Ensilumi pysyi maassa yllättävän pitkään, olisiko ollut jopa viikon verran. Lapsetkin ehti temmeltää lumessa enemmän kuin koko viime talvena yhteensä. Harmi vaan kun molemmat lapset ovat olleet kunnon flunssassa, ja se on hieman rajoittanut varsinkin Venlan ulkona olemista. Ja nyt hän valittaa itse asiassa korvakipua, joten käyn hänen kanssa huomenna aamulla lääkärissä ennen työvuoroni alkua.
Anyway, tässä on tullut vettä taivaalta jo monta päivää ja lumet ovat hävinneet 97,3%. Eli taas on pimeää, märkää ja kylmää. Ja minä vihaan sitä. Liikenteessä se tuottaa ongelmia kun näkyvyys on huono ja ihmiset eivät ymmärrä että kyllä se vesikin voi olla liukas. Ja sitten eletään vielä sellaisia aikoja että hirvet ja peurat liikkuvat paljon, ja aina välillä tulee väistämättä hetkiä jolloin peura ja Toyota haluavat olla samoissa koordinaateissa ajassa ja paikassa. Pelti kolisee sellaista tahtia että taitavat vakuutusyhtiöissä itkeä melkoisen vuolaasti näinä päivinä.
Ja sitten yksi juttu vielä: käyttäkää nyt hyvät ihmiset heijastimia!!! Meinattiin yhtenä iltana (ihan oikeasti) ajaa yhden pöljän päälle pilkkopimeällä kakkostiellä kun hän yritti liftata mustissa farkuissa ja piloottitakissa. Järki hoi... Tuo video on kuvattu eilen aamulla kuuden maissa kun me mentiin Peten kanssa Vihdin kirkolle päin pelastamaan erästä epäonnista kansalaista. Pakko todeta että on melkoisen pimeää. Ja märkää. Se hyvä puoli tuossa pimeydessä on että kansa näkee meidät kiitettävän hyvin...
Tervehdys tasapuolisesti kaikille pitkästä aikaa. :-) Milloinkohan tässä blogissa on viimeksi ollut näin hiljaista näin pitkään? Edellisen jutun taisin kirjoittaa vajaa viikko sitten. Ensin ajattelin että minulle tulee hirveä stressi siitä etten tuota mitään materiaalia, mutta sitten totesin että minulla on niin hieno lukijakunta että voin hyvin olla hetken aikaa ”offline”. Ja onhan se niin että vaikka pyrin olemaan positiivinen eikä kaikkia asioita voi laittaa tänne internetiin oman nimen käytön takia, niin tämä blogi on kuitenkin hirveän lähellä sydäntäni ja se on kyllä tavallaan peilikuvani. Eli jos en jaksa/pysty/halua kirjoittaa, niin sitten en kirjoita. Ja tota...
Suunta on siis oikea, eli ylöspäin mennään. Hitaasti ja rauhallisesti, koska en halua luoda mitään vääriä/liian optimistisia kuvia tilanteestani josta sitten saatan pudota alas. ”Henkinen 741A (putoaminen, korkeariskinen), kyseessä väsynyt lanssari...”. Moni stressioire on helpottanut selvästi koska olen saanut työstettyä asioita laajalla rintamalla. Unenlaatu on parantunut, ja ruoka alkaa jo maistumaan. Taitaa tuo vetämättömyys ja väsymys olla yksi niistä oireista jotka vaivaavat tällä hetkellä kaikkein eniten. No, eiköhän tämä tästä.
Olen oppinut paljon, josta tärkeimmät asiat ovat varmasti se että pitää jatkossa kuunnella enemmän perhettä ja itseään. Olisin voinut tehdä monta asiaa paremmin, mutta kun on joskus niin helvetin jääräpäinen ja jopa tyhmä niin sitten on. No, elämä on jatkuvaa oppimista ja kasvamista. Ja on se vissin sitten niinkin ettei noita kasvukipuja pysty kokonaan välttämään vaikka se kieltämättä helvetin mukavaa olisikin. Moni ihminen on lohduttanut ja todennut että erilaiset ”haastavat jaksot” kuuluvat elämään. Mutta siinä vaiheessa kun makaa muutaman yön hereillä pimeässä ja murehtii, niin silloin tieto siitä että tämä vaihe ehkä kuuluu elämään ei lohduta yhtään.
Viime viikonloppuna oli sitten nuo meidän Hilun hautajaiset. Eihän ne koskaan ole mukavia tilaisuuksia, mutta niissä on kuitenkin se hyvä puoli että ne jollain tavalla saattavat ympyrän loppuun. Sehän ei tietenkään tarkoita että sen jälkeen ruvetaan unohtamaan, mutta enemmänkin minulla hautajaiset toimivat rajana sille että muistellaan enemmän niitä hyviä asioita kuin se että tärkeä ihminen on poissa. Minulle oli suotu kaksi suurta kunniatehtävää kyseisenä päivänä, eli arkun kantaminen ja puheen pitäminen muistotilaisuudessa. Molemmat ovat omalla tavalla hyvin raskaita, mutta olin myös erittäin otettu että pyydettiin. Ristiriitaista I know, mutta elämä usein on.
Arkun kantaminen on ikävä kyllä tullut minulle elämäni aikana hyvinkin tutuksi, joten sen suhteen ei mitään ongelmaa. Mutta se tunnevyöry joka iskee siinä kirkon käytävällä kun kirkonkellot soivat, on joka kerta aika lailla voimakas. Aikoinaan kun kannoin oman isäni ulos Siuntion kirkosta tuntui siltä että jalat pettäisi alta. Puheen pitäminen suurelle ihmisjoukolle osoittautui yllättävän vaikeaksi, ja olinkin aika lailla hermostunut. Koulutan paljon, mutta silloin aihe on hyvin tuttu ja rutiiniakin löytyy. Olin kirjoittanut puheenkin, mutta päätin lauantaiaamuna jättää se kotiin. En yksinkertaisesti halua lukea suoraan paperista kouluttaessa tai puhuessa jossain tilaisuuksissa, koska silloin tavallaan poistan oman läsnäoloni välttämättömyyden. Ainahan ihmiset voivat lukea itse myös suoraan esim. paperilta tai PowerPoint-kalvosta, jos kouluttajalla tai puhujalla ei ole mitään muuta annettavaa. Muutaman minuutin kestänyt puhe meni kuitenkin mitä ilmeisemmin ihan hyvin, ja pakko myöntää että olin itsekin melko tyytyväinen. Valvottu yö takana ja viimeaikaiset tapahtumat taustalla olisi lopputulos voinut olla jotain ihan muuta.
Mutta silleen, eiköhän tämä ”postaustahti” rupea tässä pikkuhiljaa paranemaan, ja yritän myös piristyä hieman. Vaikeuksien kautta voittoon! :-)
Maanantaina tuli sitten lunta. Ihan hieno asia, lunta tähän maahan tähän aikaan vuodesta kaivataankin. Eikä lumipyry sinänsä haittaa mitään, tavallaan jopa tykkään niistä. Mutta silloin kun on työvuorossa saattaa se aiheuttaa aika suuria määriä hälytyksiä. Itse olin tuon päivän Siuntiossa eikä meillä juuri kiireitä ollut, muut ajoivat kyllä huomattavasti enemmän. Ja on pakko todeta noin yleisestikin että vaikka tuo Hiiden L4-radio (joka oli enemmän tai vähemmän symbioosissa kanssani tuon päivän) piippasi melkeinpä tauotta koko päivän, niin valtaosa keikoista ei tainnut liittyä tuohon taivaalta tulevaan lumimäärään millään tavalla. Ehkä tuo vuorokauden varoitusaika ennen maanantaiaamun työmatkaliikennettä kerrankin riitti, eikä ”talvi yllätti autoilijat”-ilmiötä päässyt tällä kertaa syntymään.
Käytiin me katsomassa yhtä ulosajoa naapurikunnassa oikein isolla porukalla, ja jouduttiin kollegani kanssa toteamaan että ilman aurauskeppejä ei ajoittain olisi kyllä mitään hajua siitä missä tie loppuu ja pelto alkaa. Minä ajoin niin kovaa kun näin tarpeelliseksi, eikä siinä mennyt kuin hetki niin oli jo henkilöautoilla liikkuvia kansalaisia kiinni takapuskurissa. No, onhan se niinkin että on vähän eri asia ajaa vaikeissa olosuhteissa uudenkarhealla henkilöautolla kuin painavalla Chevy-merkkisellä ambulanssilla. No, kohteessa ei ollut mitään suurempaa hätää enkä todellakaan nähnyt mitään tarvetta kokeilla missä kohtaa asteikkoa Chevy ja fysiikan lait alkavat olla eri mieltä asioista.
Olen positiivisesti yllättynyt siitä että lumi on vieläkin maassa, ja lisää tuntuu tulevan melkein koko ajan. *koputtaa puuta* Nyt ei mitään helvetin ilmastomuutoskriisiä tähän rakoon kiitos, loskakeli ei oikein parantaisi asioita. No, entäs se minun vointini? Kiitos kysymästä, siinähän se. Kaikki asiat josta puhuin edellisessä tekstissä ovat vielä hyvin vahvasti läsnä, mutta olen päässyt puhumaan asioista vaimoni ja parin läheisen ihmisen kanssa ja se on auttanut hieman. Olen myös käsitellyt asioita omien korvien välissä hyvinkin rehellisesti, ja olen oppinut itsestäni uusia asioita. En välttämättä ole pitänyt niistä, mutta koen että näiden asioiden havaitseminen on ollut erittäin hyvä asia. Jään henkiin...ehkä. Yritän tässä jossain vaiheessa vastata teidän kommentteihin, mutta juuri nyt en jaksa. Kiitos kuitenkin tuestanne, olen kiitollinen.
Osa teistä on kenties ihmetellyt tämän useamman päivän täydellistä hiljaisuutta tässä blogissa. Olen hengissä ja sormeni liikkuvat, mutta on hiljaisuudelle syykin. Olen tällä hetkellä hyvin stressaantunut, ahdistunut ja uupunut syistä joita en halua nyt tässä sen enempää ottaa esille (tämä on yksi seuraus kun kirjoittaa omalla nimellä). Tämä blogi toimii hyvänä vastapainona jolla saa usein ajatukset muualle hetkeksi aikaa, mutta nyt ei ole ollut aikaa, mielenkiintoa eikä voimavaroja kirjoittaa. Luulen että ”postaustahti” hidastuu aika lailla tässä vaiheessa, mutta en häviä mihinkään ja luen kaikki kommentit.
Tsemppiä kaikille sinne lumen keskelle, ja ajakaa varovaisesti!
Rasavillirusakko pitää jäniksistä ja rusakoista. Tämän lisäksi hän on aika lailla taitava tuon pensselin kanssa, ja voitte varmasti jo arvata mikä aihe on vahvasti esillä hänen tauluissaan. Anyway, tuossa jonkin aikaa sitten hänen blogissa oli ideakilpailu jossa piti keksiä hyviä ja mielenkiintoisia ideoita tulevia tauluja varten. Lopputuloksena oli suoranainen ideatulva, josta osa on jo toteutettu. Ja jostain syystä myös minun ideani johti tauluun jonka näette tuossa vieressä.
Pakko todeta että on todella hieno maalaus, jossa on tunnelma kohdallaan. Keikkana noilla rusakkokollegoilla on kettuhyökkäyksen kohteena olleet rusakot, ja iski sitten näköjään ihan tuollainen (onneksi pieni) monipotilastilanne. Mutta Rasavillirusakon kertoman mukaan tuossa selvittiin onneksi suurella säikähdyksellä ja pintanaarmuilla. Ensihoito tuntuu kuitenkin toimivan. Tuo Rusakkolan Ambulanssi on muuten paikka jossa en ole tehnyt keikkaa...
Tervehdys tasapuolisesti kaikille pitkästä aikaa. :-) Milloinkohan tässä blogissa on viimeksi ollut näin hiljaista näin pitkään? Edellisen jutun taisin kirjoittaa vajaa viikko sitten. Ensin ajattelin että minulle tulee hirveä stressi siitä etten tuota mitään materiaalia, mutta sitten totesin että minulla on niin hieno lukijakunta että voin hyvin olla hetken aikaa ”offline”. Ja onhan se niin että vaikka pyrin olemaan positiivinen eikä kaikkia asioita voi laittaa tänne internetiin oman nimen käytön takia, niin tämä blogi on kuitenkin hirveän lähellä sydäntäni ja se on kyllä tavallaan peilikuvani. Eli jos en jaksa/pysty/halua kirjoittaa, niin sitten en kirjoita. Ja tota...
Viime viikonloppuna oli sitten nuo meidän Hilun hautajaiset. Eihän ne koskaan ole mukavia tilaisuuksia, mutta niissä on kuitenkin se hyvä puoli että ne jollain tavalla saattavat ympyrän loppuun. Sehän ei tietenkään tarkoita että sen jälkeen ruvetaan unohtamaan, mutta enemmänkin minulla hautajaiset toimivat rajana sille että muistellaan enemmän niitä hyviä asioita kuin se että tärkeä ihminen on poissa. Minulle oli suotu kaksi suurta kunniatehtävää kyseisenä päivänä, eli arkun kantaminen ja puheen pitäminen muistotilaisuudessa. Molemmat ovat omalla tavalla hyvin raskaita, mutta olin myös erittäin otettu että pyydettiin. Ristiriitaista I know, mutta elämä usein on.
Maanantaina tuli sitten lunta. Ihan hieno asia, lunta tähän maahan tähän aikaan vuodesta kaivataankin. Eikä lumipyry sinänsä haittaa mitään, tavallaan jopa tykkään niistä. Mutta silloin kun on työvuorossa saattaa se aiheuttaa aika suuria määriä hälytyksiä. Itse olin tuon päivän Siuntiossa eikä meillä juuri kiireitä ollut, muut ajoivat kyllä huomattavasti enemmän. Ja on pakko todeta noin yleisestikin että vaikka tuo Hiiden L4-radio (joka oli enemmän tai vähemmän symbioosissa kanssani tuon päivän) piippasi melkeinpä tauotta koko päivän, niin valtaosa keikoista ei tainnut liittyä tuohon taivaalta tulevaan lumimäärään millään tavalla. Ehkä tuo vuorokauden varoitusaika ennen maanantaiaamun työmatkaliikennettä kerrankin riitti, eikä ”talvi yllätti autoilijat”-ilmiötä päässyt tällä kertaa syntymään.
Käytiin me katsomassa yhtä ulosajoa naapurikunnassa oikein isolla porukalla, ja jouduttiin kollegani kanssa toteamaan että ilman aurauskeppejä ei ajoittain olisi kyllä mitään hajua siitä missä tie loppuu ja pelto alkaa. Minä ajoin niin kovaa kun näin tarpeelliseksi, eikä siinä mennyt kuin hetki niin oli jo henkilöautoilla liikkuvia kansalaisia kiinni takapuskurissa. No, onhan se niinkin että on vähän eri asia ajaa vaikeissa olosuhteissa uudenkarhealla henkilöautolla kuin painavalla Chevy-merkkisellä ambulanssilla. No, kohteessa ei ollut mitään suurempaa hätää enkä todellakaan nähnyt mitään tarvetta kokeilla missä kohtaa asteikkoa Chevy ja fysiikan lait alkavat olla eri mieltä asioista.
Rasavillirusakko pitää jäniksistä ja rusakoista. Tämän lisäksi hän on aika lailla taitava tuon pensselin kanssa, ja voitte varmasti jo arvata mikä aihe on vahvasti esillä hänen tauluissaan. Anyway, tuossa jonkin aikaa sitten hänen blogissa oli ideakilpailu jossa piti keksiä hyviä ja mielenkiintoisia ideoita tulevia tauluja varten. Lopputuloksena oli suoranainen ideatulva, josta osa on jo toteutettu. Ja jostain syystä myös minun ideani johti tauluun jonka näette tuossa vieressä.