Väsyneen Lanssarin Päiväkirja

99,9 kg...

Torstaina 28. Elokuuta 2008 kello 11:25

Takana on aikamoiset muutamat päivät. Olen tehnyt käytännössä melkein kaikki rästihommat pois, olen väsännyt työvuorolistaa ja tiistaina meillä oli Vihdissä meidän laatusertifikaatin auditointitilaisuus. Ja koko ajan Pia on tehnyt kuuden yön työputkea. Kaikki tämä tuntuu kropassa vähän joka paikassa, ja varsinkin eilen illalla tuo pääkoppa tuntui jotenkin ”hellältä”. No, nyt on jo varsin levollinen olo, niin kuin aina siinä vaiheessa kun ”things to do”-lista lyhenee mukavasti... :-)

Entäs tuo otsikko sitten? Suurin osa varmasti arvaa sen jo, kyseessä on tämän aamun painolukema. En ole muutamiin päiviin tarkistanut painoani, koska pudotus on tässä vaiheessa melko hidasta ja viimeisen viikon aikana ruokavalio ei ole pysynyt ihan niin kurissa kuin haluaisin. Sen kyllä huomaa että kun painonpudotus hidastuu on vaikeampaa ja vaikeampaa pitää nuo ruokailutottumukset aisoissa, mutta toistaiseksi se kyllä onnistuu. On ollut mukava huomata että osa tuosta kalorien laskemistouhusta on automatisoitunut, enkä ajattele sitä enää niin orjallisesti.

Mutta nyt päästiin/jouduttiin sitten tuohon ”neuvolapainoluokkaan”. Toukokuun puolestavälistä on pudonnut 13,1 kg, ja tavoitteeseen 95 kg (pituutta löytyy 196 cm) olisi matkaa sen vajaa 5 kg. Aikataulu (vuoden loppuun mennessä) on varmasti vielä ihan realistinen...

PS. Anteeksi tuo huonolaatuinen kuva, mutta aamulla oli kiire saada poika aamupalalle, neiti hoitoon ja itseäni töihin...

FacebookTwitter
KOMMENTOI - jo 12 kommenttia

Pimpp maj täbis...

Sunnuntaina 24. Elokuuta 2008 kello 13:26

Tämä on mielenkiintoinen aihe, ja olen itse asiassa puhunut tästä aikaisemminkin kauan sitten. Koko hommahan lähti liikkeelle tuosta MTV:n Pimp My Ride-ohjelmasta jossa Xzibit ja West Coastin heebot ”pimppasivat” jonkun onnellisen MTV:n katsojan vanhan romun joksikin aivan muuksi. Silloin mietin mitä West Coast saisi aikaiseksi jos niille veisi ambulanssin. :-)

Anyway, eräänä sateisena päivänä löysin netistä tällaisen ambulanssin. Eräs englantilainen yritys vuokraa erikoisautoja erilaisiin tilaisuuksiin ja tällaisen ambulanssin lisäksi heillä on myös vastaavan käsittelyn läpikäynyt paloauto listoilla. Plus sitten tietenkin hirveä kasa erilaisia muita autoja, mutta jostain ihme syystä tämä nyt herätti huomioni.

Onhan tuo värisävy aika järkyttävä (lievä ilmaisu), mutta jos sen vaihtaisi johonkin parempaan aletaan jo puhua asiaa. Kyllähän moisessa voisi työvuoroa suorittaa, mutta takaovella saisi kyllä suorittaa aika tiukan syynin ketä päästää kyytiin ja ketä ei. Jos ei X-6 on että potilas ei suostu, niin onko sitten X-16 se ettei lanssarit suostu? Siinä voisi sitten hinkata ranteet auki intubaatioputkella jos ”asiakas” kusee, ulostaa, oksentaa tai vuotaa verta tuohon auton sisäpuolelle. Tai sitten minun ”all-time-favorite”, eli verensyöksy suusta. Voisi vaatia ihan snadisti rahaa, aikaa, pesuaineita ja ennen kaikkea hermoja ennen kuin auto on taas siisti. Tai entäs sitten nuo mielenterveyspotilaat jotka yhtäkkiä toteavat että Elvis saapui äsken Star Trek-tyylisesti kattoluukusta sisään ja yrittää syödä hänet. Siinä voisi olla plasmapallot, telkkarit ja baari kovilla kun Erkki ”Elvis elää ja yrittää tappaa minut” Virtanen ottaa yhteen vihollisen kanssa ja hyppii enemmän tai vähemmän Matrixmaisesti ympäri konttia... ;-)

Ja tästähän tulee väkisinkin mieleen että mitä kaikkea tuollaiseen tabikseen voisi laittaa. Muutama ehdotus:

- Baari. Jos henkilökuntaa rupeaa ahdistumaan töissä oleminen, tai jos asiakkaalle meinaa tulla viinakramppi (kun kouristaa tulee virtsat ja ulosteet alle joten kai viinan antaminen on parempi vaihtoehto?).
- Plasmapalloja. Potilaat voivat sitten katsella niitä ja rauhoittua mukavasti...
- Isot telkkarit ja PlayStation3 (henkilökuntaa varten)
- Mukavat tuolit/sohvat (henkilökuntaa varten, tämä on raskas ammatti)
- Hierova tuoli (henkilökuntaa varten, työkykyä ylläpitävää toimintaa)
- Ruokaa ja lämmitysmahdollisuus. Nälkäinen sairaankuljettaja on kiukkuinen sairaankuljettaja. Ja minun laihdutuskuurini menee päin seiniä jos en saa riittävästi välipaloja...
- Kunnon poppikone. Musiikkiterapiaa. Need to say more?
- Edellisessä ”Pimp My Ride”-jutussa taisin puhua jotain poreammeesta, mutta se voisi kyllä olla hieman hankala toteuttaa käytännössä. Kosteusvaurioiden riski on aika iso...

Lisää ehdotuksia otetaan vastaan. Voin vaikka sitten laittaa listan Suomen ambulanssikoritehtaille lisäselvityksiä varten. Ja sitten ei muuta kuin uusia autoja odottelemaan... ;-)

FacebookTwitter
KOMMENTOI - jo 18 kommenttia

Wäsynyt Picasso...

Lauantaina 23. Elokuuta 2008 kello 17:37

Heräsin aamulla, ja katselin ikkunasta ulos. Aurinko paistoi, eikä noita tälle kesälle niin tyypillisiä sadepilviä näkynyt ollenkaan. Menin nettiin, katselin sääennusteen ja vesipisaroita näkyi seuraavan kerran joskus loppuviikon kohdalla. Tämä tarkoitti sitä että tälle päivälle oli iso urakka tiedossa.

Meidän yhtiön kaikkien asuntojen piha-aidat pitää käsitellä tummalla puunsuojalla tänä kesänä, ja minä olen koko ajan odottanut että kuiva päivä ja vapaapäivä kohtaisivat jossain vaiheessa. Nyt näytti siis hyvältä. Ja huonolta. Hyvältä sen takia että saisin tänään vihdoin ja viimein tuon homman tehtyä, mutta huonolta sen takia että vihaan maalaamista. Tai on se ihan OK jos puhutaan suorasta seinästä, mutta sitten kun on tuollainen meidän piha-aidan tyyppinen rakennelma (katso kuva) niin antipatiat nousee pintaan melkoisen voimakkaasti. Järkyttävää pientä näpräämistä kun 700 erikokoista ja erisuuntaista pintaa pitää käsitellä. Ja sitten se vanha pinta imee sitä puunsuojaa samalla Voimalla kuin musta aukko imee planeettoja...

Koko hommaan meni noin viisi tuntia tehokasta työaikaa. Ainoa tauko tuli kun piti käydä maalikaupassa hakemassa lisää tavaraa. Pientä häiriötä aiheuttivat myös rakkaat lapseni, kun he eivät millään muistaneet 13 sekuntia pidempään että maalattuun aitaan ei saa nojata. Vaimo nukkui yövuorojen välissä joten lapset pyörivät sitten minun jaloissa. Onneksi meillä on tuo PlayStation2... ;-)

Juuri nyt on paljon duuniasioitakin työn alla, mutta näin jälkeenpäin olen iloinen että tein tuon aitahomman nyt. Työasiat ovat aika hyvällä mallilla, ja saan ne varmasti tehtyä loppuun illalla lasten mentyä nukkumaan. Ja nyt tuo maalaushomma on aika pitkälti takana. Vähän jäi vielä (mm. ulko-oven maalaus) mutta siihen ei mene aikaa juuri ollenkaan. Jos keskiviikkona on hyvä keli niin taidan maalata loput silloin.

FacebookTwitter
KOMMENTOI - jo 13 kommenttia

Wäsymys…

Lauantaina 23. Elokuuta 2008 kello 01:03

Tällä hetkellä olen melkoisen väsynyt. Miksi minä olen sitten hereillä? Koska olen vapaalla, kotona ja täällä on mukavan hiljaista. Haluan nauttia tästä vielä hetken. Surffailen netissä ilman sen suurempaa ajatusta, ja jostain ihme syystä tuli sitten sana “väsymys” laitettua Googlen hakukenttään. Hakutuloksista klikkasin suomenkielisen Wikipedian version asiasta, ja vaikka se olikin ihan hyvä ja ytimekäs teksti en voinut olla kommentoimatta sitä vähän lanssarinäkökannalta… ;-)

“Väsymys

Väsymys on kehon tila, jossa energia ja elinvoimat ovat vähentyneet. No shit… Vireys palaa levolla. Se on kyllä tiedossa, mutta please tell me when and how! Väsymystä on monta lajia: fyysinen väsymys, henkinen väsymys, kyllästyminen. Ja sitten on sakuväsymys johon kuuluu kaikki kolme edellä mainittua väsymyksen muotoa… Myös koneiden sanotaan väsyvän. Koskee varsinkin ambulansseja, hoitoreppuja ja saturaatiomittareita… Ne ovat tavallisesti silloin loppuunajettuja 500 000 km enemmän tai vähemmän kipeitä kyytejä kuluttaa timantinkin loppuun, eivätkä palaudu toimintakuntoisiksi ilman korjaustoimenpiteitä.…johon ruskea teippi, hopeateippi ja rautalanka kelpaavat vallan mainiosti…

Väsymyksen tunnetta voidaan poistaa ja aistien havainnointikykyä lisätä piristeillä. Kahvia, kahvia, kahvia ja sitten kofeiinitabletteja kun pakki ei enää kestä…

Ihmisen keskittymiskyky huononee silloin, kun häntä nukuttaa eli hänen ollessaan väsynyt. Tämä kirjoittaja on selvästi ollut opiskelijana harjoittelemassa ambulanssissa Ihminen tarvitsee unta, vaikkei joskus huomaisikaan tätä. Kyllä me huomaamme sen. Vielä kun nuo kansalaiset ajattelisivat asiaa öisin ennen kuin soittavat kertoakseen että heidän äitinsä eivät jaksa nousta sängystä puoli kolmelta aamuyöllä… Kun ihminen saa nukutuksi, keskittymiskykykin paranee. Rajansa kaikella kuitenkin…

Uni

Ihmisen keho tarvitsee toimiakseen kunnolla säännöllistä lepoa unen muodossa. Unen aikana keho palautuu vireäksi. Varsinkin jos on muistanut ladata kahvinkeittimen valmiiksi edellisenä iltana Ihminen pystyy valvomaan arviolta pari vuorokautta nukkumatta. Juu, ja EKG:n tulkinta sujuu varsin näppärästi kun on hieman väsynyt Nukkumatta olemisen seuraamuksena väsymys herpaannuttaa aisteja ja syntyy huomaamattomia ns. mikrounia (muutaman sekunnin pituisia unia). Onpas tieteellinen termi koomailulle…

Unilääkkeillä voidaan edesauttaa nukahtamista. Usein se myös edesauttaa ambulanssin paikalle saantia Kemiallinen uni ei kuitenkaan palauta kehon vireyttä ja toimintakykyä samalla tavalla kuin luonnollinen uni." Varsinkin kun joku lanssari laittaa suonensisäisesti Lanexatia ja herättää…

Joo, että silleen… :-) Ei sitten saa ottaa liian vakavasti. Nyt nukkumaan, ja mielellään noita megaunia eikä mikrounia. ;-)

PS. Huomasin tuossa että jos laittaa sanan "väsynyt" Googlen kuvahakuun, niin tulee pelottavan paljon minun ottamia valokuvia... ;-)

FacebookTwitter
KOMMENTOI - jo 16 kommenttia

''Sydämesi ikä''

Perjantaina 22. Elokuuta 2008 kello 08:51

Moni on varmasti nähnyt tuon Becelin TV-mainoksen jossa kehotetaan tekemään heidän kotisivuillaan ”sydämesi ikä”-testin. No, minähän menin ja rupesin vastaamaan erilaisiin kysymyksiin jotka liittyivät mm. painoindeksiin, ruokailutottumuksiin, liikuntaan ja mahdollisiin sukurasitteisiin. Ja näiden vastauksien perusteella tuo on niin viisas Becelin päivystävä kardiologi sitten laskee minkä ikäinen sydämesi on... ;-)

Yritin vastata mahdollisimman rehellisesti, mutta totesin kyllä heti että jos olisin tehnyt tämän testin ennen toukokuussa aloitettua elämäntapamuutosta olisi varmasti ollut aika paljon huonompi lopputulos. Tässä on kuitenkin jopa tapahtunut jonkinlaista edistystä. Anyway, minä sain nyt sitten tällaisen ”diagnosin”:

"Hyviä ja huonoja uutisia. Ensinnäkin, sydämesi ikä on alhaisempi kuin varsinainen ikäsi. Tämä tarkoittaa, että riskisi sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin on pienempi kuin ikäisilläsi. Liikapaino saattaa kuitenkin tulevaisuudessa nostaa sydämesi ikää ja lisätä diabeteksen, sydän- ja verisuonisairauksien sekä kohonneen verenpaineen riskiä. Muista, että jo 5-10% painonpudotus voi alentaa sairastumisriskiä merkittävästi

SYDÄMESI TODELLINEN IKÄ 33"

Eli sydämeni on vuoden nuorempi kuin minä. Kuka olisi uskonut? En minä ainakaan, mutta kai tuohon pitää olla tyytyväinen. Mutta selvästi pitää vielä tiputtaa tuota painoa vielä sen 5-6 kg, ettei käy huonosti. Tuota überkallista leivän päälle laitettavaa rasvaa en kuitenkaan ihan vielä ajatellut aloittaa.

Mutta (aina pitää olla joku mutta) tuo testi on kyllä mielestäni hieman vajaa, ja moni asia selvitetään hyvin pintapuolisesti tai jätetään jopa täysin käsittelemättä. Eli jos sinä arvoisa Frank Becel luet tätä (”googlaat” kuitenkin), niin tässä olisi vähän ajatuksia miten tuota testiä voisi kehittää hieman (inho)realistisempaan suuntaan:

- ”Jääkö laskujen maksun jälkeen riittävästi käyttörahaa tilille?”
- ”Ei”
- ”Sydämesi todellinen ikä on 39 vuotta”

- ”Saatko nukuttua kahdeksan tuntia yössä ilman keskeytyksiä?”
- ”Harvemmin”
- ”Sydämesi todellinen ikä on 48 vuotta”

- ”Kuuluuko työtehtäviisi henkilöstöhallinnollisia tehtäviä yms paperihommia?”
- ”Kyllä kuuluu”
- ”Sydämesi todellinen ikä on 56 vuotta”

- ”Mitä teet ammatiksesi?”
- ”Olen sairaankuljettaja”
- ”You lose motherf*cker...”

Jotta näin. ;-) Frank, käytä vapaasti näitä. Ei tarvitse edes maksaa mitään, koska minähän teen tätä duunia rakkaudesta kanssaihmisiin ja kansalaisten hyvinvointi ja terveys on tietenkin hyvin lähellä sydäntäni... ;-)

FacebookTwitter
KOMMENTOI - jo 29 kommenttia

Sivu: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40
41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60
61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80
81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100
101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120
121 122 123 124 125 126

Lisää