimoni jo ennustikin, eli en löydä mitään. Mutta kyllä tämä tästä, kunhan muutama päiv...OK, viikko vierähtää niin kyllä taas muistan missä (melkein) kaikki on. ;-)

Duunihommat tulivat muuten taas hieman lähemmäksi kun vein Venlan matkassa mukana olleet kirjat takaisin hänen kirjahyllyynsä. Siinä ne olivat, erilaisia prinsessa-, Nalle Puh ja Muumityyppisiä kirjoja nätisti vierekkäin (vielä tässä vaiheessa). Niin, ja Ensihoidon Taskuopas. Tämä on itse asiassa vanha tapa meidän perheessä, eli minulla on uusin versio ja minun vanha siirtyy Pialle. Ja hänen vanha Veetille ja niin pois päin. Hauskinta (tai ehkä enemmänkin pelottavinta) tässä on vielä että nuo ipanat ihan oikeasti ”lukevat” niitä. Olen aina välillä tullut sammuttamaan Venlalta valot, ja nähnyt miten hän makaa hiljaa ja keskittyneesti vatsallaan sängyssä ja lukee tuota käytännössä jokaisen sairaankuljettajan työtakin taskusta löytyvää opusta. Joskus silloin kun Veeti oli kolme- tai neljävuotias, niin hän halusi usein kuulla iltasaduiksi juttuja tuosta kirjasta. Ja niin me sitten luettiin miten hoidetaan astmakohtauksia tai muuta jännittävää, tietenkin hieman tekstiä suodattaen.


Kävin tarkistamassa painoani äsken. Ei kuulema olisi pitänyt, koska takana on parin viikon loma torpalla. Torpalla jossa on grilli. ;-) Ja painohan pitäisi aina katsoa aamuisin, koska iltapaino voi helposti olla kilon tai kaksi korkeampi. Olin ihan varma että tulen järkyttymään pahasti, mutta lukema 103,8 kg oli enemmän kuin lohduttava. Mielenkiinnolla odotan aamua, jolloin minulle saattaa selvitä että olen ehkä jopa pudottanut painoani tuon loman aikana. Toisaalta, kaksi viikkoa kahden pienen lapsen kanssa torpalla ilman nykyaikaisia mukavuuksia (kannettavaa tietokonetta ja langatonta nettiä ei sitten lasketa) voi olla aikamoinen survivalcamp...

Anyway, tähän taitaa loppua nuo lomaraportit torpalta (ainakin toistaiseksi). Joten saattaapi jopa olla että saatte(/joudutte) taas lukemaan noita ”alan juttuja”... ;-)

KOMMENTOI - jo 8 kommenttia