Ammatinvalinnan takia teen ajoittain työtä myös jouluna, uutena vuotena, vappuna ja juhannuksena. Se on osa tätä duunia koska pitäähän joku ajaa tuota rahtia myös silloin kuin valtaosa Suomesta juhlii tai hiljentyy. Tai on ympäripäissään...
Minulla oli onnellinen lapsuus ja nuoruus. Ei tietenkään vailla haasteita, mutta eihän sen tarvitsekaan olla. Tai voisi oikeastaan sanoa ettei sen saisi olla jotta ihminen kehittyisi ja näin ollen olisi valmiimpi aikuiselämän tuomiin haasteisiin. Nyt kun ensimmäinen adventtisunnuntai lähestyy kovaa vauhtia on ehkä syytä miettiä tuota joulua vähän enemmän (jos ei muuta niin ihan sen takia että pääsisimme tuon Erection Avenuen aiheuttaman järkytyksen yli).
Olen siis jouluihminen, ja minulla on lapsuuteni jouluista ainoastaan erittäin hyviä muistoja. Toivon hartaasti että meidän omat lapset voivat aikuisina muistella lapsuuttaan (myös jouluja) lämmöllä, enkä nyt oikeasti keksi miksei näin olisi. Mutta kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Pakko myöntää että ensimmäiset tässä ammatissa vietetyt joulun olivat aika raskasta aikaa. Kovin monessa kodissa asiat ovat jouluna todella päin helvettiä... :-(
Alko myy joulun aikoihin aivan järjettömiä määriä viinaa. Jos en muista ihan väärin niin sitä viinaa menee jouluna kaupaksi niin järkyttävän paljon, että ainoastaan juhannus voittaa. Siis mitä helvettiä kysyy epätietoinen sairaankuljettajapoika Nunmelasta (ei kirjoitusvirhettä)??? Kyllä meidän(kin) perheessä juodaan saunassa pari pulloa jouluolutta, ja ruuan kanssa lasillisen punaviiniä. Mutta se on hyvin pitkälti siinä. Monesti olen raskain mielin viettänyt aikaa keikalla asunnoissa jossa joulunvietto on karannut pahasti käsistä, ja hetkeä myöhemmin kämppä on täynnä poliiseja, sairaankuljettajia sekä itkeviä ja syvästi pettyneitä pieniä ihmisiä... :-(
Olen joka toisen joulun töissä, ja tänä vuonna olen onnellisesti vapaalla. Ollaan itse asiassa kaikki vapaalla ja yhdessä jouluaattona, ja odotan sitä innolla. Ollaan mietitty Pian kanssa sitä että viettäisimme joulun torpalla, mutta en sitten tiedä toteutuuko se tänä vuonna. Meillä molemmilla olisi kyllä suuri halu kokea joulun torpalla, ja olen vakuuttunut että myös lapset rakastaisivat sitä (siitä huolimatta ettei siellä ole verkkovirtaa). Varsinkin jos maa olisi valkoinen (mene pois paha ilmastonmuutos). Mutta ollaan me sitten missä vaan niin tiedän että joulusta tulee todella hieno. Mutta hiljaa mielessäni esitän wäsyneen pyynnön siitä että vanhemmat antaisivat tästä eteenpäin lapsilleen hyviä ja rauhallisia jouluja ilman suuria määriä viinaa, ja että kaikki saisivat nauttia joulun tunnelmasta. Jospa vuoden 2009 joulussa olisi sitten edes vähän vähemmän tuota paskaa. Mutta en kyllä oikeasti usko tuohon itsekään...
Ladies and Gentlemen, spread the good Word of Huuhaa to the people
Maanantaina 17. Marraskuuta 2008 kello 21:53
Kieli elää ja muuttuu koko ajan. Yksi esimerkki tästä on pinnalle nousevat fraasit ja termit, jotka antavat oman mausteensa kielelle. Hyviä (?) esimerkkejä ovet über, pro, semi, aikuisten oikeasti ja uusin tulokas läyhääminen (BigBrother 2008). Minä pääsääntöisesti pidän noista ja viljelen niitä itsekin ehkä turhankin paljon. Jonkun ajan kuluttua valtaosa noista kuolee pois, ja minua suorastaan harmittaa kun ne tuntuvat häviävän meikäläisen muistista saman tien kun kyseisen termin käyttö vähenee...
Nyt meillä Vihdin sakussa pyörii vilkkaasti sana ”huuhaa”. Ilmeisesti saamme kiittää (tai moittia riippuen mielipiteestä) Herraa nro 20 joka on ruvennut viljelemään tuota sanaa meillä. Ja se on tarttunut meihin muihin vauhdilla jolle ebolaviruskin olisi kateellinen. Wikipedia sanoo seuraavaa sanasta ”huuhaa”:
"Huuhaa (engl. flim-flam, bullshit) on käsite, jota on käytetty erilaisista perusteettomista väitteistä ja uskomuksista, joiden tueksi ei ole esitetty kunnollista todistusaineistoa.
Sanan käyttökohteita
Sanaa käytetään pilkkanimityksenä etenkin näennäistieteistä, mutta myös monista new agen ja okkultismin piiriin kuuluvista uskomuksista. Usein huuhaaksi kutsutaan myös jotain sitkeästi elävää väittämää, joka perustuu kuulopuheisiin tai yleisiin uskomuksiin. Esimerkiksi salaliittoteorioita, ufoja ja kädestä ennustamista on pidetty usein huuhaana, ja myös uskontoon pohjautuvat käsitykset ovat joidenkin mukaan huuhaata. Martti Innanen käytti tai hänestä on käytetty liikanimeä Huuhaa johtuen hänen tekstiensä asiapitoisuuden vähäisyydestä. Skepsis ry palkitsee vuosittain pseudotieteen aseman vakiinnuttamisessa kunnostautuneita Huuhaa-palkinnolla.
Huuhaa puhekielessä
Huuhaata käytetään tieteellisen keskustelun lisäksi myös puhekielessä usein väljemmässä merkityksessä jostakin perättömästä asiasta, samassa merkityksessä kuin sanaa hömppä.
Huuhaaksi kutsutaan monesti erityisesti internetin keskustelupalstoille lämpimikseen kirjoitettuja tekstejä, joista puuttuu varsinainen asiasisältö. Huuhaata varten on Usenetissä omat keskusteluryhmänsä."
Meillä tarkoitus on aika lailla samankaltainen, mutta painopiste on tietenkin sairaankuljetustyössä. Huuhaata ovat valtaosan keikoista (varsinkin öiseen aikaan tapahtuvat), sairaankuljettajien palkat, mikroruuat, kaikenlaiset testit ja tentit. You name it and it´s huuhaa. ;-)
Ja jos te luulette että tämä meillä päin tapahtuvaa ”huuhailu” on pieni paikallinen ilmiö niin olet väärässä. Myös suuren luokan maailmanstarat ovat ruvenneet käyttämään tätä fraasia. Katsokaa vaikka tuo seuraava videoklippi... ;-)
Joulu lähestyy. Joulusta ollaan montaa mieltä, ja suurin osa tuntuu olevan vahvasti puolesta tai vastaan. Joulu taitaa olla sellainen asia johon harva ihminen suhtautuu kovin välinpitämättömästi. Minä olen ehdottomasti jouluihminen, ja uskallan jopa myöntää sen ihan näin maailmanlaajuisessa tietoverkossa. En ole erityisen innostunut siitä überkaupallisuudesta joka nykyään tuntuu kuuluvan yhteen joulun kanssa, mutta muuten joulu on ehdottomasti hienoa aikaa. :-)
Erityisen tärkeät minulle ovat jouluruoka, joulutunnelmatunnelma (johon kuuluu mm. lumi, valot, tuoksut ja musiikki) ja yhteinen aika läheisten ihmisten kanssa. Lahjojen antaminen on myös erittäin mukavaa (kunhan ne eivät johda taloudelliseen katastrofiin), eikä niiden saaminenkaan nyt ihan perseestä ole. Yksi keskeinen asia tuolla tunnelmapuolella koostuu siis tuosta lumesta ja valoista. Ikävä kyllä meillä on ainakin täällä ”etelässä” ollut aika lailla ”mustat” nämä edelliset joulut, mutta erilaisia valoja saa sentään vielä. Joulun tunnelmaa tuoma valo voi olla niin aitoa tulta kuin sähköistä, pääasia että sitä on. Ja mitä vähemmän lunta sitä enemmän valoa kiitos.
Olen erittäin tyytyväinen ja syvästi kiitollinen siihen että myös Nummelassa on nykyään joulukatu (eli katuosuus jonka varrella on jonkinlaiset jouluvalot). Mutta minulla on yksi pieni ongelma tuon meidän version kanssa. Minusta on alusta asti tuntunut siltä että nuo valot näyttävät lähinnä miehen sukupuolielimeltä paraatiasennossa. Ollaankin vaimon kanssa jo pitkään käytetty talvisesta Vihdintiestä nimeä ”Erection Avenue”. Ehkä kyse on hieman samanlaisesta ilmiöstä kuin tuo maailman kallein masturboiva lumiukko, mutta oli miten tahansa niin se ei ole ihan omiaan parantamaan tuota joulutunnelmaa. Onneksi tuo enemmänkin naurattaa kuin syö minut elävänä... ;-)
Tuittupää mainitsi tuossa pari ketjua taaksepäin että hän oli löytänyt heidän kotonaan jotain vanhoja valokuvia jossa minäkin ilmeisesti komeilen (?) ja oikein tukalla varustettuna. ;-) Tähän löytyy kyllä ihan hyvä selitys, olen nimittäin aikoinaan ollut Tuittupään miehen kanssa samalla luokalla kun opiskeltiin miten olla herkkiä ja helliä hoitajia. No, sain tuosta kommentista pienen kimmokkeen katsella vähän vanhoja valokuvia, ja tultuani kotipäivystykseen avasin kaapin ja kaivoin esille muutaman valokuva-albumin. Meillä on aika kiitettävä määrä noita kuvia, eikä todellakaan ollut aikomustakaan katsella ne kaikki läpi. Pikemminkin minulla oli selvä ajatus päässä mitä kuvia minä etsin.
Tuo ensimmäinen kuva on otettu 90-luvun puolenvälin jälkeen kun olin opiskelijana suorittamassa työharjoittelua Vihdissä. Minun ohjaajana toimi Juha joka on vieläkin täällä hommissa, ja on vieläpä erittäin hyvä ystävä. Kun katselen tuota(kin) kuvaa tulee väkisinkin mieleen kuinka järkyttävän paljon on ehtinyt tapahtua tuon kuvan ottamisen jälkeen. Siis muuta kuin se että siinä kuvassa minulla on tuota tukkaa, ja nykyään ei. Niissä reiluissa 10 vuodessa on ammatillisesti tapahtunut paljon, ja vastaan on tullut vielä enemmän. On jopa tapahtunut jonkinlaista urakehitystä, ja monessa hommassa on tullut oltua mukana. Ja on tullut istuttua näissä pirun ambulansseissa niin paljon etten tajua itsekään miten en ole jo täysin kyllästynyt tähän hommaan...
Tuo toinen kuva on otettu koulusta. Siinä minä ja (ajoittain myös tätä blogia kommentoiva) ystäväni Jani harjoittelimme nenämahaletkun laittamista moista kapistusta tarvitsevalle kansalaiselle. Tuossa kuvassa ei kyllä onneksi ole aito ihminen uhrina, vaan käytössä oli enemmän tuollainen "Buster The Crash Test Dummy"-tyyppinen ratkaisu. Kouluaika oli todella hienoa aikaa, koska silloin tapahtui paljon hyviä asioita. Huomasin että olin löytänyt alan jossa viihdyn, ja ensimmäinen kesä tabiksessa antoi jo hyvin vahvasti viitteitä siitä että noissa värikkäissä pakettiautoissa voisi viihtyä pidempäänkin. Tämän lisäksi meillä oli hyvä luokka jonka kanssa oli mukavaa viettää aikaa koulussa ja sen ulkopuolella. Tuona aikana muutin myös omaan kämppään Herttoniemeen, ja rupesin luomaan itselleni jonkinlaista itsenäistä ja aikuismaista elämää (esim. pesettämällä pyykit äidillä ensimmäisen parin vuoden aikana...). :-)
Tuo viimeinen kuva on (kuten tarkkaavaisimmat lukijani jo ovat varmasti huomanneetkin) otettu armeija-aikoina barettimarssin (siihen aikaan ainoastaan laskuvarjojääkäreillä, rannikkojääkäreillä, panssarimiehillä ja YK-sotilailla oli baretteja) jälkeen aliupseerikoulussa. En tiedä kuinka paljon minä painan tuossa kuvassa, mutta selvästi vähemmän kuin nyt (laihdutuskuurista huolimatta). Muistan muuten miten joskus lanssiurani alkuaikoina otti päähän kun koin että potilaat pitivät minua ihan pentuna ja että ”riispektiä” ei hirveästi tullut. Kun tuota kuvaa katselee tajuaa että olin minä kyllä aika lapsen näköinen, mutta enhän sitä tietenkään silloin ymmärtänyt. Oltiin niin pirun kovia jätkiä että oksat pois, ja maailma oli kovin mustavalkoinen. Nyt kun tuota ikää on tullut lisää tajuaa että maailmaan mahtuu myös melkoisen paljon harmaita sävyjä sinne väliin...
Lisää kuvia myöhemmin kenties...pahoittelut jo näin etukäteen. Olen täysin vakuuttunut siitä että netistä löytyy (jopa ilmaisia) apinasuodattimia melkeinpä koneelle kuin koneelle. ;-)
Osa ehkä katseli eilen päivällä kakkoselta Discovery-kanavan tuottamaa Monster Garage-sarjaa. Tuossa tosiTV-sarjassa vetäjä Jesse G. James ja viisi muuta enemmän tai vähemmän autotuunauksesta perillä olevaa heeboa suorittavat annettua tehtävää seitsemässä päivässä (yksi päivä suunnittelulle, viisi päivää itse rakennustöille ja yksi päivä testaukselle). Rahaa on käytössä joitakin tonneja, ja sitten siinä on joitakin muitakin sääntöjä. Oli miten oli, ne jotka ovat katsoneet tuntevat formaatin, ja ne jotka eivät ole katsoneet voivat joko lukea ne tuosta edellisestä linkistä tai olla lukematta.
Eilen oli vihdoinkin luvassa ambulanssin ”tuunausta” niin että 19 vuotta vanha jenkkitabis piti saada keulimaan silleen äijämäisesti ja kunnolla. Vaikka rakennustiimi kohtasi (kuten aina) haasteita ja ongelmia, saivat ne aika kivan pelin aikaiseksi. Vielä kun siihen olisi laitettu sinistä valoa suomalaisen nykykäytännön mukaan (siis valoa paljon ja valtaosa led-tekniikkaan perustuvaa) ja jos niillä olisi ollut aikaa ja rahaa ”tuunata” ulkopuoli silleen kunnolla, niin lopputuloksena olisi varmasti ollut kaikkien ambulanssien Isoisä. Nyt (kuten yleensä tässä sarjassa) tuo kosmeettinen puoli hoidettiin viimeisenä yönä ennen testausta, jolloin siihen ei tietenkään jäänyt riittävästi aikaa.
Mutta tosiaankin, ihan miehekäs peli. Varmasti olisi kansa ihmeissään jos Stende keulisi Vihti 190:n kanssa tuolla tavalla kohti auringonlaskua Hanko-Hyvinkää-tiellä... ;-)
Olen siis jouluihminen, ja minulla on lapsuuteni jouluista ainoastaan erittäin hyviä muistoja. Toivon hartaasti että meidän omat lapset voivat aikuisina muistella lapsuuttaan (myös jouluja) lämmöllä, enkä nyt oikeasti keksi miksei näin olisi. Mutta kaikilla ei ole asiat yhtä hyvin. Pakko myöntää että ensimmäiset tässä ammatissa vietetyt joulun olivat aika raskasta aikaa. Kovin monessa kodissa asiat ovat jouluna todella päin helvettiä... :-(
Joulu lähestyy. Joulusta ollaan montaa mieltä, ja suurin osa tuntuu olevan vahvasti puolesta tai vastaan. Joulu taitaa olla sellainen asia johon harva ihminen suhtautuu kovin välinpitämättömästi. Minä olen ehdottomasti jouluihminen, ja uskallan jopa myöntää sen ihan näin maailmanlaajuisessa tietoverkossa. En ole erityisen innostunut siitä überkaupallisuudesta joka nykyään tuntuu kuuluvan yhteen joulun kanssa, mutta muuten joulu on ehdottomasti hienoa aikaa. :-)
Olen erittäin tyytyväinen ja syvästi kiitollinen siihen että myös Nummelassa on nykyään joulukatu (eli katuosuus jonka varrella on jonkinlaiset jouluvalot). Mutta minulla on yksi pieni ongelma tuon meidän version kanssa. Minusta on alusta asti tuntunut siltä että nuo valot näyttävät lähinnä miehen sukupuolielimeltä paraatiasennossa. Ollaankin vaimon kanssa jo pitkään käytetty talvisesta Vihdintiestä nimeä ”Erection Avenue”. Ehkä kyse on hieman samanlaisesta ilmiöstä kuin tuo maailman kallein masturboiva lumiukko, mutta oli miten tahansa niin se ei ole ihan omiaan parantamaan tuota joulutunnelmaa. Onneksi tuo enemmänkin naurattaa kuin syö minut elävänä... ;-)
Tuittupää mainitsi tuossa pari ketjua taaksepäin että hän oli löytänyt heidän kotonaan jotain vanhoja valokuvia jossa minäkin ilmeisesti komeilen (?) ja oikein tukalla varustettuna. ;-) Tähän löytyy kyllä ihan hyvä selitys, olen nimittäin aikoinaan ollut Tuittupään miehen kanssa samalla luokalla kun opiskeltiin miten olla herkkiä ja helliä hoitajia. No, sain tuosta kommentista pienen kimmokkeen katsella vähän vanhoja valokuvia, ja tultuani kotipäivystykseen avasin kaapin ja kaivoin esille muutaman valokuva-albumin. Meillä on aika kiitettävä määrä noita kuvia, eikä todellakaan ollut aikomustakaan katsella ne kaikki läpi. Pikemminkin minulla oli selvä ajatus päässä mitä kuvia minä etsin.
Tuo toinen kuva on otettu koulusta. Siinä minä ja (ajoittain myös tätä blogia kommentoiva) ystäväni Jani harjoittelimme nenämahaletkun laittamista moista kapistusta tarvitsevalle kansalaiselle. Tuossa kuvassa ei kyllä onneksi ole aito ihminen uhrina, vaan käytössä oli enemmän tuollainen "Buster The Crash Test Dummy"-tyyppinen ratkaisu. Kouluaika oli todella hienoa aikaa, koska silloin tapahtui paljon hyviä asioita. Huomasin että olin löytänyt alan jossa viihdyn, ja ensimmäinen kesä tabiksessa antoi jo hyvin vahvasti viitteitä siitä että noissa värikkäissä pakettiautoissa voisi viihtyä pidempäänkin. Tämän lisäksi meillä oli hyvä luokka jonka kanssa oli mukavaa viettää aikaa koulussa ja sen ulkopuolella. Tuona aikana muutin myös omaan kämppään Herttoniemeen, ja rupesin luomaan itselleni jonkinlaista itsenäistä ja aikuismaista elämää (esim. pesettämällä pyykit äidillä ensimmäisen parin vuoden aikana...). :-)
Tuo viimeinen kuva on (kuten tarkkaavaisimmat lukijani jo ovat varmasti huomanneetkin) otettu armeija-aikoina barettimarssin (siihen aikaan ainoastaan laskuvarjojääkäreillä, rannikkojääkäreillä, panssarimiehillä ja YK-sotilailla oli baretteja) jälkeen aliupseerikoulussa. En tiedä kuinka paljon minä painan tuossa kuvassa, mutta selvästi vähemmän kuin nyt (laihdutuskuurista huolimatta). Muistan muuten miten joskus lanssiurani alkuaikoina otti päähän kun koin että potilaat pitivät minua ihan pentuna ja että ”riispektiä” ei hirveästi tullut. Kun tuota kuvaa katselee tajuaa että olin minä kyllä aika lapsen näköinen, mutta enhän sitä tietenkään silloin ymmärtänyt. Oltiin niin pirun kovia jätkiä että oksat pois, ja maailma oli kovin mustavalkoinen. Nyt kun tuota ikää on tullut lisää tajuaa että maailmaan mahtuu myös melkoisen paljon harmaita sävyjä sinne väliin...