Autolla ajaminen ja tekstiviestien kirjoittaminen yhtä aikaa...
Keskiviikkona 7. Lokakuuta 2009 kello 14:05
Joskus viime vuonna taisi olla juttua tässä blogissa ns. sokkivalistuksesta, jossa käytetään hieman...no, miten sen nyt sanoisi...voimakkaampia keinoja sanoman perillemenon varmistamiseksi. En ala käsittelemään sitä juttua sen enempää, vaikka se ihan hyvä aihe onkin. Totean vaan uudestaan että itse kannatan moista, kunhan siinä on jotain järkeä (eli ainoa syy kyseisen materiaalin olemassaololle ei saa olla ihmisten järkyttäminen) ja se on kohdistettu tarkasti oikealle yleisölle.
Tänään osui tällainen video silmään, eli brittipoliisin yritys lopettaa tekstiviestien kirjoittamisen ratin takana ajon aikana. Itse pidän tuota pätkää erittäin hyvin tehtynä ja erittäin koskettavana, ja voin sanoa että minuun se tepsi (vaikka näen tuollaista jälkeä aivan liian usein ammatinvalintani takia). Ja meinaan parantaa tapojani. Voin rehellisesti myöntää että vaikka pyrin sitä välttämään niin ajoittain olen itsekin syyllistynyt tekstiviestien kirjoittamiseen autossa, ja huomannut ettei se oikeasti ole kovinkaan turvallista. Silloin kun puhuu puhelimeen pystyy sentään katsomaan eteenpäin, mutta tekstaillessa se ei mene ihan niinkään. Ja turha vedota siihen että ”pystyn kirjoittamaan viestiä katsomatta puhelinta”. Joo, niin minäkin. Mutta ei se kyllä mene ihan kokonaan katsomatta, ja minulla se ei onnistu enää ollenkaan johtuen siitä että N97:ssa on kosketusnäyttö jossa ei ”näppituntumaa” (eikä isolla näppäimistöllä ei pysty kirjoittamaan yhdellä kädellä)...
Oli pakko kysyä itseltäni että kuinka usein tekstiviestin kirjoittaminen on niin tärkeää etteikö se voisi odottaa? Omalla kohdalla voin rehellisesti sanoa ettei ikinä, ja aion jättää nuo harvatkin kerrat pois. Mitä mieltä te olette tuosta valistusvideosta ja/tai tekstiviestien kirjoittamisesta ratin takana?
Ja sitten varoituksen sana. Tuo video on hyvin graafinen, väkivaltainen ja voi varmasti järkyttää herkempiä ja nuorempia ihmisiä! Joten pientä harkintaa ennen kun laitat sen pyörimään. Ja se tapahtuu omalla vastuulla, minä olen varoittanut.
Jaahas, ulkona tulee vettä kaatamalla ja ilma vaihtaa paikkaa melkoisen ripeällä aikataululla. Oikeasti, masentavaa... Joten tässä pari sairaankuljetukseen liittyvää löytöä netistä jotka toivottavasti saavat suunpielet kääntymään edes hieman ylöspäin. :-)
Tämä WWF:n (Maailman Luonnonsäätiö) mainos sai minut repeämään ihan täysin, varsinkin tuo ”Hotelli Helpotuksessa” käyvä virkaveli on mainio. Ja ihan nasta idea tuo mainos, eli eihän hätätilanteessa todellakaan voi jäädä odottamaan. Varsinkin jos hätätilanne koskee koko maapalloa. ”Hälytysilmoitus, 705A, Linnunrata, Telluksen aurinkokunta, kyseessä maapallo...”. ;-)
Ja jos tuon nauramisen jälkeen on vielä sellainen olo että pitäisi vähän päästä purkamaan edellisen työvuoron jättämän turhautumisen, niin miten olisi pari erää ”Ambulance Rush”-peliä? Sivuston pelikuvaus kuulostaa ainakin vallan mainiolta: "Ambulance Rush - Help doctors to catch as many insane dudes as possible. In order to complete this mission you can crash everything you see". ;-) Luulen että tästä voisi olla hyötyä jos viime vuorosta jäi jotain pientä hampaankoloon, joko asiakkaista, omaisista tai muista liikenteessä liikkuvista kansalaisista. Nyt on sitten mahdollisuus ”pikaterapoida” itseään turvallisesti tietokoneen ääressä, ja sitten voi taas seuraavassa työvuorossa kääntää suupielet ylöspäin ja ilman kirosanoja sanoa veronmaksajalle ”Ei hyvä herra, tämä teidän kolme cm pitkä haava etusormessa ei vaadi MediHelin ja ensihoitolääkärin läsnäoloa. Jos ollaan ihan tarkkoja niin se ei edes vaadi ambulanssin läsnäoloa”. Ja jos tekee tiukkaa jaksamisen kanssa niin voi aina asemalla keikkojen välissä ottaa pienen erän tätä peliä. Ja jos noita ajoneuvoja katsoo voisi todeta että tuo peli toimii hyvin myös L4-simulaattorina... ;-)
''Age is something that doesn't matter, unless you are a cheese'' - Billie Burke
Maanantaina 5. Lokakuuta 2009 kello 21:35
Äitini sanoo aina että aika menee nopeasti kun on hauskaa. Ja onhan se niinkin. Nyt tämä tuli mieleen siitä että tämä blogi täytti elokuun 8. päivä kolme vuotta. :-) Ja sitten se iski että vasta ”viime viikolla” (siltä se tavallaan tuntuu) oli Päiväkirjan kaksivuotisarvonta, ja että palkintokin on vieläkin täällä minulla (P611, laitan vaikka osoitteesi minulle niin laitan sen postiin). Hyvin harva blogi elää vuoden, vielä harvempi kaksi. Tämä on vieläkin hengissä, siitä kiitos kuuluu ennen kaikkea aktiiviselle ja positiiviselle lukijakunnalle. Olen kiittänyt teitä aikaisemmin, kiitän teitä nyt ja toivon nöyränä että saan kiittää teitä myös tulevaisuudessa. :-)
Kärsimäni suuri stressi lyhyestä hiljaisuudesta on väistynyt, ja olen ymmärtänyt että näin pitkään hengissä ollut blogi elää aaltoliikkeessä. Ja onhan se tietenkin näin, koska ihmistenkin elämät menevät samalla tavalla. Ja kun kirjoitan omalla nimellä ja rumalla naamataululla on selvää etten voi kirjoittaa kaikesta. Olin kuitenkin valtavan onnellinen siitä että palvelimen tilastoinnin mukaan täällä kävi ihan kiitettävän paljon väkeä kurkkaamassa myös siitä huolimatta etten edes kirjoittanut mitään. Ja nyt kun olen taas löytänyt jonkinlaisen kirjoittamisen ilon on suuri taakka pudonnut harteilta. :-)
Enivei, asiaan. Olen siis pari kuukautta myöhässä mutta eipä haittaa. Julistan Väsyneen Lanssarin Päiväkirjan 3-vuotisarvonnan alkaneeksi. Voittona on kolme kappaletta blogiaiheisia T-paitoja jossa edessä vasemmalla on pienellä sama kuva kuin sivuston vasemmassa yläreunassa ja selässä sama kuva kuin viime vuonna syysarvonnassa palkintoina olleissa palapeleissä (ja niitähän sitten meni ihan kaupaksikin aika suuria määriä). Paidan väri on tietenkin musta, ja nuo kuvat paidoista ovat korkeintaan suuntaa antavia (mittasuhteet väärät ja liian selvät rajat näissä). Voin laittaa ihan kunnon kuvan kun saan ensimmäisen paidan itselleni. Voittajat saavat tietenkin juuri oikean kokoiset paidat, eli ei mitään ”one size fits all”-meininkiä. :-)
Homma toimii vanhaan malliin. Eli kommentti tähän ketjuun (nimimerkki tai oikea nimi) ja olet arvonnassa mukana. Yksi arpa/henkilö ja aikaa on tämän kuun loppuun. Eli 31.10.2009 klo 23.59 mennessä laitetut kommentit ovat mukana, ja sen jälkeen tulleet ovat ulkona. Palvelimen kommentille asettama aika ratkaisee.
...niin päihteet (yleisestikin) ja autolla ajaminen (yhtäaikaa) on silleen huonompi juttu. Onneksi saksalaiset ovat tehneet tällaisen todella hyvän valistusvideon aiheesta. Ja tästähän tulee ihan sellainen tuplahyöty kun opitte a) olla käyttämättä liimaa, LSD:tä yms. auton ratin takana ja b) vielä vähän ammattisanastoa saksaksi... ;-)
PS. Tuo iso jänis on aika makea. Tekee melkein mieli kokeilla LSD:tä seuraavan kerran kun ajelen töihin Lohjalle Primeralla... ;-)
Sairaankuljetustyö kuuluu niihin moniin ammatteihin joita ei opi täysin koulussa, vaan työelämässä. Moni viisas on joskus todennut että koulu antaa valtuudet ruveta harjoittelemaan tätä ammattia, mutta että koskaan ei olla valmiita. Kuulostaa ihan järkevältä, ja omat kokemukseni tukevat moista ajattelutapaa täysin. Ihminen joka ei ymmärrä tätä on liemessä työelämässä, se on nähty monta kertaa.
Tämä ei tietenkään tarkoita että se terve nöyryys olisi sama asia kuin että meidän alan ihmiset tulisi kulkea jatkuvasti selkä mutkalla ja katse tiukasti maihinnousukenkien kärjessä, vaan pitäähän sitä uskoa ja itseluottamusta omaan osaamiseensa löytyä sopiva määrä. Muutamat tuhannet keikat sitten pikkuhiljaa vahvistavat tätä uskoa, tosin toivottavasti ei liikaakaan. Sitäkin on meinaan nähty. Asenne ”tietää kaiken, nähnyt kaiken, osaa kaiken, kokenut kaiken, tehnyt kaiken” on helvetin vaarallinen ”tauti” (puhumattakaan siitä että se käy todella nopeasti muun työyhteisön hermoille), riippumatta siitä onko siihen syyllistyvä lanssari ollut alalla kaksi kuukautta tai kaksikymmentä vuotta...
No, olen joskus puhunut tästä tässä blogissa aikaisemminkin joten ei nyt sen enempää. Syy tähän postaukseen on tämä valokuva elvytystä harjoittelevista puolalaisista palomiehistä. En sitten tiedä johtuuko se siitä että Puolasta löytyy paljon vanhoja keskiaikaisia linnoja joihin salamat saattavat osua myrskyisinä öinä ja että puolalaisilla olisi mahdollisesti geeniperimässään jonkinlainen ”luodaan tässä hirviötä”-juttuja, mutta uskonpuutteesta näitä heeboja ei ainakaan voi syyttää... ;-)
Ja jos tuon nauramisen jälkeen on vielä sellainen olo että pitäisi vähän päästä purkamaan edellisen työvuoron jättämän turhautumisen, niin miten olisi pari erää ”Ambulance Rush”-peliä? Sivuston pelikuvaus kuulostaa ainakin vallan mainiolta: "Ambulance Rush - Help doctors to catch as many insane dudes as possible. In order to complete this mission you can crash everything you see". ;-) Luulen että tästä voisi olla hyötyä jos viime vuorosta jäi jotain pientä hampaankoloon, joko asiakkaista, omaisista tai muista liikenteessä liikkuvista kansalaisista. Nyt on sitten mahdollisuus ”pikaterapoida” itseään turvallisesti tietokoneen ääressä, ja sitten voi taas seuraavassa työvuorossa kääntää suupielet ylöspäin ja ilman kirosanoja sanoa veronmaksajalle ”Ei hyvä herra, tämä teidän kolme cm pitkä haava etusormessa ei vaadi MediHelin ja ensihoitolääkärin läsnäoloa. Jos ollaan ihan tarkkoja niin se ei edes vaadi ambulanssin läsnäoloa”. Ja jos tekee tiukkaa jaksamisen kanssa niin voi aina asemalla keikkojen välissä ottaa pienen erän tätä peliä. Ja jos noita ajoneuvoja katsoo voisi todeta että tuo peli toimii hyvin myös L4-simulaattorina... ;-)
Äitini sanoo aina että aika menee nopeasti kun on hauskaa. Ja onhan se niinkin. Nyt tämä tuli mieleen siitä että tämä blogi täytti elokuun 8. päivä kolme vuotta. :-) Ja sitten se iski että vasta ”viime viikolla” (siltä se tavallaan tuntuu) oli Päiväkirjan kaksivuotisarvonta, ja että palkintokin on vieläkin täällä minulla (P611, laitan vaikka osoitteesi minulle niin laitan sen postiin). Hyvin harva blogi elää vuoden, vielä harvempi kaksi. Tämä on vieläkin hengissä, siitä kiitos kuuluu ennen kaikkea aktiiviselle ja positiiviselle lukijakunnalle. Olen kiittänyt teitä aikaisemmin, kiitän teitä nyt ja toivon nöyränä että saan kiittää teitä myös tulevaisuudessa. :-)
Kärsimäni suuri stressi lyhyestä hiljaisuudesta on väistynyt, ja olen ymmärtänyt että näin pitkään hengissä ollut blogi elää aaltoliikkeessä. Ja onhan se tietenkin näin, koska ihmistenkin elämät menevät samalla tavalla. Ja kun kirjoitan omalla nimellä ja rumalla naamataululla on selvää etten voi kirjoittaa kaikesta. Olin kuitenkin valtavan onnellinen siitä että palvelimen tilastoinnin mukaan täällä kävi ihan kiitettävän paljon väkeä kurkkaamassa myös siitä huolimatta etten edes kirjoittanut mitään. Ja nyt kun olen taas löytänyt jonkinlaisen kirjoittamisen ilon on suuri taakka pudonnut harteilta. :-)
Enivei, asiaan. Olen siis pari kuukautta myöhässä mutta eipä haittaa. Julistan Väsyneen Lanssarin Päiväkirjan 3-vuotisarvonnan alkaneeksi. Voittona on kolme kappaletta blogiaiheisia T-paitoja jossa edessä vasemmalla on pienellä sama kuva kuin sivuston vasemmassa yläreunassa ja selässä sama kuva kuin viime vuonna syysarvonnassa palkintoina olleissa palapeleissä (ja niitähän sitten meni ihan kaupaksikin aika suuria määriä). Paidan väri on tietenkin musta, ja nuo kuvat paidoista ovat korkeintaan suuntaa antavia (mittasuhteet väärät ja liian selvät rajat näissä). Voin laittaa ihan kunnon kuvan kun saan ensimmäisen paidan itselleni. Voittajat saavat tietenkin juuri oikean kokoiset paidat, eli ei mitään ”one size fits all”-meininkiä. :-)
Tämä ei tietenkään tarkoita että se terve nöyryys olisi sama asia kuin että meidän alan ihmiset tulisi kulkea jatkuvasti selkä mutkalla ja katse tiukasti maihinnousukenkien kärjessä, vaan pitäähän sitä uskoa ja itseluottamusta omaan osaamiseensa löytyä sopiva määrä. Muutamat tuhannet keikat sitten pikkuhiljaa vahvistavat tätä uskoa, tosin toivottavasti ei liikaakaan. Sitäkin on meinaan nähty. Asenne ”tietää kaiken, nähnyt kaiken, osaa kaiken, kokenut kaiken, tehnyt kaiken” on helvetin vaarallinen ”tauti” (puhumattakaan siitä että se käy todella nopeasti muun työyhteisön hermoille), riippumatta siitä onko siihen syyllistyvä lanssari ollut alalla kaksi kuukautta tai kaksikymmentä vuotta...