Aina välillä (tai itse asiassa jopa pelottavan usein) löytää sairaankuljettajat itsensä tilanteesta jossa he eivät (vaikka epäilemättä tekevät kovasti työtä sen eteen) löydä mitään perustetta siihen että ensihoitojärjestelmän aktivoinut kansalainen pitäisi viedä ambulanssilla hoitolaitokseen. Syitä tähän on monenlaisia, mutta kuten on tullut esille jo aiemmissa kirjoituksissa on yleisin X-koodi selvästi X-5. Kyseinen koodi tarkoittaa että potilaan tilaa on selvitetty eikä hän tarvitse sillä hetkellä päivystysluontoisia terveydenhuoltopuolen palveluita ja vielä vähemmän sairaankuljetusta. Tuo on siis virallinen versio, epävirallisesti olen kuullut kaikenlaista muuta ”rakentavaa” ajatusta siitä mitä tuo suorite oikein tarkoittaa.
No, nyt kun lähdetään tekemään X-5 olisi tietenkin todella hienoa ja fantastista jos asiakas ja sairaankuljettajat eroaisivat ystävinä ja hyvissä väleissä, eikä niin että asiakas meidät poistuttua paikalta kaivaa pöytälaatikosta kaksi puna-asuista nukkea ja alkaa tökkimään niitä isoilla ja ruosteisilla nauloilla. Mutta vaikka ei uskoisikaan moisiin taikavoimiin, niin olisi syytä tehdä se oikein. Nuo huonosti tehdyt ”äksät” saattavat helposti johtaa valituksiin, ja niiden selvittämiseen menee pahimmillaan paljon aikaa ja hermoja. Plus se että se on ikävä lukea paikallislehdistä kun tyytymätön kansalainen haukkuu sairaankuljetusta alimpaan helvettiin.
Paras tapa on saada potilas tekemään itse tuo päätös jäädä kotiin antamalla hänelle oikeat ajatukset päähän, jonka jälkeen hänen itse tekemää ”ajattelutyötä” voi kohteliailla lauseilla ohjata kohti (meidän kannalta) toivottua lopputulosta. Esimerkiksi näin:
- Kyllä minä nyt sitten haluaisin mennä heti tuonne lääkäriin tämän minua kuusi viikkoa vaivanneen selkäsärkyni kanssa. Aivan sama vaikka onkin yö.
- Niin rouva/herra, nythän on tuo oma terveysasema kiinni ja teidän pitäisi mennä tuonne yhteispäivystykseen johon on matkaa 40 km.
- Jaa, mutta onko nyt niin väliä menenkö sinne vai omalle terveysasemalle?
- No, mukavampi olisi pötköttää omassa kodissa ja mennä aamulla omalle rauhalliselle terveysasemalle.
- Onko siellä yhteispäivystyksessä sitten levotonta?
- No, ainahan siellä on vähän sitä rumbaa...
- Niin, noita juoppoja ja sellaisia?
- Niin, ainahan niitä on... Ja sitten tuo röntgen on kiinni öisin, eli siinä olisi sitten sitä odottelua tarjolla.
- Onko se aamulla auki?
- Kyllä on, ja huomattavasti lähempänä.
- No mutta eihän siinä sitten ole mitään järkeä lähteä nyt yöllä sinne. Taidanpa jäädä kotiin.
- No jos te rouva olette tätä mieltä niin tehdäänpä tästä sitten nuo paperit ja voitte jatkaa nukkumista...
Toinen vaihtoehto on sitten kertoa asiakkaalle että ”...voi sitten seuraavan kerran vähän käyttää noita aivoja ennen kuin kilauttaa kaverille”. Saattaapi tulla sanomista.
No, joskus on tietenkin niin että tyylipuhdasta ”äksää” ei saa aikaiseksi vaikka mitä tekisi. Tällaisissa tilanteissa on ehkä sitten lähinnä pyrittävä jonkinlaiseen ”damage control”-hommaan jossa minimoidaan mahdollisessa valituksessa käytettävien kirosanojen määrää. Mutta sitten tuossa osui silmään pätkä ensimmäisestä Austin Powers-elokuvasta, jossa herra Powers (Mike Myers) itse ”aivopesee” lauman naispuoleisia vihamielisiä tappajarobotteja sellaisella näppärällä esityksellä. Toimisikohan tuo myös täällä läntisellä Uudellamaalla? Tuon kohtauksen loppuosa kuvastaa varmasti tilannetta jossa lanssari yrittää epätoivon vimmalla selittää lääkärille että ”ihan sellaista hyvää äksää tässä oltiin tekemässä...”. ;-) Luulen kyllä että valtaosa lanssareista voisi tarvita aika paljon tanssiopetusta ja vielä enemmän tuota viinaa että moiset liikkeet onnistuisi. Ja tuo perseen alueella komeileva lippu pitää varmasti vaihtaa. Olisiko se Elämäntähti hyvä? ;-)
Ja kyllä, minua väsyttää. Viime yö tuli vahvasti vietettyä istuma- ja pystyasennossa, ja tänään pitäisi pysyä hereillä jotta vaimoni saisi nukuttua kahden yövuoron välissä...
Aina välillä lähtee tuo mielikuvitus laukkaamaan, ja silloin syntyy usein vaarallisia (enemmän tai vähemmän toteutumiskelpoisia) ideoita. Tänään aamulla luin erään lehden nettiliitteestä sveitsiläisestä lentokapteenista nimeltä Yves Rossy (keski-ikäinen herra, ikäkriisi kenties?) joka meinaa lentää Englannin kanaalin yli ilman lentokonetta. Lentäminen tapahtuu jonkinlaisella rakettimoottorisiivellä joka herra on ihan itse väsännyt. Jonkin verran mies on lehtitietojen jo viettänyt tuon värkkinsä kanssa yläilmoissa, ja uskoo ilmeisesti vahvasti onnistuvansa. Suurin ongelmia tuossa yrityksessä on kuulema pilvinen sää, koska hän navigoi katsomalla ympäristöä. Ja pilvessä voi tietenkin tulla ongelmia kun ei näe kunnolla. Voi törmätä vaikka Finnairin aamulentoon Lontooseen tai sitten lokkiparveen. Toisaalta, tuo hänen suihkumoottorisiipensä kulkee parhaimillaan 190 km/h, ja sellaisilla nopeuksilla luulisi 202B(liikennevahinko keskisuuri)-riskin (lisätietona: lentävä ihminen vs. lintu) olevan aika lailla vähintään kohtuullinen…
No, mutta minähän sitten rupesin miettimään että tuo voisi olla oivallinen kulkuväline tuolle meidän Hiiden L4:lle (työvuorosta vastaava joka huolehtii työvuoron toiminnasta, kyytilogistiikasta ja monipotilastilanne- ja suuronnettomuusjohtamisesta). Täällä päin on melko pitkiä matkoja, mutta joku 30 km matka kohteeseen Karjalohjalle ei olisi paljon mitään jos liikkuisi tuollaisilla nopeuksilla. OK, myönnetään että pieniä teknisiä ongelmia saattaa löytyä mutta ongelmathan on tehty ratkaistavaksi.
Ensinnäkin pitää saada tuohon härveliin navigaattori. Koska eihän paperikarttojen lukeminen tuollaisessa nopeudessa onnistu millään. Vaikka olisikin euroopan paras kartanlukija saattaa tuo tuuli muodostaa pienimuotoisia ongelmia. Sitten tuo sveitsiläinen herra meinaa kuulema hypätä lentokoneesta ulos, jonka jälkeen olisi sitten idea lähteä tuota kanaalia ylittämään. Eli joko pitää tehdä niin paljon tuotekehitystyötä että pystyy nousemaan ihan ilman lentokonetta tai sitten pitää hankkia L4:lle oma lentokone. Ja tietenkin lentäjä, koska viimeistään lentokoneen romuttaminen jokaisen tehtävän yhteydessä (eihän se pysty laskeutumaan ilman lentäjää) vie taloudellisen pohjan tuosta hommasta.
Sitten on tietenkin nuo hoitokamat. Pitää jotenkin väsätä sellaisia litteitä settejä jotka eivät kasvata ilmanvastusta liian suureksi. Ja jonkinlaiset lämmöneristeet pitää myös olla, koska muuten nuo nesteet saattavat olla jäissä siinä vaiheessa kuin L4 laskuetuu kohteeseen kuin Batman. Josta tuli mieleen että aika lämpimästi pitää kyllä itsekin pukeutua ettei tule vilu. Eli ainakin tabispipo ja sitten tietenkin tuo (teille jo tutuksi tullut) kypärä. Safety first…ja tota.
Mitä muuta? No tietenkin jotain valokalustoa ja sitten tuo virve ja GSM-puhelin pitää jotenkin järkevästi saada integroitua tuohon siipeen. Ja tietenkin joku juomateline, jossa luulisi muuten juomien pysyvän kylminä. Mikä on tietenkin ihan mukava juttu, paitsi jos sen pitäisi pysyä kuumana. Kuten esim. kahvi joka voisi tehdä todella hyvää siellä kylmissä yläilmoissa. Varsinkin tammikuussa…
Mutta siis selvästi toteutumiskelpoinen ajatus. Tai sitten minun on korkea aika mennä jo nukkumaan… ;-)
Eilen oli sitten sisäasiainministeriön suosittelema suruliputuspäivä tiistaipäivän traagisten tapahtumien johdosta. Tuo suruliputus on tietenkin varsin luonnollinen ja suotava asia, koska se on yksi tapa jolla kokonainen kansa osoittaa kunniaa ja osanottonsa tapahtumassa menehtyneille, loukkaantuneiie ja heidän omaisille.
Meidän talonyhtiössä minä kävin aamulla nostamssa lipun puolitankoon, ja laskin sen illalla alas. Mutta eilenkin tuli kyllä selväksi niin meidän omassa talonyhtiössä kuin muuallakin, että moni ei tiedä Suomen lipun käsittelystä mitään. Liikuin eilisen päivän aikana jonkin verran “kylillä” ja osui kyllä silmään muutama ei niin suotava tapa käsitellä tuota lippua. Eli tarjolla olisi nyt muutama vihje/sääntöä:
- Tuo kyseinen “kangaspala” on siis Suomen lippu. Se ei ole taikaviitta, pöytäliina tai muu rätti. Sen puolustamiseksi on käyty sotia, ja suuri määrä ihmisiä on kaatunut tai haavoittunut sen puolesta. Sitä käsitellään kunnioituksella!
- Suomen lippu ei missään vaiheessa (esim. lipunnostoa) saa koskettaa maata, siihen ei saa kirjoittaa/piirtää mitään (esim. urheilutapahtumissa tai mielenosoituksissa) eikä se saa olla rikki/likainen.
- Kun Suomen lippua pestään pitää se kuivattaa sisätiloissa, ei ulkona (esim. narulla).
- Jos Suomen lippu on niin huonokuntoinen että se pitää poistaa käytöstä, tapahtuu se joko polttamalla tai leikkaamalla lippu pieniksi paloiksi. Nuo pienet palat laitetaan sen jälkeen muutamaan eri roskapussiin ja hävitetään. Suomen lippua ei saa kaivaa maahan tai heittää mereen.
- Kun lippua nostetaan tai lasketaan tapahtuu se rauhallisin ja tasaisin vedoin. On myös suotavaa että lippu ei ole sotkeutunut naruihin. Kahdella henkilöllä homma toimii paremmin, koska silloin toinen voi pitää huolta lipusta ja toinen voi keskittyä naruihin.
- Suruliputuksissa vedetään ensin lippu ylös asti, jonka jälkeen se lasketaan niin alas että lipun alareuna on tangon puolessavälissä. Ja kun ilta saapuu ja lippu otetaan alas, vedetään se ensin ylös asti jonka jälkeen se voidaan laskea alas asti.
- Käytön jälkeen se taitetaan siististi, mieluiten niin että sininen väri on päällimmäisenä ja varastoidaan (suojapussin sisällä, ei “rutata” lähikaupan muovikassin pohjalle).
Näin, Suomen lippua ja sen puolustajia kunnioittavia liputustuokioita toivoopi Väsynyt Lanssari.
PS. Jos olen unohtanut jotain niin täydentäkää/korjatkaa ihmeessä.
Menihän siihen vajaa kuukausi, mutta taas ollaan askeleen lähempänä tavoitetta. Tällä hetkellä moni asia koettelee, ja silloin riski sortumiseen on tietenkin isompi. Mutta siitä huolimatta olen pysynyt aisoissa, vaikka myönnettäköön etten ole ollut ihan niin tiukka kuin parin ensimmäisen kuukauden aikana. Olen kuitenkin tyytyväinen tuohon painonpudotusprojektiin, koska vaikka tahti on hidastunut on suunta edelleenkin oikea. Vähän houkuttelee ajatus tähdätä tuohon 93 kiloon, jolloin olisin painoindeksin mukaan aikalailla ”oikean painoinen” ja pudotettujen kilojen määrä olisi se 20 kpl. Ja 20 kg kuulostaa jotenkin paljon paremmalta kuin 18 kg, vaikka eroa ei ole paljoa mitään. Paitsi tietenkin kuukausi tai kaksi lisää tuohon aikatauluun. Toisaalta, ei tässä nyt sellaista kiirettä ole..
''Tell me and I'll forget; show me and I may remember; involve me and I'll understand''
Keskiviikkona 24. Syyskuuta 2008 kello 14:01
Olen kouluttanut koko aikuisikäni, eri asioita erilaisissa ympyröissä mutta kouluttanut kuitenkin. Se alkoi itse asiassa varusmiehenä, jossa muiden varusmiesten kouluttaminen oli osa (väsyneen) alikersantin arkea. Intin jälkeen kouluttaminen jatkui Vanhan Käpylän VPK:ssa, jossa minut oli juuri valittu hälytysosaston päälliköksi (vähän turhan nuorena mutta kun sukupolvi vaihtuu saattaa joskus käydä niin). Monta vuotta eteenpäin vastasin parin muun ihmisen kanssa palokunnan viikkoharjoituksista. Ensin valtavan suurella innolla, mutta pakko myöntää että meillä kävi samalla tavalla kuin monessa muussakin yhdistyksessä. Hommat tuuppaa kaatua turhan pienelle ryhmälle, jolloin ihmiset väsyy. Itseni kohdalla kyse ei ehkä niinkään ollut väsymyksestä, vaan enemmän minulle tulleesta tunteesta ettei ollut mitään uutta annettavaa. Vetohommaan tuli lisää ja uusia ihmisiä, ja toiminta on jatkunut hyvinkin virkeänä ja asiallisena. Menestystä onkin tullut mm. palokuntakilpailuista ja hyvän palautteen muodossa.
Anyway, monta vuotta sitten minulle tarjottiin mahdollisuus lähteä mukaan kouluttamaan ensiapua/ensivastetta. Päätös oli helppo, koska pidän kouluttamisesta ja sen tuomasta vaihtelusta. Ja vaihtelu tulee vielä aika helpolla tavalla, koska koulutettavat asiat ovat tuttuja omasta ammatista. Tämän takia se toimii tavallaan luonnollisena jatkeena omalle työlle, eikä vaadi aivan uusien asioiden opettelua. Kuten monen muuhunkin toimintaan on kouluttamiseen tullut laatuvaatimuksia, ja itse pidän sitä hyvänä asiana. Monessa paikassa otetaan kurssilaisilta jonkinlaiset kirjalliset palautteet, ja koulutuksen tasoa seurataan aktiivisesti. Jonkinlaista päivitys- ja kehitystyötä tehdään myös, enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Mutta tehdään kuitenkin.
Kun kouluttaa muita on pakko olla ajan tasalla kouluttamastaan aiheesta, koska hyvässä oppilasryhmässä (hyvän kouluttajan johdolla) syntyy helposti keskustelua ja kysymyksiä. Kysymyksiä joihin olisi syytä pystyä vastaamaan. Tietenkin tulee joskus niin vaikeita/"omituisia" kysymyksiä vastaan ettei vastaus löydy kuin ”apteekkarin hyllyltä”, mutta pääsääntöisesti siis pitäisi onnistua. Tämän takia esim. ensivastekouluttaminen toimii aika tehokkaasti oman osaamisensa mittarina, vaikkakin meille ei tietenkään omassa työssämme evy-toiminnan taso ole riittävä. Mutta olen sitä mieltä että jokainen sairaankuljetustyötä tekevä pitäisi joskus kouluttaa, ja jos ei muuta niin ainakin omassa työpaikassa. Yksi keino saada tätä aikaan, on erilaiset kurssi- ja opintopäivät joiden opit sitten tuodaan omalle työpaikalle (vaikkapa omaan työvuoroon).
Tuo valokuva on otettu viime viikonloppuna palokuntien ensivastekurssilla. Minun lisäksi kuvassa näkyvä nuori mies on Aittolan Reiska joka on usein kaverina noissa käytännön harjoituksissa. Kuva on Harri Nordströmin ottama.
Aina välillä lähtee tuo mielikuvitus laukkaamaan, ja silloin syntyy usein vaarallisia (enemmän tai vähemmän toteutumiskelpoisia) ideoita. Tänään aamulla luin erään lehden nettiliitteestä sveitsiläisestä lentokapteenista nimeltä Yves Rossy (keski-ikäinen herra, ikäkriisi kenties?) joka meinaa lentää Englannin kanaalin yli ilman lentokonetta. Lentäminen tapahtuu jonkinlaisella rakettimoottorisiivellä joka herra on ihan itse väsännyt. Jonkin verran mies on lehtitietojen jo viettänyt tuon värkkinsä kanssa yläilmoissa, ja uskoo ilmeisesti vahvasti onnistuvansa. Suurin ongelmia tuossa yrityksessä on kuulema pilvinen sää, koska hän navigoi katsomalla ympäristöä. Ja pilvessä voi tietenkin tulla ongelmia kun ei näe kunnolla. Voi törmätä vaikka Finnairin aamulentoon Lontooseen tai sitten lokkiparveen. Toisaalta, tuo hänen suihkumoottorisiipensä kulkee parhaimillaan 190 km/h, ja sellaisilla nopeuksilla luulisi 202B(liikennevahinko keskisuuri)-riskin (lisätietona: lentävä ihminen vs. lintu) olevan aika lailla vähintään kohtuullinen…
- Tuo kyseinen “kangaspala” on siis Suomen lippu. Se ei ole taikaviitta, pöytäliina tai muu rätti. Sen puolustamiseksi on käyty sotia, ja suuri määrä ihmisiä on kaatunut tai haavoittunut sen puolesta. Sitä käsitellään kunnioituksella!
Menihän siihen vajaa kuukausi, mutta taas ollaan askeleen lähempänä tavoitetta. Tällä hetkellä moni asia koettelee, ja silloin riski sortumiseen on tietenkin isompi. Mutta siitä huolimatta olen pysynyt aisoissa, vaikka myönnettäköön etten ole ollut ihan niin tiukka kuin parin ensimmäisen kuukauden aikana. Olen kuitenkin tyytyväinen tuohon painonpudotusprojektiin, koska vaikka tahti on hidastunut on suunta edelleenkin oikea. Vähän houkuttelee ajatus tähdätä tuohon 93 kiloon, jolloin olisin painoindeksin mukaan aikalailla ”oikean painoinen” ja pudotettujen kilojen määrä olisi se 20 kpl. Ja 20 kg kuulostaa jotenkin paljon paremmalta kuin 18 kg, vaikka eroa ei ole paljoa mitään. Paitsi tietenkin kuukausi tai kaksi lisää tuohon aikatauluun. Toisaalta, ei tässä nyt sellaista kiirettä ole..
Anyway, monta vuotta sitten minulle tarjottiin mahdollisuus lähteä mukaan kouluttamaan ensiapua/ensivastetta. Päätös oli helppo, koska pidän kouluttamisesta ja sen tuomasta vaihtelusta. Ja vaihtelu tulee vielä aika helpolla tavalla, koska koulutettavat asiat ovat tuttuja omasta ammatista. Tämän takia se toimii tavallaan luonnollisena jatkeena omalle työlle, eikä vaadi aivan uusien asioiden opettelua. Kuten monen muuhunkin toimintaan on kouluttamiseen tullut laatuvaatimuksia, ja itse pidän sitä hyvänä asiana. Monessa paikassa otetaan kurssilaisilta jonkinlaiset kirjalliset palautteet, ja koulutuksen tasoa seurataan aktiivisesti. Jonkinlaista päivitys- ja kehitystyötä tehdään myös, enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Mutta tehdään kuitenkin.