Väsyneen Lanssarin kielitaito: suomi, ruotsi, englanti ja sertifikaatti
Sunnuntaina 7. Syyskuuta 2008 kello 12:17
Siinä vaiheessa kun ruvetaan puhumaan ihan oikeasta ja virallisesta laadunvalvonnasta, alkaa moni haukottelemaan. Ja kyllähän minä sen ymmärrän, varsinkin kun muistelee niitä ensimmäisiä tilaisuuksia silloin aikoinaan kun rakennettiin Teron kanssa
Vihdin laatujärjestelmää konsultin johdolla (meitä oli toistakymmentä sairaankuljetusyritystä yhtä aikaa). Muistan kuinka me istuttiin Haagassa auditoriossa ja konsultti ”Moiskun” jutut meni niin korkealta yli ettei tukka edes liikahtanut. OK, kummallakaan nyt ei ole paljoakaan tuota tukkaa (Terolla vähän enemmän kuin minulla) mutta ollaan molemmat sentään melkein parimetrisiä...

Oikeastaan tuo laatuhomma rupesi selkiytymään vasta siinä vaiheessa kuin sitä omaa järjestelmää teki kotona tai asemalla, ja pystyi rauhassa keskittymään materiaaliin. Mutta kyllä se vaati ihan älyttömästi duunia, ja sen huomaa varsin hyvin kun juttelee sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat nyt luomassa itselleen vastaavaa järjestelmää. Kyllä se vaatii todella paljon duunia ja paneutumista jotta sen homman saisi rakennettua ja otettua mukaan yrityksen toimintaan. Meillä tuo ISO9001-järjestelmä toimii hyvin, ja kunhan sen saa vielä hyvin opetettu kaikille uusille työntekijöille (niitä on tullut kesänkin jälkeen muutamia) niin se on kyllä erinomaisen tehokas työkalu. Luodun laadunhallintajärjestelmän käyttämättä jättäminen on varmasti yksi tyhmimpiä asioita mitä yritys voi tehdä. Menee valtava työ hukkaan, ja jää erinomaisen työkalun edut saamatta...
Nykyään minä olen käytännössä aikamoinen ”laatunörtti”. Sen huomasi viimeistään viime viikolla koulussa kun eräs arvostettu laatuasioista paljon tietävä ensihoitolääkäri kävi luennoimassa meille. Katselin välillä ympärilleni luokassa, ja näytti vähän siltä kuin kyseinen lääkäri olisi puhunut mandariinikiinaa. Ja onhan se selvää että kun joku saarnaa mm. prosesseista, auditoinneista ja resurssihallinnasta, niin onhan se ehkä hieman epämääräistä ja jopa tylsää jos ei ole hirveästi taustatietoa. Ja tunnissa sitä ei opeteta. Minä olin taas intoa täynnä, varsinkin kuin kyseinen luennoitsija oli enemmän perehtynyt EFQM-standardiin, kun taas minä tiedän enemmän ISO-standardista. Oli hyvin mielenkiintoista kuulla ja keskustella vähän. Enemmänkin olisi voinut jutella jos olisi ollut aikaa.
Tuohon johtamiskurssiin kuuluu kehittämistyö, eli eräänlainen lopputyö asiasta josta on merkittävää hyötyä omalle työnantajalle. Minä päätin heti tehdä kyseinen työ meidän laatujärjestelmästä (voin kertoa enemmän sitten kun se on hyväksytty ja pidemmällä), ja pistin postia kouluun asiasta perjantaina. Vastausta ei ole tietenkään vielä ole tullut, mutta sen verran oli jossain vaiheessa tuota virtaa (ED Green Lightin voimalla kenties) että aloitin sen tekemisen kuitenkin. No, vaikea ymmärtää millä perusteella Arcada ei hyväksyisi sitä. Olisi kuitenkin mukavaa saada sitä kehitystyötä tehtyä mahdollisimman pitkälle nyt tässä vaiheessa, ettei se jäisi ensi kevääseen kun sen kanssa alkaa olla jo kiire.
Mitenköhän minusta tuntuu että tähän tekstiin ei tule kovin montaa kommenttia... ;-)
KOMMENTOI - jo 18 kommenttia
Anteeksi, onko teillä energiajuomariippuvuuteen sopivaa purukumia?
Lauantaina 6. Syyskuuta 2008 kello 22:50
Helvetti sentään, olin jo melkein kuivilla. Jossain vaiheessa join turhan paljon noita energiajuomia, ja jonkinlaisen periaatepäätöksen jälkeen lopetin niiden ostamisen melkeinpä kokonaan. Sitten Hartwall meni tekemään uutuuden tuohon ED-sarjaan, eli Green Lightin. Siinä on mm. omenan maku, ja se on aina ollut minulla tuollainen heikko kohta. Josta tuli mieleen että olenkohan ollut joskus aikaisemmassa elämässä Lumikki, kun hänkään ei oikein osannut sanoa ei omenille. Meinaan kuka helvetin hullu tottelee kun tuonnäköinen vanha noita-akka sanoo narisevalla äänellä että ”....ota tyttö omena”?

Anyway, totesin itselleni että onhan tuota pakko kokeilla. En todellakaan usko enää noihin mainospuheisiin (”...piristää sekä henkisesti että fyysisesti” tai ”...antaa siivet”), mutta kyllä se on ihan mukava korvike silloin kun kahvi ei innosta. No, miltäs tuo ED-perheen kuopus nyt sitten maistuu? Pakko myöntää että se on todella hyvää. Maku ei ole liian vahva eikä se ole makea. Sopivan omenainen. Eli se on siis hyvää, liian hyvää. Olen saanut itseäni kiinni ostamasta tuota juomaa pullollisen melkein joka päivä. Pitää ehkä ottaa itseään niskasta kiinni ennen kuin mopo karkaa käsistä ja joudun rikollisuuden tielle jotta olisi varaa hankkia riittävästi tuota ED:iä. Ei nyt silleen että se olisi törkeän kallis, minä olen vaan niin köyhä... ;-) Voi voi näitä ongelmia...
Lopuksi hauska (?) tarinantynkä. Vein tänään Venlan kanssa Pia yövuoroon, ja sen jälkeen kävin pikaisesti Nummelan ABC:llä. Piti ostaa leipää ja Floraa. Mutta kun siellä sitten oli noita äsken mainittuja juomia kassan vieressä (aika veijareita nuo kauppiaat) niin tuli tietenkin ostettua myös sitten sellaisen. Matkalla ulos kohtasin kaksi nuorta ja hieman ”liikuttuneessa mielentilassa” olevaa naista, ja ohitettuamme toisiamme kuulin kun toinen sanoi toiselle että ”...tuo jätkä on töissä lanssissa, ja se on hakenut mua pari kertaa...”. Jep, onnellinen jälleennäkeminen siis... ;-)
PS. Hartwall ei ole maksanut minulle mitään tästä jutusta. Mutta jos joku siellä lukee tämän niin voi laittaa sähköpostia osoitteeseen stende@vasynytlanssari.net, niin laitan tilinumeron. Kaikki taloudellinen tuki on tervetullut! ;-)
KOMMENTOI - jo 14 kommenttia
Sairaankuljettaja, maailman karmivin ammatti?
Perjantaina 5. Syyskuuta 2008 kello 15:37

Toissapäivänä osui silmään Iltalehdessä juttu kun oli tutkittu mitkä lehden lukijoiden mielestä ovat Suomen karmivimmat ammatit. Tämän tutkimuksen perusteella oli väsätty Top 20-lista, ja onko se nyt sitten yllätys tai ei niin sairaankuljettajan ammatti ei kuitenkaan päässyt mukaan tälle listalle. Syytä tähän en osaa sanoa, ehkä ihmiset ovat jostain syystä saaneet päähänsä että meidän duunimme on äärettömän puhdasta ja siistiä. Ja että mikäli meidän autot esim. likaantuisi sen takia että lattialla lainehtii litratolkulla verta ja likvoria (on tapahtunut minullekin), niin ei muuta kuin asemalle kahville ja v*ttuilemaan kun meidän palkatut asemaorjat tiskaa työkalut perusteellisesti. No, oli miten oli (huomaatteko, en sanonut anyway) tein kyllä äkkiä päätelmän että noissa 20 ammatissa on aika paljon sellaisia piirteitä jonka kanssa me joudumme omassa duunissa tekemisiin. Joten ajattelin nyt käydä tuon listan läpi ja katsella mitä siinä oikein on. Ja jos sairastat Hernus Nenus-syndrooman voi laittaa tässä vaiheessa koneen kiinni ja mennä tekemään jotain ihan muuta. Pelaa vaikka shakkia itsesi kanssa tai jotain...
1. Patologi
No joo, harvemmin nyt tulee avattua ketään mutta aina välillä tulee kyllä vastaan tilanteita jossa esim. IKEA:n keittiöveitsi, Mora-puukko (jos tekijä vaalii perinteitä), Opelin (kyllä 04, jos luet tämän niin kyllä kyse on v*ttuilusta) tai puu. Välillä on siististi auki, välillä vähän silleen vähemmän siististi... Otetaan tuosta 1 piste.
2. Teurastaja
Noh, joku poti...siis asiakas voi tietenkin olla ihan eri mieltä mutta mitään en kyllä tunnusta. Ollaan siis vielä yhdessä pisteessä...
3. Puhelinmyyjä
Ensin ajattelin että ei, mutta sitten hokasin että kyllähän nykyään joutuu aina välillä ”myymään potilasta puhelimitse” (virallisesti kutsutaan konsultaatioksi) kun joskus tuntuu siltä että mikään hoitolaitos ei halua kyseistä kansalaista oviensa sisäpuolelle. 2 pistettä siis, 10% kasassa. Ja jatketaan...
4. Obdukstioavustaja
No, jos laitoin yhden pisteen tuosta patologista niin ei kai tästä enää oikein kehtaa ottaa. Tårta på tårta niin kuin ruåtsalaiset sanovat...
5. Siivooja
Ja kyllä! Autot ja asemat, joskus monta kertaa päivässä. Tänäkin aamuna imuri ja moppi heilui Nummi-Pusulan sakuasemalla sellaisella energialla että oksat pois. 3 pistettä...
6. Opettaja
Opettaja, kouluttaja... Joo, koulutamme työharjoittelussa olevia opiskelijoita ja sitten noita kansalaisia. ”Ei hyvä herra, Mynthon-pastillit eivät auta erektiohäiriöihin vaikka ne ovat sinisiä...”. Need to say more? 4 pistettä.
7. Haudankaivaja
OK, en myönnä mutta kyllähän joku pahasuinen on varmasti niinkin sanonut meistä. Mutta koska tämä on rajatapaus niin tyydyn puolikkaan pisteeseen. Yhteensä kasassa on siis 4,5 pistettä...
8. Lähihoitaja
Lähihoitajilla on aika laaja toimenkuva, mutta kyllä me tehdään sitä. Lapsia, henkistä huoltoa, ensihoitoa, vanhustenhoitoa, kotihoitoa, you name it and we have done it... ;-) 5,5 pistettä.
9. Poliisi
Pienemmissä paikoissa ollaan aina hälytetty ambulansseja tappeluihin koska ”poliisi tulee niin kaukaa”. Onneksi uuden hätäkeskuksen myötä tämä on kyllä helpottanut. Mutta kyllähän me joudutaan aina välillä painimaan ja niin pois päin. Tuo sakotusoikeus (rahat omille tileille) tosin puuttuu ikävä kyllä vielä... 6,5 pistettä.
10. Roskakuski
Ihan oikeasti, oletteko joskus nähneet millaisia kansalaisia me joskus rahdataan??? 7,5 pistettä...
11. Sairaanhoitaja
Joo joo joo joo ja vielä kerran jooooo, tätähän me tehrään... 8,5 pistettä.
12. Lääkäri
No eihän me nyt lääkäreitä olla mutta kyllä hoitotason sairaankuljettaja tekee itsenäisesti sellaisia toimenpiteitä joihin suuri osa lääkäreistä ei ryhdy. Joten röyhkeästi vaan tuosta piste kotiin, yhteensä ollaan 9,5 pisteessä...
13. Rakennustyömies
On minua joskus stadissa hälytetty asuntoon jossa iäkkäämmän veronmaksajan puusänky oli mennyt rikki ja herra vaati varsin äänekkäästi että se korjataan välittömästä. Ei korjattu, millä ihmeen työkalulla se nyt olisi onnistunut? Kansalainen kun oli sen verran tuhdissa kunnossa että ruskea teippikään ei oli pelastanut tilannetta. Joten jospa nyt ei tästä sitten pisteitä...
14. Seksityöläinen
Jaa, mitäs nyt sitten tähän sanoisi. Monihan toteaa että tässä annetaan yhteiskunnan p*nna meidän perseeseen aika halvalla joten otetaan perkele nyt sitten tästä vaikka sen puolikkaan...ja tåta. 10 pistettä, ja ollaan jo 50%. Kuusi ammattia on kuitenkin vielä jäljellä joten katsotaan nyt ne läpi kuitenkin...
15. Taksikuski
Pitääkö perustella? Otetaan tästä kaksi pistettä. Tai no joo, kai se sotii vähän tämän testin henkeä vastaan. Ei oteta kuin se yksi piste. 11 pistettä...
16. Vanhustenhoitaja
Jos ne laitettaisiin meidän hälytysviesteihin olisi yleisin lisätieto: ”kysesssä vanhus”. 12 pistettä.
17. Toimittaja
Mitäs päätoimittajan poika sanoo tähän... Tehdään joskus paljonkin työtä saadaksemme selville totuuden ja sen jälkeen siitä tehdään kirjallinen dokumentti. Sitä ei kuitenkaan voi kertoa juuri kenellekään, koska meillä on tuo vaitiolovelvollisuus. Olisiko se puoli piste sopiva tähän kohtaan? En kuule vastaväitteitä joten 12,5 pistettä on siis kasassa...
18. Palomies.
Ei nyt suoranaisesti, mutta olen minä pari autoa sammuttanut meidän vehkeillä ja kiitos palokuntataustani olen tehnyt eräänkin kerran lisävesiselvityksiä ja sen sellaista. Puoli pistettä otan siis tästä, älkee lyökö... 13 pistettä.
19. Poliitikko
Vaikka olisikin niin en myönnä. Tästä ei pisteitä. Jotain rajaa sentään...
20. Vessan siivooja
Joo, omien asemien ja kyllä joskus mummojenkin jos heille on käynyt ”äksedentti” eikä halua jättää "tavarat" vessan lattialle kunnes rouva kotiutuu lonkkaleikkauksen ja kuntoutusjakson jälkeen. 14 pistettä...
Eli 20 mahdollisesta pisteestä sain kasaan 14 kappaletta, eli kunnioitettavat 70%. Että silleen Suomen kansa ja Iltalehti, I rest my case...
KOMMENTOI - jo 20 kommenttia
P.S. I love you
Torstaina 4. Syyskuuta 2008 kello 00:01
No niin, nyt pitää sitten taas pitkästä aikaa ”herkistellä” vähän tässä blogissa. Eli kyse on leffasta, ja vielä varsin hyvästä sellaisesta.
Tänä iltana oli Veetin koulussa vanhempainilta, ja koska viimeisen parin viikon aikana on taas kantautunut viestivihkon muodossa aina välillä viestiä siitä että poikani toimia koulussa johtaa muutaman miljoonan vuoden evoluutio ja hormonit, eikä vilpitön into opiskella (ja tiedoksi mahdollisille uusille lukijoille, poikani on siis kahdeksanvuotias). Joten me ei nyt lähdetty vaimoni kanssa sinne koululle mitenkään intoa täynnä. Ja tulihan siellä hieman negatiivisakin asioita esille, mutta ne eivät kyllä kaikki olleet poikani aiheuttamia. Ja saatiin kuulla myös paljon hyviä asioita.

Vanhempainillan jälkeen oli irtokarkkifiilis, ja lähdettiin pikaisesti käymään paikallisessa
FilmTownissa. Siellä tarttui irtokarkkien lisäksi käteen myös leffa
P.S. I Love You, pääosissa Hillary Swank ja Gerard Butler. Kyseltiin kyseistä leffaa jo viime käynnillä, mutta silloin sitä ei vielä löytynyt hyllystä. Nyt saatiin viimeinen kappale joten ei muuta kuin kotiinpäin, lapset sänkyyn ja sohvalle. :-)
Leffamakuni on melko laaja, ja (ihan vilpittömästi) pidän myös draamoista yms. elokuvista. Tämä elokuva on saanut valtavan hyviä arvosteluita, ja kerrankin olen samaa mieltä (kun useimmiten olen jostain syystä ihan eri linjoilla). Elokuva kertoo nuoresta avioparista Hollysta ja Gerrystä, jotka asuvat pienessä asunnossa New Yorkissa. Gerry sairastuu kuitenkin aivosyöpään ja menehtyy, mikä tietenkin saa Hollyn suunniltaan. Eikä se juurikaan auta (ainakaan aluksi) että jokunen kuukausi Gerryn poismenon jälkeen Hollyn 30-vuotissyntymäpäivänä, lähetti tuo paikalle kakun ja kirjeen Gerryltä. Ja siitä se sitten lähtee, 10 kirjeen sarja jonka Gerryn on kirjoittanut ennen kuolemansa ja järjestänyt niin että ne toimitetaan tietyllä tavalla Hollylle. Ja jokainen kirje päättyy samoihin sanoihin: P.S. I love you.
Joku on varmasti sitä mieltä että tämähän on tällaista ”ihmissuhdehömppää”, ja onhan se niinkin. Mutta tämä on oikeasti hyvä elokuva joka saa hyvälle tuulelle, nauramaan ja pistää jopa ihan miettimään asioita. Itkemistä en tunnusta. ;-) Jos luvassa on saunailta jätkien, grillimakkaran ja olutkorin seurassa kannattaa varmasti kiertää tätä elokuvaa kaukaa, mutta jos tiedossa on kahdenkeskeistä laatuaikaa leffaillan muodossa vaimon tai miehen kanssa niin tämä on varmasti hyvä elokuvavalinta. :-)
KOMMENTOI - jo 14 kommenttia
Sivu:
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
35
36
37
38
39
40
41
42
43
44
45
46
47
48
49
50
51
52
53
54
55
56
57
58
59
60
61
62
63
64
65
66
67
68
69
70
71
72
73
74
75
76
77
78
79
80
81
82
83
84
85
86
87
88
89
90
91
92
93
94
95
96
97
98
99
100
101
102
103
104
105
106
107
108
109
110
111
112
113
114
115
116
117
118
119
120
121
122
123
124
125
126
Lisää