Heti ensimmäiseksi haluan esittää syvän osanottoni tämän päivän tragedian uhreille ja niiden omaisille. Järkyttävä tilanne kaikin tavoin, varsinkin kun ottaa huomioon suuren uhrimäärän ja sen että Jokelan kouluammuskelusta on kulunut hyvin lyhyt aika. Pelkäsin ja ennustin Jokelan jälkeen että lisää vastaavanlaista saattaa olla tulossa, mutta ei ehkä ihan näin nopeasti.
Ehdotukseni lääkkeeksi tälle ongelmalle:
- Heti, oitis ja välittömästi lisää varoja mielenterveystyöhön, kouluterveydenhuoltoon ja opettajien kouluttamiseen (havaitsemaan apua tarvitsevia ennen kuin astuvat koulualueelle aseen kanssa). Eikä mitään paskaa siitä ettei rahaa mukamas ole...
- Tiukempi valvonta asekantolupiin. Mielestäni sen ei pitäisi riittää että hakemuksessa lukee ”urheiluammunta” ja että henkilö on jonkun ampumaseuran jäsen. Vähintään pitäisi olla joku lausunto ampumaseuralta että kyseisen henkilö ihan oikeasti harrastaa urheiluammuntaa, eikä vain maksa yhdistyksen jäsenmaksuja. Anteeksi vain kaikki rehelliset urheiluammuntaa harrastavat, mutta about 20 kuolonuhria vuodessa on ihan vähän liikaa. Tarttis tehrä jotain...
- Lehdistön pitää hoitaa nämä asiat paremmin. Näiden tekojen takana olevat ihmiset eivät ikimaailmassa pitäisi saada nimensä ja naamansa lehtiin/radioon/telkkariin/netin uutissivuille. Juuri sitähän ne helvetti haluavat! Jos ne jäävät historiaan ”tuntemattomina rikollisina” niin voi olla että hinku ryhtyä moiseen touhuun saattaa edes hieman pienentyä. Lehdistöllä on aivan järjetön valta, joten arvon toimittajat: kantakaa vastuunne. Ja ei mitään paskaa tähänkään kohtaan siitä että ”kansalla on oikeus tietää”. Paskan marjat sanon minä, kansan ei todellakaan tarvitse tietää tekijän nimeä, ulkonäköä tai kuinka v*tun vaikea lapsuus sillä oli. Näihin tilanteisiin johtavat ongelmat pitää tietenkin hoitaa, mutta nämä ihmiset eivät saa päästä mihinkään suurrikollisten ”Hall of Fame”:iin. Tuo Kauhajoen ammuskelu tapahtui aamupäivällä, ja tekijän naamakuva on nyt jo etusivumateriaalia. Tällä kertaa tekijä on onneksi vielä hengissä, joten hän ei ehkä saanutkaan tuon ”hohdokkaan kuoleman” vaan joutuu kenties kohtaamaan tekonsa seuraukset ihan täällä maan päällä meidän keskuudessa.
Onko yksikään näistä ehdotuksistani tullut ”voimaan” vuoden kuluttua? Jotenkin minulla on sellainen paha viba että uusi kouluammuskelu on todennäköisempi kuin se että tälle ongelmalle on ihan oikeasti tehty jotain muuta kuin jauhettu paskaa... :-(
Tämä on aihe josta on jatkuvasti keskustelua sairaankuljetusasemilla ja ambulansseissa, eli mitäköhän sitä tekisi ammatikseen sitten kun kasvaa ei vain isoksi mutta myös aikuiseksi? Mitä sitä tekisi sitten kun kyydinajon huuma (?) on hellittänyt, tehtävät lähinnä ärsyttävät, potilaat ärsyttävät vielä enemmän ja öinen valvominen saa aikaiseksi melkoisen Dr. Jekyll and Mr. Hyde-ilmiön?
Moni vaihtaa duunia, jotkut siirtyvät muihin terveydenhuoltoalan töihin ja jotkut vaihtavat alaa kokonaan. Ja ikävä kyllä jotkut eivät ymmärrä vaihtaa hommia, vaikka aivot ovat sitä mieltä että tuo virtsatieinfektiosta kärsivä mummo on suoraan verrattavissa itse saatanaan vain sen takia että kehtasi soittaa hätänumeroon kesken maanantai-illan elokuvan. "Tahallaan kuitenkin soitti p*rkele!" Tällaiset ihmiset ovat ongelma tällä alalla, ja varsinkin jos he eivät itse näe asiaa ongelmana. Olen miettinyt tätä aisaa omalle kohdalle, ja haluaisin ainakin kovasti uskoa että mikäli minulle käy niin että huomaan vihaani ammattiani, niin sitten on niin paljon aivoja ja rohkeutta että menen takaisin kouluun. En voi luvata että näin käy, mutta haluan siis uskoa. Toisaalta, olen tehnyt tätä jo pitkään ja rehellisesti voin sanoa että pidän tästä hommasta yhtä paljon kuin uran alkuvaiheessa. Eri tavalla, mutta pidän kuitenkin.
Anyway, viime viikolla sain ystävältäni sähköpostin jossa oli liitetiedostona tämä yläpuolella oleva video ja otsikko ”tulisitko meille töihin?” (tai jotain sinnepäin). Tämähän voisi olla todella hyvä ammatti wanhoille väsyneille lanssareille, koska a) liikennevalot ovat usein päällä vain päiväsaikaan (ainakin täällä maalla) jolloin saisi nukkua yöt, b) työ on riittävän yksinkertaista ja c) ei ole välittömässä läheisyydessä muita kansalaisia hyppimässä silmille. Hitto, kukakohan Suomessa hoitaa tuon puolen rekrytoinnin? Ja mitäköhän tuosta saa palkkaa? Pyhälisiä luulisi nyt ainakin tulevan, kun ovathan nuo liikennevalot päällä seitsemän päivää viikossa. Myönnetään että minulla on ehkä vähän huono tuo musikaalisuus, ja onhan jonkinlaisesta rytmitajusta jotain hyötyä tuossa hommassa. Istuukohan Jone Nikula ja Nina Tapio pöydän toisella puolella työhaastattelussa? ;-)
Tuossa puolitoista kuukautta sitten vietettiin Väsyneen Lanssarin Päiväkirjan 2-vuotisjuhlia, ja järjestettiin tuo ilahduttavan suosittu arvontakin. Voittaja on nyt vaan päässyt häviämään jonnekin taivaan tuuliin, eikä minä nyt saa häneen enää sähköpostitse yhteyttä. Joten P611, laittapa mailia tulemaan niin pääsen luovuttamaan tuo palkinto sinulle. Jos et pääse käymään meilläpäin niin voin vaikka tulla käymään teillä. Ei ole mikään hirveän pitkä matka kuitenkin. :-)
Ja onhan teilläpäin sen verran paljon tuota ensivastelähtöä että yksi evy-yksikkö (+ yksi innokas ja särmä Puh-karhu) voisi olla mukava lisä vahvuuteen... ;-)
Arvoisat työvuorossa olevat kollegat, tänään on sitten...
Maanantaina 22. Syyskuuta 2008 kello 10:58
...tuo autoton päivä. Eli nyt jätetään nuo luontoa saastuttavat enemmän tai vähemmän uudenkarheat ”amppulanssit” tuonne talleihin vapaapäivää viettämään, ja siirrytään muihin kulkuneuvoihin. Meillä kun ei ole hevosia (vaikka Vihti onkin hevospitäjä) niin jouduttiin Elmerin kanssa kaivamaan esille nuo työntökärryt täällä Nummi-Pusulassa. Hirvittää vaan vähän jos tulee kiirekyytiä jonnekin tuonne Karjalohjan perukoille ja matkaa on sellaiset vaatimattomat 20-30 km. Siinä saattaa nuo viiveet ”snadisti kasvaa”. Ja sitten pitää varmasti väsätä joku dynamo kiinni tuon kärryn pyörään, että saadaan tuo magneettivilkku laitettua sinne katolle. Muuten jengi ei välttämättä ymmärrä väistää...ja tota. ;-)
Nalle Puhin ensivastetoiminta oli pikkuhiljaa saanut Puolen Hehtaarin Metsän ja Muumilaakson asukkaat innostumaan toisten auttamisesta. Osa odottivat lähinnä että Nalle Puh rupeaisi vetämään lupaamiaan ensiapukursseja, mutta osa halusivat selvästi tehdä enemmän. Eniten innostunut taisi olla Nipsu, joka hyvin vakavasti mietti miten hän voisi saada elämäänsä hieman mielekästä tekemistä, ja samalla myös autettua muita ihmisiä ja eläimiä. Totuuden nimissä on pakko todeta että Nipsulla myös oman egonsa pönkittäminen oli vähintään yhtä tärkeässä roolissa, mutta tätä Nipsua ei tietenkään myöntänyt kenellekään. Itse asiassa ei edes itselleen. Suurena kahvin ja herkkujen ystävänä hän oli myös kuunnellut hieman kateellisena Nalle Puhin tarinoita Muumilaakson sairaankuljetusaseman kahvipöytäantimista.
Nipsu ei kuitenkaan halunnut ryhtyä tuohon ensivaste- ja sairaankuljetustouhuun, koska se oli Puhin toiminnan myötä jo hieman vanha homma. Tässä asiassa Nipsun ego taisi hieman nostaa päänsä, eli hän halusi jotain uutta. Jotain sellaista joka toisi hänelle muiden Muumilaakson asukkaiden ihailun ja kunnioituksen. Nipsu mietti ja ajatteli ja välipalan jälkeen hän ajatteli ja mietti vähän lisää, mutta hän ei keksinyt mitään. Ainahan oli tuota palokuntatouhua, mutta siinä Nipsu joutui kyllä miettimään omaa rohkeuttaan joka rehellisyyden nimissä ei ollut ihan huippuluokkaa. Mutta mitä muuta voisi sitten ajatella? Niiskuneiti yritti ehdottaa hylättyjen eläinten turvakodin perustamista Muumitaloon, mutta Nipsun mielestä se ei ollut läheskään riittävän särmää touhua ja Muumipappakin vähän pelkäsi kirjoitusrauhansa puolesta.
Nipsu päätti mennä joen rantaan etsimään Nuuskamuikkusta. Nuuskamuikkunen oli maailmaa nähnyt ja osasi varmasti ehdottaa jotain. Tämän lisäksi Nipsu oli kuullut että Nuuskamuikkunen oli hankkinut pienen kannettavan tietokoneen, jolla pääsi internetiin. Ja internethan oli tunnetusti täynnä tietoa ja ideoita. Siinä koneessa oli kuulema jonkinlainen pieni nettitikku, eikä mitään piuhoja edes tarvittu. Internet nyt oli muutenkin melkoinen harvinaisuus tällä alueella, koska ainoastaan Hemulilla ja Puolen Hehtaarin Metsän Pöllöllä oli moiset käytössä. Hinnan takia he olivat vielä ottaneet sen puoliksi, ja viikon välein Pöllö haki tai vei Mokkulan Hemulille. Pöllöltä matkaan meni paljon lyhyempi aika kun hän pääsi lentäen.
Nuuskamuikkunen makasi telttansa edessä ja soitti huuliharppua, mutta kuunteli hiljaa Nipsun kertoessa ongelmastaan. Nuuskamuikkunen oli aina ollut suuri meren ystävä, ja ehdotti meripelastajan hommia. Hän oli kuullut että Ankkalinnan Meripelastusseura oli juuri saanut uuden veneenkin, ja rupesi samalla kaivamaan tuota pientä kannettavaa tietokonetta repustaan. Nipsu joka oli hyvin kiinnostunut tekniikasta katseli suu auki kun Nuuskamuikkunen meni internetiin. Nuuskamuikkunen pahoitteli ettei Muumilaaksossa ollut 3G-verkkoa, mutta kyllähän tuolla nytkin pystyi katselemaan internetiä kunhan ei vaan ollut kiirettä. Nipsulle 3G tarkoitti lähinnä gahvia, gakkua ja garamelleja, mutta hän ei sanonut sitä ääneen. Nuuskamuikkunen näpytteli osoitteen www.ankkalinnanmeripelastus.ank selaimeen ja niin meripelastajien maailma aukeni myös Nipsulle joka innostui aivan valtavasti. Itse asiassa niin valtavasti että hän pomppasi siltä istumalta ylös ja lähti juoksemaan kohti Ankkalinnaa. Kiitoksetkin Nuuskamuikkuselle hän muisti huutaa vasta monen kymmenen metrin päästä.
Matkalla Ankkalinnaan Nipsu muisti ettei hän hirveästi tykännyt merellä olemisesta, mutta sitten hän päätteli ettei ollut ikinä ollut juuri muissa veneissä kuin Muumien purjeveneessä. Ja se oli kyllä ihan erinäköinen kuin internetsivuilla komeillut vene. Siinä ei ollut purjeita ollenkaan, vaan se toimi ilmeisesti moottorilla. Perillä Ankkalinnassa Nipsu hokasi ettei edes tiennyt missä tuo kyseinen meripelastusseura sijaitsee, mutta siitäkin ongelmasta Nipsu selvisi menemällä rantaa päin ja kyselemällä. Meripelastusseuran asemalla Nipsua otettiin hyvin vastaan, ja laitettiin heti kahvia tulemaan. Pakkasestakin otettiin pullaa uunipellille ja kohtapuolin levisi tuoreen pullan tuoksu ympäri asemaa. Nipsu tunsi ihme ja kumma heti itsensä kotoisaksi. Meripelastusporukka olivat innoissaan saadessaan mahdollisesti uuden jäsenen joukkoihinsa, koska seura oli huolestuneena pannut merkille ettei vapaaehtoistyö ollut kovin suosittua kaupunkilaisten joukossa. Ja olihan sitä kilpailuakin, kun vapaaehtoistyöntekijöitä haluttiin myös Ankkalinnan vapaapalokuntiin, ensiapuryhmiin ja hyväntekeväisyysjärjestöihin. Nipsu kyllä myönsi että ajatus merelle lähdöstä hieman hirvitti, mutta tässä kohtaa porukka vei Nipsun katsomaan heidän uutta venettä. Ilmoitettiin vielä että koeajo onnistuisi helposti, jolloin Nipsun olisi ehkä helpompaa päättää.
Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen, eli veneen kyytiin ja menoksi. Ja siinä vaiheessa kun veneen kuljettaja pisti veneeseen vauhtia oli Nipsu myyty. Tämä oli jotain aivan muuta kuin Muumipapan kälynen purjevene tai Niiskuneidin eläinsuojasta nyt puhumattakaan. Tässä oli...oli...no, Nipsu ei nyt keksinyt mitään hyvää sanaa mutta ehkä lukijat voivat päätellä itse. Ja vielä kun meripelastajat päättivät tehdä sukellusharjoituksen Muumilaakson edustalla, oli Nipsu valmis allekirjoittamaan liittymispaperit vaikka heti. Veneen päällikkö kuitenkin rauhoitteli häntä, ja totesi että homma kyllä onnistuu maissa paremmin. Koko Muumiperhe oli viettämässä aikaa rannalla, ja Nuuskamuikkunenkin oli kalassa joten Nipsun mielestä reissu oli varsin onnistunut. Hieman pettynyt hän oli kun ei saanut pitää sukeltajan turvaköydestä kiinni, mutta kyllä hän tietenkin ymmärsi että tällaiseen toimintaan pitää saada koulustakin.
Jotta Nipsun ei tarvitsisi kävellä Ankkalinnasta takaisin Muumilaaksoon, päätti veneen päällikkö jättää hänet Muumilaakson rantaan. He sopivat että Nipsu tulisi seuraavana viikkona käymään jolloin tehtäisiin paperityöt ja aloitettaisiin koulutus. Pitkä matka Muumilaaksosta Ankkalinnaan ei meripelastajien mielestä ollut mikään suuri ongelma, koska heillä oli myös ennalta sovittuja päivystyksiä joihin Nipsu voisi ottaa osaa. Noihin hälytyslähtöihin hän ikävä kyllä ei ehtisi mukaan. Siinä vaiheessa kun Nipsu hyppäsi veneestä muutaman metrin päässä rannasta ja käveli enemmän tai vähemmän rauhallisesti kohti Muumiperhettä, tunsi hän itsensä sankariksi. Vaikka hän nyt ei ollut vielä tehnyt mitään suuria sankaritekoja. Mutta Nipsu oli varma että se asia vielä korjaantuisi...
---
Suuri kiitos Wäiskille loistavista kuvista ja ideasta! :-)
Heti ensimmäiseksi haluan esittää syvän osanottoni tämän päivän tragedian uhreille ja niiden omaisille. Järkyttävä tilanne kaikin tavoin, varsinkin kun ottaa huomioon suuren uhrimäärän ja sen että Jokelan kouluammuskelusta on kulunut hyvin lyhyt aika. Pelkäsin ja ennustin Jokelan jälkeen että lisää vastaavanlaista saattaa olla tulossa, mutta ei ehkä ihan näin nopeasti.
Tuossa puolitoista kuukautta sitten vietettiin Väsyneen Lanssarin Päiväkirjan 2-vuotisjuhlia, ja järjestettiin tuo ilahduttavan suosittu arvontakin. Voittaja on nyt vaan päässyt häviämään jonnekin taivaan tuuliin, eikä minä nyt saa häneen enää sähköpostitse yhteyttä. Joten P611, laittapa mailia tulemaan niin pääsen luovuttamaan tuo palkinto sinulle. Jos et pääse käymään meilläpäin niin voin vaikka tulla käymään teillä. Ei ole mikään hirveän pitkä matka kuitenkin. :-)
...tuo autoton päivä. Eli nyt jätetään nuo luontoa saastuttavat enemmän tai vähemmän uudenkarheat ”amppulanssit” tuonne talleihin vapaapäivää viettämään, ja siirrytään muihin kulkuneuvoihin. Meillä kun ei ole hevosia (vaikka Vihti onkin hevospitäjä) niin jouduttiin Elmerin kanssa kaivamaan esille nuo työntökärryt täällä Nummi-Pusulassa. Hirvittää vaan vähän jos tulee kiirekyytiä jonnekin tuonne Karjalohjan perukoille ja matkaa on sellaiset vaatimattomat 20-30 km. Siinä saattaa nuo viiveet ”snadisti kasvaa”. Ja sitten pitää varmasti väsätä joku dynamo kiinni tuon kärryn pyörään, että saadaan tuo magneettivilkku laitettua sinne katolle. Muuten jengi ei välttämättä ymmärrä väistää...ja tota. ;-)
Nipsu päätti mennä joen rantaan etsimään Nuuskamuikkusta. Nuuskamuikkunen oli maailmaa nähnyt ja osasi varmasti ehdottaa jotain. Tämän lisäksi Nipsu oli kuullut että Nuuskamuikkunen oli hankkinut pienen kannettavan tietokoneen, jolla pääsi internetiin. Ja internethan oli tunnetusti täynnä tietoa ja ideoita. Siinä koneessa oli kuulema jonkinlainen pieni nettitikku, eikä mitään piuhoja edes tarvittu. Internet nyt oli muutenkin melkoinen harvinaisuus tällä alueella, koska ainoastaan Hemulilla ja Puolen Hehtaarin Metsän Pöllöllä oli moiset käytössä. Hinnan takia he olivat vielä ottaneet sen puoliksi, ja viikon välein Pöllö haki tai vei Mokkulan Hemulille. Pöllöltä matkaan meni paljon lyhyempi aika kun hän pääsi lentäen.
Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen, eli veneen kyytiin ja menoksi. Ja siinä vaiheessa kun veneen kuljettaja pisti veneeseen vauhtia oli Nipsu myyty. Tämä oli jotain aivan muuta kuin Muumipapan kälynen purjevene tai Niiskuneidin eläinsuojasta nyt puhumattakaan. Tässä oli...oli...no, Nipsu ei nyt keksinyt mitään hyvää sanaa mutta ehkä lukijat voivat päätellä itse. Ja vielä kun meripelastajat päättivät tehdä sukellusharjoituksen Muumilaakson edustalla, oli Nipsu valmis allekirjoittamaan liittymispaperit vaikka heti. Veneen päällikkö kuitenkin rauhoitteli häntä, ja totesi että homma kyllä onnistuu maissa paremmin. Koko Muumiperhe oli viettämässä aikaa rannalla, ja Nuuskamuikkunenkin oli kalassa joten Nipsun mielestä reissu oli varsin onnistunut. Hieman pettynyt hän oli kun ei saanut pitää sukeltajan turvaköydestä kiinni, mutta kyllä hän tietenkin ymmärsi että tällaiseen toimintaan pitää saada koulustakin.