Ladies and Gentlemen, this is what you are ''fighting'' for...
Torstaina 7. Elokuuta 2008 kello 00:00
Ajattelin että te haluatte ehkä nähdä tämän... ;-) Puolen Hehtaarin Metsässä eletään ilon hetkiä, kun Väsyneen Lanssarin Päiväkirja-niminen pulju on päättänyt sponsoroida vähän (jotain umpikieroa veronkiertoa tai rahanpesua kuitenkin) metsän ensivastetoimintaa. Joten arvoisat lukijat, tässä on Nalle Puhin tuleva ajoneuvo: PHM17, ensivasteyksikkö. On hieno peli kaikilla herkuilla. On automaatti-ilmastointi, vakionopeuden säädin, pillit, sinivalot, toimivat ajovalot sekä ihan ehta virolainen miäs komentokaiuttimessa... ;-)
Eli hyvät ihmiset, jos ette ole vielä ilmoittautuneet mukaan arvontaan niin hopi hopi vain sitten kommentoimaan oikeassa ketjussa (veljeni Mosse auttaa sen löytämisessä aika mukavasti). Aikaa on about 36 tuntia. And counting... ;-)
Hoitotason sairaankuljettajan testaus ensihoitolääkärin valvovan silmän alla... ;-)
Tiistaina 5. Elokuuta 2008 kello 15:53
Tällainen pätkä löytyi eilen netistä. Katsoin sen kerran ja nauroin makeasti, hauskaa ja taattua Pixar-laatua. Jossain vaiheessa sain päähäni että tuo pikku-alien on vähän niin kuin hoitotason testauksen näyttökokeissa oleva lanssari, joka epätoivon vimmalla yrittää tehdä vaikutuksen tilaisuutta valvovaan ensihoitolääkäriin. Katsoin sitten tuon pätkän uudemman kerran, ja nauroin niin että meinasi tulla kuset housuun ja happi loppua. Kolmatta kertaa en enää uskaltanut katsoa... ;-)
Paineet ovat hirveät pienellä lanssarilla kun kuvittelee sitä häpeää joka iskee jos ei pärjää testeissä, ja sitten kun homma alkaa mennä pieleen iskee armoton stressi ja v*tutus. Ja kuvitelkaa, kaikki tämä vain kunnian (?) ja pienen palkanlisän takia... ;-)
Postcrossing, eli ihan perinteisiä kortteja postilaatikkoon please...
Maanantaina 4. Elokuuta 2008 kello 18:09
Lapsena rakastin mennä katsomaan mitä kaikkea postiljooni oli tuonut meille kotiin. Se oli hauskaa koska siihen aikaan ei ollut tekstiviestejä eikä sähköposteja, joten postin mukana tuli joskus ihan oikeasti jotain mukavaakin. Lapsena keräsin innokkaasti postimerkkejä, joka myös motivoi minua postiasioissa. Isäni sai työnsä puolesta melko runsaasti postia, ja hän toikin aina välillä minulle töistä nipun kirjekuoria josta sitten varovaisesti otin postimerkit irti. Tuo harrastus ei muuten ole pysynyt mukana, vaan lopetin sen joskus yläasteikäisenä syystä jota en nyt muista. Veikkaan että minä vain jotenkin kyllästyin. Kolmas syy miksi postin tuleminen ei haitannut minua yhtään oli se että mahdolliset laskut menivät suoraan vanhemmilleni... ;-)
Nykyään ”vihaan” postilaatikoita. Näen sen asian niin että niistä löytyy vain ilmaisjakeluroskaa, paikallislehtiä (joka nyt sinänsä on ihan positiivinen asia) ja ennen kaikkea laskuja. Ja sitten taas laskuja. Muistinko muuten kertoa niistä laskuista? ;-) No, kyllähän te tiedätte, Itella tuo meille kaikille laskuja suorastaan tappavan tehokkaalla logistiikalla...
Viime perjantaina luin Helsingin Sanomista postcrossingistä, ja mielenkiintoni heräsi. Idea on se että ventovieraat lähettävät toisilleen postikortteja ympäri maailmaa, ja näin ollen saavat joskus jotain mukavaa postilaatikoihinsa. Lehtijutun perusteella kävin sitten eilen illalla postcrossingjärjestelmän kotisivuilla, ja pakko myöntää että tuo touhu vaikutti sen verran mielenkiintoiselta (eikä edes maksa mitään muuta kuin postikortit ja -merkit) että päätin lyhyen harkinnan jälkeen rekisteröityä ja kokeilla. Homma toimii niin että rekisteröimisen jälkeen saa jonkun toisen (sattumanvaraisesti valitun) postcrossajan nimen, osoitteen sekä lähetyksen liittyvän ID-numeron. Siinä saa myös lukea vastaanottajan terveiset, jossa tärkein tieto on ehkä se mitä kieliä hän osaa. Sitten vaan postikorttia lähettämään, ja tekstissä voi lukea mitä vain kunhan se on hyvän maun ja lain asettaminen rajojen sisäpuolella. Kun vastaanottaja saa kortin ilmoittaa hän ID-numeron nettiin jolloin on tiedossa että lähetys on tullut perille. Ja näin posti pyörii ympäri maailmaa. Tilastojen mukaan jäseniä järjestelmässä on noin 60 000 (yli 180 maasta), ja tässäkin porukassa ovat suomalaiset kuulema erittäin hyvin edustettuna. Postikortteja lähtee tilastollisesti reilut 200 kpl/tuntia, ja lähetettyjen postikorttien määrä ylittää jo selvästi miljoonan kappaleen.
Anyway, laitoin tänään sitten postikortin menemään kohti yhdysvaltojen itärannikkoa. En nyt tiedä lähetänkö tässä vaiheessa lisää, vai jäänkö vain odottamaan postia (viisi kirjettä voi olla kerralla matkalla/jäsen). Pitää kuitenkin muistaa että voi kestää viikkoja ennen kuin tuohon meidän laatikkoon tulee postikortteja, joten kai tämä on vähän niin kuin pelaisi kirjeshakkia jonkun australialaisen kanssa (minun nuoruudessani sitäkin harrastettiin, vaikka moni tämän päivän internet-ajan lapsi varmasti nauraa ajatukselle). Mutta tuo postcrossing-ajatus kieltämättä kiehtoo minua, ja odotan mielenkiinnolla tulevia postikortteja. :-) Ja pääseehän näin Reverend Stende saarnaamaan ”the good word” koko maailmalle Vihdin sakusta ja sen suuruudesta... ;-)
Onpas tullut tänään paljon kirjoitettua. Pia on nukkunut yövuorojen välissä, Venla on ollut hoidossa ja Veeti reissussa, joten olen ollut ihan "yksin". No, seuraavan kerran olen kunnolla vapaalla viikonloppuna joten voi olla että edessä on pari hiljaisempaa päivää...
Kuten te jo hyvin tiedätte, niin vein tuon meidän vanhemman MacinHumacille korjattavaksi viime viikolla. Parin seuraavan päivän aikana ”suru” alkoi hiipiä puseroon, koska henkilökunta ei nyt millään tavalla tukenut teoriani siitä että siinä voisi olla joku pikkuvika. Olin jo melkein luopunut toivosta, eikä perjantainen puhelinsoitto Humacin huollosta piristänyt yhtään. Se meni about näin:
- ”Humacista Tero Tötterström (nimi muutettu) päivää.”
- ”Päivää.”
- ”Sinulla on Mac korjattavana täällä.”
- ”Juu.”
- ”Joo, tässä on emolevy rikki ja korjauksen hinta-arvio on 736 euroa.”
- ”Joo, ei korjata. Mutta ottakaa se kovalevy irti, koska minä haluan sen...”
Tässä vaiheessa olin jo mielessäni julistamassa suruaika tänne blogiin (se on kuitenkin se kone jolla olen kirjoittanut valtaosan tämän blogin kirjoituksista), mutta sitten tuli tuollainen leffatyyppinen viimehetken yllättävä tilanne jossa sankari pääseekin niskan päälle ja sparraa yllättäen kaikki pahat heebot dunkkuun. ;-)
- ”Joskus näihin Macien emolevyihin tulee sellainen vika että WLAN-kortin irrottaminen saa koneen toimimaan normaalisti. Kokeiltiin ja sinun koneen kohdalla homma tuntuu toimivan.”
- ”........siis tarkoittaako tämä että jos tyrkkään siihen koneeseen mokkula niin se toimii käytännössä normaalisti, ja myös nettikäyttö onnistuu?”
- ”Joo, mokkula tai ihan vanha kunnon piuha. Pitäisi kyllä toimia ongelmitta.”
Korjausarvion tekeminen maksaa Humacissa 75 euroa, joka on about kymmenesosa emolevyn vaihtokuluista ja vielä halvempi jos vertaa uuden Macin hintaan. Miten on mahdollista että samalla viikolla kävi näin ja sitten voitin vielä Rasavilirusakon arvonnassa palkinnon? Taitaa olla ihan turha uusia seuraava kestolotto... ;-)
No, nyt pitäisi vain hakea kone kotiin sieltä Ruohonlahdesta ja katsoa että se oikeasti toimii. Mutta eipä minulla ole mitään syytä epäillä etteikö se olisi juuri niin kuin puhelimessa oleva kaveri väitti. Joskus näinkin... :-)
Edellisessä NYT-liitteessä taisi olla juttu kebabista. Se oli kirjoitettu muotoon ”35 tosiasiaa kebabista”, joka tuntui toimivan hyvin. Paras anti koko jutussa oli tieto kebabille.com-sivuston olemassaolosta, jonne maamme uljaat kebabystävät laittavat (niin numeraalisia kuin kirjallisia) arvosteluita ja arviointeja Suomen kebabtarjonnasta. Vanhana lanssarina innostuin tietenkin heti... ;-)
Siellä pystyy katsomaan kebabpaikat (jotka tässä maassa pääsääntöisesti tuntuvat olevan pizzerioita) kaupunki tai kunta kerrallaan, jolloin jonkun tietyn paikkakunnan tarjonta selviää nopeasti. Arvioinneissa annetaan pisteitä aika monelle eri asialle, mutta suuren kuvan pystyy muodostamaan melko nopeasti heidän omalla ”tähtijärjestelmällä” (1-5). Arvosanalaskurit ottavat huomioon viimeisten 365 päivän aikana jätetyt arvioinnit, joten periaatteessa pitäisi pienellä (?) viiveellä näkyä jos joku paikka nostaa tai laskee tasoaan. Sitten on myös mahdollisuus vapaamuotoisille kommenteille, ja kaiken kaikkiaan tuntuu olevan toimiva systeemi.
Koska minä en halua syödä koko ajan pizzaa, kebabia tai hampurilaisia niin pitäisi ehdottomasti tehdä jonkinlainen ”Lanssareiden eväspaikat”-tyylinen tietopankki, jossa olisi pizzerioiden lisäksi myös vaikkapa lounasmestat ja huoltoasemat. Ja noiden perinteisten arviointikohteiden (siisteys, maku, hinta, palvelu) lisäksi, pitäisi tietenkin saada tietää kuinka ”lanssariystävällinen” kyseinen paikka on. Tähän kategoriaan kuuluisi esim. mahdolliset alennukset lanssareille ja se miten kyseisessä mestassa toimitaan mikäli tulee kyyti kesken ruokailun. Hyvissä paikoissa olisi tietenkin hyvät eväät, hyvä palvelu, rauhallinen ympäristö, alennukset meille ja jonkinlainen suunnitelma siitä miten toimitaan jos nyt se kyytilöinen sattuu iskemään. Hyviä suunitelmia on ainakin kaksi: 1) ruuat talteen lämpimään ja jatketaan syömistä kun ehditään tai 2) ruuat roskiin ja uusi kierros (ilman uutta maksu tietenkin) sitten kun ehditään.
Ajatelkaa kuinka helppoa olisi miettiä ruokailua tällaisen palvelun avulla. Ja silloin kun käydään pitkillä keikoilla voisi kännykästä sitten katsoa minne kannattaa mennä syömään, ettei nälkäkuolema iske paluumatkalla. Pitäisikö vähän laajentaa tätä Väsyneen Lanssarin Päiväkirjaa? Enpä usko, aikaa ei tunnu riittävän kaikkeen tälläkään hetkellä joten en varmasti halua yhtään enempää tekemistä. Kunhan mietin ääneen... ;-)
Nykyään ”vihaan” postilaatikoita. Näen sen asian niin että niistä löytyy vain ilmaisjakeluroskaa, paikallislehtiä (joka nyt sinänsä on ihan positiivinen asia) ja ennen kaikkea laskuja. Ja sitten taas laskuja. Muistinko muuten kertoa niistä laskuista? ;-) No, kyllähän te tiedätte, Itella tuo meille kaikille laskuja suorastaan tappavan tehokkaalla logistiikalla...
Tässä vaiheessa olin jo mielessäni julistamassa suruaika tänne blogiin (se on kuitenkin se kone jolla olen kirjoittanut valtaosan tämän blogin kirjoituksista), mutta sitten tuli tuollainen leffatyyppinen viimehetken yllättävä tilanne jossa sankari pääseekin niskan päälle ja sparraa yllättäen kaikki pahat heebot dunkkuun. ;-)
Koska minä en halua syödä koko ajan pizzaa, kebabia tai hampurilaisia niin pitäisi ehdottomasti tehdä jonkinlainen ”Lanssareiden eväspaikat”-tyylinen tietopankki, jossa olisi pizzerioiden lisäksi myös vaikkapa lounasmestat ja huoltoasemat. Ja noiden perinteisten arviointikohteiden (siisteys, maku, hinta, palvelu) lisäksi, pitäisi tietenkin saada tietää kuinka ”lanssariystävällinen” kyseinen paikka on. Tähän kategoriaan kuuluisi esim. mahdolliset alennukset lanssareille ja se miten kyseisessä mestassa toimitaan mikäli tulee kyyti kesken ruokailun. Hyvissä paikoissa olisi tietenkin hyvät eväät, hyvä palvelu, rauhallinen ympäristö, alennukset meille ja jonkinlainen suunnitelma siitä miten toimitaan jos nyt se kyytilöinen sattuu iskemään. Hyviä suunitelmia on ainakin kaksi: 1) ruuat talteen lämpimään ja jatketaan syömistä kun ehditään tai 2) ruuat roskiin ja uusi kierros (ilman uutta maksu tietenkin) sitten kun ehditään.