Pilleri vs Stressi

Keskiviikkona 10. Joulukuuta 2008 kello 00:27

Kuten te jo (epäilemättä tuskaisen hyvin) tiedättekin, niin takana on muutama hyvin raskas viikko. Stressin aiheuttajia löytyy ”leveältä rintamalta”, josta työn aiheuttama stressi on yksi tekijä. Tottuminen uuteen rooliin, uusiin työtehtäviin ja joissakin asioissa liiankin pedantti luonne on ollut melkoinen kuorma kannettavana. Muista stressiä aiheuttavista asioista tai tämän enempää työasioita en halua tässä foorumissa käsitellä, koska kaikki asiat eivät kuulu kirjoittaa blogiin omalla nimellä varsinkaan.

Kiinnitin jo aikoja sitten huomiota luontaistuotteeseen nimeltä AntiStress, ja mietin olisiko tuosta kenties jotain hyötyä silloin kun mieltä painaa liikaa asioita yhtä aikaa. Olen kiitos vaimoni muuttanut suhtautumiseni luontaistuotteisiin (olen mm. käyttänyt melko aktiivisesti Tonalinia laihdutukseen), ja esim. tässä tilanteessa pidän sitä parempana että kyse on miedosta luontaistuotteesta eikä mistään kunnon ”mömmöstä”. Tänään tuli sellainen olo että voisin kokeilla tuota tuotetta ja katsoa olisiko siitä jotain.

Hinta oli (kuten ikävä kyllä melko monessa luontaistuotteessa) melko korkea, mutta kun on kerran päättänyt jotain niin eihän siitä voi enää perääntyä. Otin tabletin ja odotin tunnin. Pakko myöntää, kyllä se tehoaa ainakin jollain tavalla. Eihän se tietenkään poista kaikki elämän huolet, taivas ei aukea, enkelit eivät laula eikä sellainen überpehmeän lämmin olo valtaa sinua. Mutta jollain tavalla se kyllä sai hieman rauhoittumaan. Saukkolan apteekista ei löytynyt kuin tuota vahvempaa versiota, mutta luettuani tuotteen nettisivuista että yksi vahva tabletti vastaa neljää tavallista tablettia olin ihan tyytyväinen. Jotenkin minusta tuntuu että tuon tavallisen version teho taitaa aika pitkälti olla samaa tasoa kuin kalkkitabletilla.

Eli ei mikään ihmeaine, mutta en tietenkään odottanutkaan moista. Enkä tiedä ostanko sitä enemmän kun tuo paketti jossain vaiheessa loppuu. Katsotaan nyt, mutta kaikkeahan pitää kokeilla. Melkein... ;-)

KOMMENTOI - jo 31 kommenttia

Lisää luontokuvia...

Tiistaina 9. Joulukuuta 2008 kello 23:00

Taas tuli tuota lunta (ajoittain melkein jopa vaakatasossa), ja sehän on mukavaa. Ainoa ongelma on edelleenkin se ettei ajoneuvot, niiden kuljettajat ja tuo lumi oikein tunnu tulevan toimeen keskenään. Sen enempää en ajatellut käsitellä tätä aihetta, koska tästä on jo puhuttu ihan tarpeeksi viime aikoina. Siis tässä blogissa, ei nyt sinänsä yhteiskunnassa.



Tänään tuli tällainen keikka vastaan Nummi-Pusulassa, eli kuorma-auton ulosajo. Olimme ensimmäinen yksikkö kohteessa ja jouduttiin toteamaan ettei paikalla ollut enää ketään. En sitten tiedä missä kuski oli (hätäkeskus sai kyllä häneen jonkinlaisen yhteyden jotta olisimme varmoja ettei hän makaa auton alla), mutta ehkäpä tuossa Pusulan Krouvissa ottamassa kaljaa v*tutukseen. Mutta eri reilu kaveri kuitenkin. Ihan kiva että jätti kuorma-autonsa kylkiasentoon ennen kuin lähti pois, ja näin ollen varmistaen tuon Mersun ilmatien... ;-)



KOMMENTOI - jo 25 kommenttia

Perunapuuro

Maanantaina 8. Joulukuuta 2008 kello 20:00

Isäni sekä äitini äiti olivat kotoisin Snappertunasta. Lapsuudessani kyseinen paikka oli ihan itsenäinen kunta, mutta se liitettiin yhteen Tammisaaren ja Karjaan kanssa joskus 70-luvun loppupuolella (ja kohta siitä tulee Raaseporin kaupunki). Siellä tuli vietettyä paljon aikaa (niin kesä-, talvi- ja joululomat kuin muuten vaan viikonloput) vuoteen 1986 asti jolloin isoisäni kuoli. Minulla on erittäin hyviä muistoja sieltä suunnalta, ja onkin harmillista ettei meillä ole juurikaan aikaa käydä siellä nykyään. Tai itse asiassa ei ole ollut moneen vuoteen.

Yksi asia joka on tyypillistä Snappertunalle on perunapuuro (olen myös kuullut käytettävän nimeä Inkoonpuuroa). Muistan hyvin kun maistoin tuota ruokaa ensimmäisen kerran, ja se muisto on seurannut kirkkaana mukana ihan näille päiville asti (pahenevasta dementiasta huolimatta). Taisin olla alle kouluikäinen tai korkeintaan ala-asteen ensimmäisillä luokilla kun tulimme Turusta Snappertunaan viikonlopuksi. Saavuimme myöhään perjantaina ja isoisä oli tehnyt perunapuuroa. Sitä syötiin voisilmän ja maidon kanssa, ja muistan että söin niin paljon että luulin halkeavani. Oli muuten hyvää.

Isoisän kuoleman jälkeen en ole syönyt perunapuuroa, vaikka se on käynyt mielessä useasti. Eilen siirryin tuumasta toimeen ja etsin tuon reseptin, tänään ostin Prismasta ainekset. Valmistukseen meni melkein pari tuntia, mutta siinä vaiheessa kun pistin ensimmäisen lusikallisen suuhuni iski sellainen muistojen tulva että oksat pois. Aikaa on mennyt yli 20 vuotta, mutta muistaakseni maku oli ihan samanlainen kuin lapsuudessani. Perunapuuro on kaikkein parasta kun sen paistaa pannulla seuraavana päivänä, mutta jotenkin luulen ettei sitä jää huomiseksi jäljelle. Nimittäin myös vaimoni (joka on myös syönyt tuota herkkua lapsena) piti kovasti tuosta tekemästäni perunapuurosta, ja minäkin syön varmasti lisää myöhemmin. :-)

Eli taas seuraa ruokaohje Väsyneen Lanssarin Päiväkirjassa...

Ainekset

1 kg (6-7 kpl mallia isoja) jauhomaisia perunoita
1 litra vettä
2 teelusikallista suolaa
3 dl ruisjauhoja

Kuori perunat ja pilko kuutioiksi. Keitä kypsiksi ja ota keitinvesi (se 1 litra) talteen. Survo perunakuutiot kunnolla (minä tein perinteisesti käsivoimin mutta kai se sauvasekoitin toimii yhtä hyvin), lisää suola ja vesi. Kiehauta, ja lisää ruisjauhot pikkuhiljaa samalla kuin sekoitat puuroa (näin ei tule paakkuja). Lopuksi anna puuron kiehua pikkuhiljaa kannen alla tunnin verran ja sekoita aina välillä. Itse olen aina syönyt voisilmän ja maidon kanssa, mutta eräs ohje sanoi että voi myös syödä puolukoiden kanssa.

Ehkä hieman epätavallista mutta hyvin perinteikästä ruokaa. Suosittelen lämpimästi, ehkä se herättää teissäkin vanhoja muistoja. :-)

KOMMENTOI - jo 7 kommenttia

When things start to go bad...

Lauantaina 6. Joulukuuta 2008 kello 00:23

Taitaa se olla vähän niin että kun asiat alkavat mennä päin helvettiä, niin sitten ne ihan oikeasti myös menevät. Noita haasteita on siis ollut tässä viime viikkoina enemmän kuin tarpeeksi, mutta ei tässä vielä kaikki. Jokunen päivä takaperin vaimoni ilmoitti että kuivausrumpu on rikki. Ja se on huono homma, koska a) me ihan oikeasti tarvitaan kuivausrumpu (emme siis jää henkiin ilman sitä) ja b) se on kallis investointi, ainakin sairaankuljettaja-perushoitaja-perheessä. Änd nöu takuu enimoor. No, avasin sen koneen ja olen sitä mieltä että ainoa vika on vetohihnat kiristysrullan rikkoutuminen, ja korjaaja on tilattu ensi viikolle. Toivon hartaasti että tekemäni diagnoosi on oikea, muuten tulee iso itku.

Eilen meidän Kaon-merkkinen tallentava digiboksi sitten kieltäytyi jyrkästi tallentamaan, mutta en ehtinyt sen enempää puuttua ongelmaan työvuoron takia. Lopetin työt tänä iltana, ja kävinkin tuon boksin kimppuun luettuani lapsille iltasadun. Aloittaessani digiboksin tilanne oli huono, nyt se on suorastaan surkea. Se ei löydä enää kanavia, eikä edes signaalia joten luulen että siinä on viritin paskana. Änd ögen, nöu takuu enimoor. Kytkin meidän vanhan digiboksin (ei tallentava), ja se toimii ongelmitta. Joten kai minun on pakko mennä johonkin kotielektroniikkakauppaan maanantaina.

Tiedättekö mikä on pelottavinta? Nyt on vasta joulukuun kuudes päivä. Mitä kaikkea tämä ”laiffi” meinaa keksiä minulle ennen kuin se kyllästyy ja rupeaa kiusaamaan jotain muuta? Miten minusta tuntuu että tämä kuukausi tulee olemaan parempi Suomen kansantaloudelle kuin meidän taloudelle...

KOMMENTOI - jo 10 kommenttia

Vihdoinkin jotain arvostusta...

Keskiviikkona 3. Joulukuuta 2008 kello 14:55

Siis kyllähän tuohon meni aikaa, mutta nyt tuli kyllä hyvä mieli. Aika monta vuotta on tullut istuttua noissa erinäköisissä ambulansseissa, muutamia vuosia olin aktiivisesti mukana vapaapalokuntatoiminnassa ja pari vuotta toimin sivutoimisena (työpaikkakoulutuettuna) päivystäjänä kuntahätäkeskuksessa. Muutama hädässä oleva kansalainen on tullut näiden vuosien aikana vastaan, ja joitakin olen ehkä jopa onnistunut auttamaan.

Palkaksi olen saanut jonkinnäköisen rahallisen korvauksen menetetystä vapaa-ajasta, harmaat hiukset (siis jos minulla olisi hiuksia), tuhansia katkonaisia yöunia ja jonkinlaisen ylipainon (joka alkaa muuten olla mennyttä, paino tällä hetkellä 97 kg eli 16 kg lähtenyt). Mutta nyt kaikki tämä raataminen (joka on tietenkin tehty rakkaudesta kanssaihmisiin) on vihdoinkin huomioitu ihan maan johdossa, koska minulle tuli tänään tällainen kutsu. Olin kyllä ajatellut käydä lauantaina parin duunikaverin kanssa Nummelan VPK:n pikkujouluissa, mutta ehkä pitää muuttaa suunnitelmia ja ottaa rouvan kanssa suuntia maamme pääkaupunkiin... ;-)



KOMMENTOI - jo 17 kommenttia