Väsyneen Lanssarin Päiväkirja

Bringing Out The Dead

Lauantaina 20. Syyskuuta 2008 kello 23:54

Olen puhunut tästä leffasta aikaisemminkin, mutta en nyt muista oliko se jossain kommentissa vai “elokuvahelmijutussa” silloin kun tämä blogi otti ensimmäiset haparoivat askeleensa. Mutta tämä on sen verran loistava ja ilmiömäinen pätkä, että puhun nyt tästä uudestaan (ja onhan sen jälkeen tullut aika paljon uusia lukijoita). Eli kyse on siis Martin Scorsesen ohjaamasta Bringing Out The Dead-elokuvasta (1999), pääroolissa aina loistava Nicolas Cage. Eikä nuo muutkaan näyttelijät mitenkään huonoja ole: Patricia Arquette, John Goodman ja Ving Rhames. Vakuuttava porukka, ja hyvää työtä tekevätkin. :-)



Tuo leffa perustuu Joe Connelyn (vanha lanssari itsekin) kirjoittamaan romaaniin jossa hän käsittelee sairaankuljettajan loppuunpalamista New Yorkin Hell´s Kitchenissä. Ja pakko nostaa hattua tuolle Cagelle, koska hän on todellakin hyvin väsyneen lanssarin näköinen. Tuon leffan katsominen on ajoittain suorastaan pelottavaa, kun meinaa ruveta ahdistamaan pelkästään noin väsyneen ihmisen näkeminen. OK, moni ei pidä tuosta pätkästä koska Scorsesen ohjaustyö on kieltämättä hieman omalaatuista. Mutta se tuo kyllä hyvin esille sankarimme hieman sekavan maailman/mielentilan, ja mitä enemmän katselen tuota leffaa tulen yhä vakuuttuneemmaksi siitä että Scorsese on juuri oikea ohjaaja tähän hommaan.

Muistan kuinka kävimme kaverin ja kollegan (puhutaan siis yhdestä henkilöstä) kanssa katsomassa tätä pätkää leffateatterissa, ja sovittiin että pidetän ihan matalaa profiilia. Leffa oli kuitenkin täynnä alan insidehuumoria, ja loppujen lopuksi nauroimme vedet silmissä pieneille yksityikohdille joille kukaan muu ei nauranut, Kun valot syttyivät salissa leffan päättymisen jälkeen oli aika moni silmäpari kääntynyt meitä päin… ;-)

Mutta kannattaa siis katsoa avoimella mielellä. Ja jos se ei aukene ensimmäisellä kerralla niin katsokaa se uudestaan. Minulla on tuo Connelyn kirja parasta aikaa työn alla, kunhan vaan ehtisi lukea jossain vaiheessa. Mutta se vaikuttaa erittäin hyvältä. :-)

FacebookTwitter
KOMMENTOI - jo 12 kommenttia

Väsyneen Lanssarin Päiväkirja tukee...

Lauantaina 20. Syyskuuta 2008 kello 00:02

...Andreaksen voittoa Suomen Big Brother 2008 tositv-ohjelmassa. Katseltuani brittiläistä Big Brotheria monta vuotta sitten olen pitänyt tuosta formaatista. Ja ilokseni voin todeta että suomalainen versio on ollut ihan hyvin tehty, eikä ole tarvinnut hävetä kovin paljon. Siis itse tuotantoa, menossa olevan tuotantokauden asukkaiden puolesta kyllä aina välillä. Kuten otin esille jo jonkin aikaa sitten ei tämä tuotantokausi tunnu yhtä hyvältä kuin edelliset. Syykin on tiedossa, siinä on liikaa ”wannabe-julkkiksia” ja teinejä (ei ehkä ajokortin ilmoittaman iän mukaan, mutta käyttäytymisen osalta kyllä) ja sinne tarvittaisiin ehdottomasti vähän kypsempää väkeä luomaan tasapainoa.

No, olen kuitenkin katsonut sitä. En orjallisesti, mutta 4-5 iltaa viikossa kuitenkin. Ja joskus hieman vähemmän. Alusta asti olen ollut Andreaksen kannalla, koska hän vaikuttaa sympaattiselta ja on mainitsemallani ”wannabe-julkkis-asteikolla” siinä paremmalla puoliskolla. Tänään (siis perjantaina) tuo valinta sai lisätukea kun hän kertoi olleensa neljä vuotta duunissa ambulanssissa. No, netin mukaan hän on 22-vuotias ja toimii tällä hetkellä risteilyisäntänä. Eli hän on siis vaihtanut ammattia ihan äskettäin, ollut duunissa ambulanssissa alaikäisenä tai sitten tuossa on hieman hyvän miehen lisää mukana. Näistä kallistun tuohon viimeiseen, ja koska sh-opinnot ovat jääneet viime metreillä kesken niin en nyt sitten tiedä millaisessa tabiksessa herra on istunut. Pluspisteitä kuitenkin siitä ettei hän tehnyt siitä mitään numeroa.

Joten tänä vuonna kannatetaan sitten tuota sympaattisen oloista turkulaista entistä sairaankuljettajaa. Mutta en edelleenkään suostu soittamaan näitä äänestyspuheluita, koska keksin huomattavasti parempaa käyttöä tuolle yhdelle eurolle/ääni.

FacebookTwitter
KOMMENTOI - jo 19 kommenttia

What you didn´t know about Stende...

Perjantaina 19. Syyskuuta 2008 kello 23:19

Tänään sain tekstiviestin ystävältä ja kollegalta (suuri kiitos siitä), jossa minua informoitiin siitä että en ole maailman ainoa Stende. Ja itse asiassa tuo toinen Stende ei ole mikään henkilö, vain kokonainen kaupunki. Kyseinen kaupunki sijaitsee kaiken lisäksi melko lähellä, tarkemmin sanottuna Latviassa. OK, se ei ole järin iso koska asukkaita siellä ei ole kuin 2100 kappaletta, mutta kyllähän te tiedätte mitä sanotaan: ei se määrä vaan se laatu. Ja onhan se tietenkin täysin selvä asia teillekin kaikille, ettei noin hienossa mestassa voi asua mitään muuta kuin hienoja, rehellisiä, ahkeria ja ystävällisiä ihmisiä? ;-)

Tuosta pienestä kaupungista ei ole kovin helppoa löytää informaatiota joka ei olisi kirjoitettu paikallisella kielellä. Ja juuri tuo latvian kieli sattuu olemaan tällä hetkellä hieman ruosteessa. Mutta sen verran sain selville että kaupungin läpi kulkeva rautatie tuntuu olevan melko keskeisessä asemassa kaupungin taloudessa. Sitten siellä asuu ilmeisesti pari paikallista taiteilijaa, jotka ovat perustaneet sinne jonkinlaisen museon. Odottakaas hetki, kaivan nuo nimet esille jospa tämän blogin lukijoiden joukossa on suuria kulttuurin ystäviä. Jaa, tämä on ilmeisesti joku pariskunta...tai jotain. Mārtiņš ja Janīna Brāzmas, mitään tietoa kenelläkään?

Ja sitten siellä on ilmeisesti lutherilainen kirkko joka toimii jonkinlaisena nähtävyytenä. Anyway, kyllä kai pitää ottaa jonkinlaisena elämäntehtävänä joskus käydä tuossa Stendessä. Ehkä ei tänään, eikä edes huomenna mutta joskus. Ilmeisesti tuota metropolia johtaa seitsemänhenkinen valtuusto. Sehän on tietenkin tilapäistä, koska minä en ole vielä käynyt siellä. Stenden Kuningaskunnan Kuningas Stende Ensimmäinen? Kyllä lähtee! ;-) Milläköhän mallilla sairaankuljetus on hoidettu kyseisessä kylässä?

FacebookTwitter
KOMMENTOI - jo 10 kommenttia

Niinhän siinä sitten kävi...

Perjantaina 19. Syyskuuta 2008 kello 17:45

“19. 9. 2008 16:24
Nimi: sand casting
Paikka: - Sposti: gyul@zxri.com
Merkinnälle: Se on markkinoinnista kiinni...

Find sand casting,servered with Sand Casting video online, The investment casting from wisconsin precision casting corporation reduce the high cost of your machined investment casting parts, the lost wax casting,learn about lost wax casting.”


...että roskapostikommentit löysivät tiensä myös tähän blogiin. Ei nyt sinänsä mikään yllätys, ja onhan se koko ajan ollut lähinnä kyse siitä että milloin se iskee. Yllätys on ehkä enemmänkin ollut siinä kuinka pitkään olen saanut olla rauhassa. Tuskin kukaan joka on netin kanssa tekemisissä pystyy kokonaan välttymään roskaposteja. Ovathan ne netin ”syöpä”, mutta minkäs teet? Kun tähän tautiin ei 100% suojauskeinoa taida löytyä muita kuin vetää piuha irti, heittää kone pihalle, ovet ja ikkunat kiinni, kämppä pimeäksi ja peiton alle piiloon...

Olen viimeisen parin vuorokauden aikana poistanut aika runsaasti noita spammikommentteja, mutta en ajatellut tehdä siitä tapa. Veljeni ja it-guruni Mosse on ystävällisesti luvannut ohjelmoida tuohon kommenttipuolelle jonkinlaisen spammisuodattimen, eli jonkinlainen helppo tehtävä josta spammirobotit (ja kenties myöskään sairaankuljettajat?) eivät suoriudu. Broidi ei ehdi tehdä sitä heti, joten pari päivää tässä varmasti menee. Pyrin poistamaan noita mahdollisia spammeja aina kun olen koneella, mutta pyydän teiltä hieman kärsivällisyyttä. Kommenttipuolen tilapäinen sulkeminen on aina yksi vaihtoehto, mutta moinen ei innosta edes pariksi päiväksi.

Missä helvetissä ovat Neo, Trinity ja Morpheus kun niitä tarvitaan??? Ihan vaan jotta emme pääsisi vieläkään eroon tuosta Matrix-teemasta... ;-)

---
Lisäys klo 17.53

Mosse on näköjään salamannopea, ja suodatin (joka on sopivan dramaattisesti saanut nimekseen "tappaja") on jo toiminnassa. Muistakaa näpytellä ne pari kirjainta sinne ruutuun, ettei teidän kommentit häviä "savuna" bittiavaruuteen. Antoisia blogikeskusteluita toivoopi Väsynyt Lanssari ja hänen (todennäköisesti myös väsynyt) veljensä Mosse. Ja Mosselle tietenkin suuri kiitos ripeästä palvelusta! :-)

FacebookTwitter
KOMMENTOI - jo 19 kommenttia

Uusia haasteita tieliikennepelastamisessa...

Torstaina 18. Syyskuuta 2008 kello 11:18

Tämän vuoden lopussa avataan meilläpäin uusi Turun moottoritie, ja se tuo paljon uusia haasteita. Moni asia tietenkin helpottuu, onhan tuo nykyinen ykköstie ollut aikamoinen ”kuolemanloukku”, varsinkin jos iltapäivälehtiä lukee. Ja onhan se rehellisyyden nimissä pakko todeta että sieltä on kyllä tullut kuljetettua erittäin ”huonossa hapessa” olevia kansalaisia, jotka ovat ottaneet yhteen erikokoisten ajoneuvojen tai itse luontoäidin kanssa. Ja moni on myös jäänyt sille tielle.

No nyt kun tulee ihan nykyaikainen moottoritie keskikaiteella, niin millaisia uusia haasteita se nyt sitten tuo mukanaan? Vastaus: _ _ _ _ _ _ _ _. Haluatko kenties ostaa vokaalin? Hups, rosvosektorille tuli eli kaikki rahasi tulee siirtää välittömästi Väsyneen Lanssarin Päiväkirjan tukitilille. ;-) Mutta kiitokseksi tulee hyvä mieli, ja vastauksen tuohon kysymykseen: TUNNELIT. Eli tuonne uudelle moottoritielle tulee ennennäkemätön määrä tunneleita, ja myös pitkiä sellaisia. Ei meillä ole aikaisemmin ollut useiden kilometrien pituisia tunneleita, ja on selvää että moiset edellyttävät myös pelastus- ja sairaankuljetustoimelta uudenlaista ajattelutapaa taktiikan puolella.

Eilen olin sitten työvuorossa koulutuksessa jossa käytiin läpi tunnelitoiminnan periaatteita. Koulutus oli erittäin hyvä, ja on kyllä pakko sanoa että tuota asiaa on ajateltu ja suunniteltu erittäin hyvin. Kyllähän nuo ovat erittäin haastavia keikkoja, mutta tuli kyllä sellainen olo että työkaluja on kyllä olemassa niiden suorittamiseksi. Suurin haaste (jos nyt ei tunnelissa olevaa itse tulipaloa lasketa) on varmasti valtavissa liikenneruuhkissa jotka syntyvät varmasti pelottavan nopeasti kun Tiehallinto laskee useiden tunneleiden puomit alas. Siinä voi nopeasti syntyä hyvinkin kuumia tunteita jonoissa kun kansa on menossa vaikka Ruotsinlaivalle tai lentokentälle, ja pitkässä Karnaisten tunnelissa tapahtuu useamman auton peräänajo kun joku pässi keskittyy ratin takana ihan väärin asioihin...

Teoriakoulutukset ovat siis menossa (ja itse asiassa lopusuoralla), ja kohtapuolin ruvetaan harjoittelemaan ihan käytännössä. On hienoa että tämä asia otetaan vakavasti, ja että hommat on suunniteltu, koulutettu ja harjoiteltu ennen kuin tuo uusi tieosuus avataan. Jäädään sitten vain jännityksellä odottamaan tunnelidraamoja, ja niitähän on tuolla ykköstien vuorokausiliikennemäärillä tiedossa. Kyse ei ole siitä tapahtuuko siellä jotain, vain enemmänkin siitä milloin, kuinka usein ja kuinka pahasti. Kyllä minä meinaan itse käyttää uutta ykköstietä kunhan se aukeaa, mutta jotenkin minusta tuntuu että jos olen menossa Turkuun laivalle tai esim. Naantalin Kylpylään niin taidan kyllä valita vanhan tien ihan varmuuden vuoksi... ;-)

FacebookTwitter
KOMMENTOI - jo 17 kommenttia

Sivu: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40
41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60
61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80
81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100
101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120
121 122 123 124 125 126

Lisää