Kesällä lupailin uutta arvontaa jonka ajankohta määräytyisi tämän blogin sadantuhannen latauksen mukaan. Se ei nyt toteudu. Tai siis kyllä ne varmasti molemmat toteutuvat, mutta ei niin kuin suunnittelin. Arvonta tapahtuu lähiaikoina, ja tuo mainitsemani sadastuhannes latauskerta tapahtuu näillä näkymin joskus joulukuun alussa. Mutta ehkä annatte minulle anteeksi?
Mutta nyt laitetaan siis pystyyn uusi arvonta. Miksi? Nooooh, syitähän voi olla lukuisia. Seuraavat tulevat heti mieleen:
- Tämä on tämän blogin neljässadas juttu. Ja sehän on tietenkin ihan mukava asia. Ainakin minulle koska se kertoo että olen vielä hengissä ja sormeni toimivat. Teille se voi olla huonompi juttu kun joudutte lukemaan näitä... ;-)
- Se sadastuhannes lataus on kuitenkin aika lailla lähellä. Ja sana ”lähellä” on venyvä käsite. 20 000 sinne tai tänne... ;-)
- Keksin eilen mielestäni hyvän idean arvontapalkinnoksi, ja kiitos veljeni Mossen graafiset taidot sain homman tänään eteenpäin. Nyt joku tietenkin kysyy että miksi et voi odottaa niiden palkintojen kanssa että se 100 000 tulee täyteen? Koska minä en toimi niin. En pysty kirjoittamaan juttuja varastoon, en pysty ”istumaan” tällaisen asian päällä tekemättä mitään ja jos haluan jotain niin haluan sen heti, nyt ja välittömästi. But hey, that´s me...
Eli nyt olisi jaossa kolme kappaletta virallisia (ja tietenkin laadukkaita) Väsyneen Lanssarin Päiväkirja-palapelejä. Itse palapeli näkyy tuossa kuvassa, sillä on kokoa noin 20 x 30 cm ja se koostuu 96 palasta. Siinä voi sitten pimeinä syys- ja talvi-iltoina istahtaa pöydän ääreen kynttilävalossa ja punaviinipullon kanssa ja tehdä tuota palapeliä, ja näin ollen saada pimeyteen hieman valoa ja toivoa. ;-) Jaossa on siis kolme kappaletta, ja arvonta suoritetaan samoja periaatteita noudattaen kuin 2-vuotisarvonta elokuussa.
Eli kommentti tähän ketjuun ja olet mukana arvonnassa. Jokainen saa yhden arvan, ja kolme ensin vedettyä arpaa voittaa (kuis muutenkaan?). Aikaa ilmoittautua on tämän kuun loppuun, eli 1.11 klo 00.00 ja sen jälkeen jätetyt kommentit ovat tulleet liian myöhän (palvelimen kommentille asettama aika toimii ”aikatuomarina”). Veljeni Mosse saa tietenkin yhden palapelin automaattisesti, eikä näin ollen ota osaa tuohon arvontaan. Jos tämän arvonnan suosio on iso pitää varmasti jossain vaiheessa harkita lisätilausta. Onnea arvontaan! :-)
Suunnilleen kuukauden kuluttua aukeaa uusi moottoritieosuus Lohjalta kohti Turkua, ja vanha valtatie 1 saa näin ollen kunnon ”fejsliftin”. Tai eihän edes voi sanoa noin, koska kyllähän vanha ykköstie jää vielä olemaan ja sen rinnalle tulee uusi moottoritie. Puhuinkin tuossa aikaisemmin hieman noista tunneleista, ja tänään ne harjoitukset paikan päällä sitten lähtivät käyntiin. Koska me olemme pitkästä aikaa viettämässä muutama vapaapäivä koko perheen voimin ja minulla ei todellakaan ole pienintäkään halua tulla työmaalle ennen sunnuntaiaamua, päätin ottaa osaa ensimmäiseen harjoitukseen joka käynnistyi tänään aamulla puoli kymmenen aikoihin. Niitä harjoituksia pidetään sitten koko viikon perjantai-iltapäivään asti, ja ihan parikin treeniä per päivä. Varsinkin koska kuulun tuohon meidän L4-rinkiin pidän sitä ehdottoman tärkeänä että olen käynyt niissä tunneleissa ennen kuin joku iso Herra tai Rouva leikkaa tuon nauhan ja päästää kansan valloilleen.
Joten aamulla oman työvuoron päättymisen jälkeen tein treffit L190:n kanssa Vesitornin Grillin luona (ei ehditty ruokailla), ja hyppäsin niiden kyytiin. Sattuikin sitten niin hauskasti että samassa ambulanssissa istui kolme kokenutta hoitotasoista sairaankuljettajaa ja yhtä lailla kolme Hiiden L4-rinkiin kuuluvaa henkilöä. Varsinkin harjoituksen jälkeen Lohjan keskustassa kohdalle osunut ”käsipystykeikka” sai minulla suunpielet ylöspäin, kun ajattelin että kyllä tuo yksi 3,5 promillen kännissä ollut kansalainen sai korkealaatuista hoitoa. ;-)
Itse harjoitukseen meni suunnilleen tunti, ja sitten saman verran jälkipalaveriin ja kaluston huoltoon. Eikä se tietenkään mennyt ihan niin kuin käsikirjoituksessa luki, mutta pakko kyllä todeta että olen hyvin iloinen siitä että otin osaa siihen. Moni asia jota käytiin läpi teoriakoulutuksissa sai nyt ”kasvot”, ja se helpottaa ehdottomasti näiden tunnelikeikkojen suorittamista ja ehkä ennen kaikkea johtamista. Mitään dramaattisia herätyksiä ei tullut, vaan olen edelleenkin sitä mieltä että tunnelitehtäviä varten kehitetyt taktiikat vaikuttavat toimivilta, ja saman voi sanoa tunneleiden tekniikasta. Siis silloin kun se toimii, jokainen meistä tietää varmasti että tekniikka on tekniikka ja se voi joskus pettää.
Ja olen edelleenkin sitä mieltä että suurimpia ongelmia noissa tunnelikeikoissa ovat kaikki nuo jopa tuhannet kansalaiset ja heidän ajoneuvonsa sekä täydellinen tietämättömyys siitä miten ne reagoivat ongelmatilanteissa. Kuinka moni menee paniikkiin tunnelissa liikenneonnettomuustilanteessa, vaikka ei olisi edes itse osallisena koko onnettomuudessa? Ja kuinka monella menee hermot jonoissa jotka syntyvät sadoista tai jopa tuhansista autoista sillä hetkellä kuin tunneleihin johtavat puomit lasketaan alas? Ja sitten kun niillä menee hermot niin yritetään väkisin reunoja pitkin eteenpäin että ehtisi ajoissa laivalle Turkuun. Ongelma piilee vaan siinä että se johtaa aika nopeasti täydelliseen sumppuun jossa kukaan ei mene eikä pääse mihinkään. Ei edes palo/pelastus, sairaankuljetus ja poliisi. Siinä voitte sitten hoitaa tuon ongelman keskenänne ja vaikkapa soitella kilpaa Salovaaran Pertille Radio Novaan ja kertoa kuinka helvetinmoisia ruuhkia täällä ”piiip ykköstien tunneleissa on...”.
No, ensi kuussa sen sitten näkee. Veikaan että tuskin kestää kovin pitkään ennen kuin ensimmäiset pöljät soosaavat keskellä suomalaista peruskalliota ja päästään/joudutaan sitten ihan oikeasti katsomaan kuinka hyvin taktiikamme toimivat...
Tai jos ei nyt ihan sateessa niin ainakin juuri ennen sadetta. Tai heti sen jälkeen. Ja myönnetään, joskus on kyllä tullut pestyä ihan sateessakin (mutta silloin lähinnä niin että sade on yllättänyt kesken pesun). Pestä pitää jos ambulanssi on riittävän p*skanen, ja pienen sairaankuljettajan esteettinen silmä (onko meillä mukamas sellainen?) kärsii. Ja enhän minä omaa autoa pese läheskään niin usein kuin noita duuniautoja, ja vielä vähemmän sateessa...
No mutta miksi sitten pitää pestä ambulanssi vaikkakin Pekka Pouta sanoo että maamme eteläosissa alkaa kohta tulla vettä taivaalta siihen malliin, että arkin rakentamista suositellaan? Sen takia että näillä autoilla ajetaan paljon, ja koska harva asia pistää niin pahasti silmään kuin erittäin likainen hälytysajoneuvo. Minulla on jotenkin sellainen tunne että kansalaisten usko meihin on suoraan sidottu siihen kuinka puhtaat automme ja työvaatteemme ovat. Ja onhan se näin, julkisuuskuva on tärkeä ja kaikkihan me tiedämme kuinka keskeisessä asemassa ensivaikutelma on. Ja keikkaa on vaikea saada takaisin raiteilleen sen jälkeen kun se on kerran mennyt pieleen. Eihän se nyt tietenkään kaadu yhteen likaiseen ambulanssiin, mutta se on kyllä osa suurempaa kokonaisuutta. Ja vieläpä varsin tärkeä osa.
Ja onhan sekin varmasti selvä asia ettei edes ambulanssia tarvitse ruveta pesemään jokaisen sateella ajetun keikan jälkeen. Mutta kun sitä pesee riittävän usein lähtee lika paremmin irti, eikä niitä sitten tarvitse hinkata karhunkielellä ja liuottimilla jolloin mm. teipit saavat aika pahasti kyytiä. Olen itse sitä mieltä että ambulanssit pestään kerran vuorokaudessa jos ne ovat likaisia, koska auton siisteys kuuluu olennaisena osana jokaiseen työvuoroon. Ja minua ainakin ottaa päähän antaa likainen tabis seuraavalle vuorolle. OK, jos se likaantuu yöllä niin se likaantuu mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan... Vai häh?
Eikä se vahakerros aina silloin tällöin tietenkään pahaa tee...
Se taisi olla vuonna 1982 kun luokkakaverini antoi minulle C-kasetille (melko huonolaatuinen) kopioitu Oxygène-albumi, tekijänä jo silloin maailmankuulu ranskalainen elektroninen musiikin säveltäjä ja esittäjä Jean Michel Jarre. Sitä kasettia sitten tuli kuunneltua “muutaman otteeseen” minun valkoisella Walkmanilla, ja faija kantoi selkä vääränä kotiin AA-paristoja. Yritti vielä selittää ettei saa kelata niin paljon, koska se kuluttaa patterit nopeasti loppuu. En kelannut, vaan kuuntelin. Ja niin teki/tekee muuten moni muukin. Jarre on myynyt maailmanlaajuisesti about 80 miljoonaa levyä.
Musiikkimaku muuttuu kun ihminen kasvaa ja vanhenee, niin minullakin. Mutta Jean Michel Jarre on aina roikkunut mukana, ja jotenkin minusta tuntuu että näin tulee myös aina olemaan. Olen tietenkin kuunnellut myös muita elektronisen musiikin tekijöitä (mm. Vangelis ja Kraftwerk), mutta yksikään ei ole yltänyt yhtä korkealle minun asteikolla kuin Jarre. Ajatelkaa, olen 34 vuotias ja olen kuunnellut tuon saman miehen musiikkia 26 vuotta. Hänen tyylinsä on mielenkiintoinen sekoitus elektronista ja klassista musiikkia, ja valtaosa hänen albumeista ovat ns. konseptialbumeita jossa kaikki levyn osan muodostavat kokonaisuuden jonkun teeman ympärillä. Jarren levyt pääsevät oikeuksiinsa kun pistää kämpän pimeäksi, menee pitkälleen sohvalle ja laittaa levyn (hyviä esimerkkejä ovat Oxygène, Équinoxe, Chronologie ja Waiting For Cousteau) soimaan. Ääntä pitää olla, ja tietenkin sellainen äänentoistojärjestelmä joka soi puhtaasti. Oxygène-levyn kohdalla ajattelen yleensä avaruutta ja suuria asioita/kysymyksiä ja Waiting for Cousteau-levyä kuunnellessa mietin vedenalaista maailmaa. Se on helppoa kun siellä on viettänyt jonkin verran aikaa.
Yksi erikoinen piire Jarressa on tietenkin hänen konsertinsa, jotka ovat ihan omaa luokkaansa. Hän on useita kertoja esiintynyt valtavissa ulkoilmakonserteissa miljoonille kuulijoille käyttäen mm. pilvenpiirtäjiä “stagena”, mutta myös hänen “pienemmät” konsertit ovat erittäin vakuuttavia. Jean Michel Jarre on käynyt Suomessa kerran vuonna 1997, ja kävin silloin Harteall Arenalla katsomassa ja kuuntelemassa. Se oli todella upea konsertti, jossa musiikki ja visuaaliset tehosteet muodostivat todella mieleenpainuvan kokemuksen. Muistan että pari penkkiriviä meidän edellä oli nuori mies joka ajoittain innostui tanssimaan musiikin tahdissa. Tai no joo, tanssia ja tanssia… Se näytti enemmänkin siltä kun hän olisi syönyt purkillisen Tenoxia, polttanut pilveä ja sen jälkeen ruvennut kouristelemaan (mikä on tietenkin melko epätodennäköistä sellaisella Tenox-määrällä) pystyasennossa. Minun ja pikkuveljen mielestä se oli hauskaa, mutta muistan kyllä mitten muutama muu paikalla oleva meinasi vetää vesimelonin nenään kyseisestä touhusta…
Anyway, tiedän että Jean Michel Jarren musiikki voi olla joidenkin mielestä hyvin omistuista, mutta kehotan kuitenkin kuuntelemaan sitä joskus. Ja nimenomaan niin kuin kuvailin tuossa aikaisemmin. Ravintoa sielulle ja mielikuvitukselle. Free your mind. :-)
Eilen oli meidän taloyhtiössä pihatalkoot, ja vettä tuli taivaalta melkeinpä koko päivän. Siitä huolimatta talkoiden osallistumisprosentti oli melkeinpä yhtä hyvä kuin aina aikaisemminkin. Eli lehdet saivat kyytiä, ja piha siistiytyi nopealla aikataululla.
Tänään oli taas säiden puolesta todella upea päivä, ja iltapäivä vietettiin koko perheen toimesta ulkona. Aamupäivällä tein Venlan kanssa sitä palapeliä ja pelasin Veetin kanssa PlayStationia (”Halli Potteli”-peli kuten Venla sanoo), mutta lounaan jälkeen otettiin suuntia ulko-oven toiselle puolelle. Ensin oltiin oman pihan leikkapaikalla jossa sekä minä että vaimoni laskimme liukumäkeä...
Veeti taisi ihmetellä onko hänen vanhempansa seonneet täysin kun liukumäen jälkeen...
...väsynyt lanssari otti ja kiipesi kiipeilytelineen päälle istumaan. Ehkä pieni askel ihmiskunnalle mutta iso askel Pikku-Stendelle... ;-)
Kanervat löysivät tiensä meidän oamlle etu- ja takapihalle...
Sitä mitä äiti edellä...
...sen tytär perässä... :-)
Vaimoni takapihalle luoma ruusutarha elää ja voi hyvin...
Äiti ja tytär metsässä Nummelan harjulle. Veeti jäi leikkimään omien kavereiden kanssa, sillä aikaa kun Venla, Pia ja minä teimme pienen metsälenkin.
Eli nyt olisi jaossa kolme kappaletta virallisia (ja tietenkin laadukkaita) Väsyneen Lanssarin Päiväkirja-palapelejä. Itse palapeli näkyy tuossa kuvassa, sillä on kokoa noin 20 x 30 cm ja se koostuu 96 palasta. Siinä voi sitten pimeinä syys- ja talvi-iltoina istahtaa pöydän ääreen kynttilävalossa ja punaviinipullon kanssa ja tehdä tuota palapeliä, ja näin ollen saada pimeyteen hieman valoa ja toivoa. ;-) Jaossa on siis kolme kappaletta, ja arvonta suoritetaan samoja periaatteita noudattaen kuin 2-vuotisarvonta elokuussa.
Suunnilleen kuukauden kuluttua aukeaa uusi moottoritieosuus Lohjalta kohti Turkua, ja vanha valtatie 1 saa näin ollen kunnon ”fejsliftin”. Tai eihän edes voi sanoa noin, koska kyllähän vanha ykköstie jää vielä olemaan ja sen rinnalle tulee uusi moottoritie. Puhuinkin tuossa aikaisemmin hieman noista tunneleista, ja tänään ne harjoitukset paikan päällä sitten lähtivät käyntiin. Koska me olemme pitkästä aikaa viettämässä muutama vapaapäivä koko perheen voimin ja minulla ei todellakaan ole pienintäkään halua tulla työmaalle ennen sunnuntaiaamua, päätin ottaa osaa ensimmäiseen harjoitukseen joka käynnistyi tänään aamulla puoli kymmenen aikoihin. Niitä harjoituksia pidetään sitten koko viikon perjantai-iltapäivään asti, ja ihan parikin treeniä per päivä. Varsinkin koska kuulun tuohon meidän L4-rinkiin pidän sitä ehdottoman tärkeänä että olen käynyt niissä tunneleissa ennen kuin joku iso Herra tai Rouva leikkaa tuon nauhan ja päästää kansan valloilleen.
Joten aamulla oman työvuoron päättymisen jälkeen tein treffit L190:n kanssa Vesitornin Grillin luona (ei ehditty ruokailla), ja hyppäsin niiden kyytiin. Sattuikin sitten niin hauskasti että samassa ambulanssissa istui kolme kokenutta hoitotasoista sairaankuljettajaa ja yhtä lailla kolme Hiiden L4-rinkiin kuuluvaa henkilöä. Varsinkin harjoituksen jälkeen Lohjan keskustassa kohdalle osunut ”käsipystykeikka” sai minulla suunpielet ylöspäin, kun ajattelin että kyllä tuo yksi 3,5 promillen kännissä ollut kansalainen sai korkealaatuista hoitoa. ;-)
Ja olen edelleenkin sitä mieltä että suurimpia ongelmia noissa tunnelikeikoissa ovat kaikki nuo jopa tuhannet kansalaiset ja heidän ajoneuvonsa sekä täydellinen tietämättömyys siitä miten ne reagoivat ongelmatilanteissa. Kuinka moni menee paniikkiin tunnelissa liikenneonnettomuustilanteessa, vaikka ei olisi edes itse osallisena koko onnettomuudessa? Ja kuinka monella menee hermot jonoissa jotka syntyvät sadoista tai jopa tuhansista autoista sillä hetkellä kuin tunneleihin johtavat puomit lasketaan alas? Ja sitten kun niillä menee hermot niin yritetään väkisin reunoja pitkin eteenpäin että ehtisi ajoissa laivalle Turkuun. Ongelma piilee vaan siinä että se johtaa aika nopeasti täydelliseen sumppuun jossa kukaan ei mene eikä pääse mihinkään. Ei edes palo/pelastus, sairaankuljetus ja poliisi. Siinä voitte sitten hoitaa tuon ongelman keskenänne ja vaikkapa soitella kilpaa Salovaaran Pertille Radio Novaan ja kertoa kuinka helvetinmoisia ruuhkia täällä ”piiip ykköstien tunneleissa on...”.
No mutta miksi sitten pitää pestä ambulanssi vaikkakin Pekka Pouta sanoo että maamme eteläosissa alkaa kohta tulla vettä taivaalta siihen malliin, että arkin rakentamista suositellaan? Sen takia että näillä autoilla ajetaan paljon, ja koska harva asia pistää niin pahasti silmään kuin erittäin likainen hälytysajoneuvo. Minulla on jotenkin sellainen tunne että kansalaisten usko meihin on suoraan sidottu siihen kuinka puhtaat automme ja työvaatteemme ovat. Ja onhan se näin, julkisuuskuva on tärkeä ja kaikkihan me tiedämme kuinka keskeisessä asemassa ensivaikutelma on. Ja keikkaa on vaikea saada takaisin raiteilleen sen jälkeen kun se on kerran mennyt pieleen. Eihän se nyt tietenkään kaadu yhteen likaiseen ambulanssiin, mutta se on kyllä osa suurempaa kokonaisuutta. Ja vieläpä varsin tärkeä osa.
Musiikkimaku muuttuu kun ihminen kasvaa ja vanhenee, niin minullakin. Mutta Jean Michel Jarre on aina roikkunut mukana, ja jotenkin minusta tuntuu että näin tulee myös aina olemaan. Olen tietenkin kuunnellut myös muita elektronisen musiikin tekijöitä (mm. Vangelis ja Kraftwerk), mutta yksikään ei ole yltänyt yhtä korkealle minun asteikolla kuin Jarre. Ajatelkaa, olen 34 vuotias ja olen kuunnellut tuon saman miehen musiikkia 26 vuotta. Hänen tyylinsä on mielenkiintoinen sekoitus elektronista ja klassista musiikkia, ja valtaosa hänen albumeista ovat ns. konseptialbumeita jossa kaikki levyn osan muodostavat kokonaisuuden jonkun teeman ympärillä. Jarren levyt pääsevät oikeuksiinsa kun pistää kämpän pimeäksi, menee pitkälleen sohvalle ja laittaa levyn (hyviä esimerkkejä ovat Oxygène, Équinoxe, Chronologie ja Waiting For Cousteau) soimaan. Ääntä pitää olla, ja tietenkin sellainen äänentoistojärjestelmä joka soi puhtaasti. Oxygène-levyn kohdalla ajattelen yleensä avaruutta ja suuria asioita/kysymyksiä ja Waiting for Cousteau-levyä kuunnellessa mietin vedenalaista maailmaa. Se on helppoa kun siellä on viettänyt jonkin verran aikaa.
Yksi erikoinen piire Jarressa on tietenkin hänen konsertinsa, jotka ovat ihan omaa luokkaansa. Hän on useita kertoja esiintynyt valtavissa ulkoilmakonserteissa miljoonille kuulijoille käyttäen mm. pilvenpiirtäjiä “stagena”, mutta myös hänen “pienemmät” konsertit ovat erittäin vakuuttavia. Jean Michel Jarre on käynyt Suomessa kerran vuonna 1997, ja kävin silloin Harteall Arenalla katsomassa ja kuuntelemassa. Se oli todella upea konsertti, jossa musiikki ja visuaaliset tehosteet muodostivat todella mieleenpainuvan kokemuksen. Muistan että pari penkkiriviä meidän edellä oli nuori mies joka ajoittain innostui tanssimaan musiikin tahdissa. Tai no joo, tanssia ja tanssia… Se näytti enemmänkin siltä kun hän olisi syönyt purkillisen Tenoxia, polttanut pilveä ja sen jälkeen ruvennut kouristelemaan (mikä on tietenkin melko epätodennäköistä sellaisella Tenox-määrällä) pystyasennossa. Minun ja pikkuveljen mielestä se oli hauskaa, mutta muistan kyllä mitten muutama muu paikalla oleva meinasi vetää vesimelonin nenään kyseisestä touhusta…
