''The shortest distance between two points is under construction'' - Noelie Altito
Perjantaina 16. Tammikuuta 2009 kello 22:05
Tuossa kun eräänä iltana surffasin sairaankuljetusaiheisia sivustoja netissä, löysin tällaisen. Helvetti, siinä vaiheessa kun Nupuun pitää saada uusi tabis hankitaan tällainen! ;-) Naftaa (vai onkohan tuossa joku pieni vähän vuotava ydinvoimala tuossa pressun alla?) varmasti kuluu aika miehekkäitä määriä, mutta rohkenen väittää ettei ihan heti jää kiinni. Mutta jos jää, niin sitten se pitää varmasti haudata siihen paikkaan... ;-)
Meillä käydään aina välillä keskustelua siitä, että pitäisikö maaseutusairaankuljetuksessa olla nelivetoisia autoja. Tiet ovat vähän mitä ovat, olemme usein liikenteessä pikkuteillä ennen kuin aurakalusto ehtii paikalle ja joudumme ajoittain ajamaan/kääntymään paikoissa jossa ei oikeasti ole sellaiselle edes tilaa. Jäädäänkö me joskus kiinni? Kyllä sitä tapahtuu. Joudummeko joskus kävelemään kohteeseen (siis pidempään kuin 100 metriä)? Kyllä sitäkin tapahtuu, mutta onneksi näitä molempia tapahtuu aika harvoin.
Meillä on yksi neliveto, eli siis NP191:en Nummi-Pusulassa joka on Volkswagen Caravelle. Ja onhan se hyvä, ei käy kiistäminen. Nelivedosta on kieltämättä hyötyä myös ihan tavallisella asfalttialustalla silloin kun on liukasta. Joten otan sen nelivedon jos saan, mutta en minä mitenkään fanaattisesti vaadi moista. En tarkasti edes tiedä miksi, mutta 13 vuoden aikana sakussa en ole montaa kertaa ajanut nelivedolla ja pääsääntöisesti ollaan päästy niin kohteeseen kuin sieltä pois. Neliveto on kuitenkin myös kustannuskysymys. Hankintahinta on ainakin suurempi, mutta ymmärtääkseni neliveto vaikuttaa myös polttoainekulutukseen. Ainakin jos neliveto on jatkuva. Anyway, asenteet ja osaaminen ratin ja penkin välissä on huomattavasti tärkeämpi kuin se kuinka moni pyörä vetää. Ja veikkaan että muutama neliveto on jäänyt jumiin juuri sen takia että kuljettaja on pitänyt juuri sitä tapahtumaa mahdottomana...
Aina välillä tulee hetkiä jolloin en voi kuin miettiä että mitäköhän tuosta meidän Venlasta (3 v.) oikein tulee isona (tai vielä pahempana teini-ikäisenä). Hän on hyvin määrätietoinen, erittäin jääräpäinen, temperamenttinen ja usein jokseenkin itsekeskeinen prinsessafriikki (joka saattaa päästä suustaan mm. ”Isi, prinsessat eivät siivoa huoneensa, sinä siivoat huoneeni”). No, ehkä hän on kuitenkin aika tyypillinen 3-vuotias tyttölapsi... ;-)
Hän pitää myös kovasti musiikista. Kävin äsken hakemassa tyttäreni kotiin perhepäivähoitajan luota, ja kotimatkalla autossa hän vaati kovaan ääneen musiikkia. Eikä hänelle sitten kelvannut kuin auton CD-soittimessa oleva MC Lyte:n ”Bad As I Wanna B” ja sieltäkin lempibiisi ”Druglord Superstar”. Siinä hän sitten istui turvaistuimessa ja pää heilui musiikin tahdissa ja leveä hymy kasvoilla. :-)
En minä nt oikeasti ole huolestunut asiasta, koska minullakin on aika laaja musiikkimaku johon kuuluu myös rap. Ja jotain hyvää oli siinäkin että juuri tuo MC Lyte juuttui auton CD-soittimeen (ei poista levyjä, yksi niistä monista teknisistä vempaimista jotka meni rikki meillä joulukuussa), koska se on oikeasti erinomainen levy ja olen viime aikoina löytänyt sen vähän niin kuin uudestaan. Ei siinä mitään, kyllähän se soitin pitää jossain vaiheessa korjata koska halutaan me kuunnella muutakin kuin MC Lyte:a. Pelkään vain että saattaa olla kallis paukku kun kyse on integroidusta poppikoneesta...
Lopuksi ote tuon biisin tekstistä...
"Broken glass everywhere, cause a motherfucka like you just didn't care
Got my shit shot up, had to buy a new body for my Benz, cause of your wild ass friends
Years ago when you started on the scene, back and forth smuggling shit from the Caribbean
It was you and your boy Dunn, making them suicide runs
But it was all in fun till Dunn tried to run with half of your cut
Now your boss is looking at you saying "What the fuck is up?"
What's up? But you say, "Fuck him" you could start your own ring and things
Besides you get a lot of peeps to swing
Now you got eight men working 7 days a week
2 be the runners, 5 on the street
1 be the side kick, the right hand, you know the one that ride shotgun thinking he the man
They'd kill to be where you are, oh yeah! The druglord superstar"
Olen tässä viime aikoina hieman miettinyt tuota Hiiden L4:n kuljetuskalustoa, mutta vielä eivät ehdotukseni ole kelvanneet (joka tarkoittaa että L4 istuu edelleenkin pääsääntöisesti V190:ssa tai L190:ssa). Olen ehdottanut lentovarusteita ja ”perinteisempää autokalustoa”, mutta ei. No, eihän tässä auta muu kuin etsiä enemmän ja syvemmälle jospa se oikea kulkuväline osuisi kohdalle...
Tässä seuraava ehdotus: lääkintäesimiespolkupyörä. Hyviä puolia löytyy useita, mm. ketteryys, maastokelpoisuus, halpa hankintahinta, halvat vakuutukset, PR-arvo sekä tietenkin myönteinen vaikutus henkilökunnan kuntoon. Mutta löytyyhän tietenkin myös noita negatiivisia puolia, ja heti tulee mieleen esim. pitkät viiveet jos kohde on kauempana ja se ettei ilmeisesti kovaakaan polkeminen tuota riittävästi sähköä riittävän miehekkäälle sinivilkkukalustolle. CD-soitinta ja ilmastointilaitetta (jos ei mallia ”Mother Nature” kelpaa) tuohon ei taida saada, eikä tuolla käytännössä pysty kuljettamaan edes pakottavissa olosuhteissa. Mutta niinhän se on että jokaisessa ratkaisussa on hyvät ja huonot puolet.
Lopuksi voidaan todeta että onhan poliiseillakin polkupyöriä (tosin ei kyllä maaseudulla), ja jos se toimii heillä niin miksei meillä? Vaikka tuskin nyt kenttäjohtajat niillä pyörillä liiku. ;-) Mitä muuta poliiseilla on? Ai niin joo, hevosia. Siinähän olisi sellaista vanhanaikaista John Wayne-tyylistä sankarimeininkiä jos Hiiden L4 saapuisi paikalle hevosen selässä. Ja tietenkin poistuisi (otettuaan X-4, muu kuljetus) ratsastaen kohti auringonlaskua. Ja samalla (aitoon Lycky Luke-henkeen) laulaen ”I’m a poor lonesome lauri four, and a long way from home...”. ;-)
Ihan oikeasti, katsokaa tuota tabista... En tiedä miten tuossa ollaan edes onnistuttu, mutta äkkiseltään tulee mieleen muutama vaihtoehto: a) vauhti oli mallia voitto tai kuolema, b) amerikkalaisten koritehtaiden laatukriteerit eivät ole ihan samaa luokkaa kuin meillä, c) tuo puu ei ole puu vaan puun näköinen peruskallio, d) Photoshop on käynyt kuumana tai e) joidenkin edellisten vaihtoehtojen yhdistelmä. Oli miten oli, tekee pahaa katsoa sitä ihan täältä sohvalta käsin. Tuli heti sellainen olo että pitää muistaa ottaa rauhallisesti seuraavan kerran kun ajaa tuota hälytysajoa.
Hauskinta (?) tuossa on se että näyttää siltä että kollegat ovat onnistuneet osumaan kyseisen alueen ainoaan puuhun. OK, myönnetään että tuo kuva ei ole kovin kattava, mutta siltä se näyttää. Eikös se ollut Ari Vatanen joka joskus aikoinaan Paris-Dakar-rallissa onnistui aavikolla törmäämään siihen yhteen ainoaan näköpiirissä olevaan palmuun...? ;-)
PS. Tuo otsikko viittaa tietenkin Star Trekiin, jossa ”warp speed” on siis todella kova vauhti. Ja jos se liikuttaa isoa avaruusalusta niin lujaa, niin mitäköhän se tekee Transitille? ;-)
''The only real training for leadership is leadership'' - Anthony Jay
Keskiviikkona 14. Tammikuuta 2009 kello 20:52
Tänään oli tuon ensihoitotyön johtamiskurssin viidennen moduulin (neljä vielä jäljellä) viimeinen lähiopetuspäivä, ja se meni käytännön harjoituksien muodossa. Niitä harjoituspäiviä/simulaatiopäiviä on ollut jonkin verran pitkin syksyä, ja me oppilaat olemme kaikki hyvin pitkälti sitä mieltä että ne ovat melkeinpä tämän kurssin parasta antia. Tehtävien ”koko”/vaikeusaste on kasvanut koko ajan, ja tänään oli vuorossa monipotilastilanteita (3-5 potilasta) sekä kaksi yksikköä + lääkintäesimies-kokoonpano auttajapuolella. Huomiota kiinnitettiin niin radiojohtamiseen ennen kohteeseen saapumista kuin tietenkin kohteessa tapahtuvaa johtamista. Tämän lisäksi primääritriagen (eli nopean potilasluokittelun) tekeminen oli opettajien listalla ihan ensimmäisten joukossa.
Nuo tänään läpikäydyt tapaukset voidaan jakaa kahteen ryhmään, liikennevahinkoihin ja väkivaltatilanteisiin. Niissä väkivaltatilanteissa oli tietenkin vielä tuo työturvallisuusasia erityisen tärkeässä roolissa, ja oli yhteen rastiin (kolme kansalaista ammuttu josta yksi menehtynyt) saatu pikku ansakin viritettyä. Oli ilahduttavaa huomata ettei kukaan meistä mennyt lankaan (joka olisi johtanut kahden sairaankuljettajan menehtymiseen), mutta toisaalta osasimme kaikki epäillä että kyseisessä keikassa oli jotain hämärää. Tässä vaiheessa johtamiskurssia ei 745B (kaatuminen, kiireellinen) yhden sairaankuljetusyksikön voimin kuulostanut kovin todennäköiseltä skenaariolta... ;-)
Käytössä oli siis aina kaksi työparia (+välineet) sekä yksin liikkuva lääkintäesimies (Arcada L4). Tämän lisäksi osa oppilaista toimivat potilaina ja ympäristö luotiin videotykeillä seinille heijastetuista kuvista. Ensin oli kartta (josta jaettiin myös paperiversio suoritusvuorossa olevalle L4:lle) ja sen jälkeen tuli kuvia tilannepaikalta. Yleensä ensimmäinen kuva oli auton sisäpuolelta ja sen jälkeen mentiin lähemmäksi ja katsottiin tapahtumapaikkaa hieman eri suunnista. Pakko myöntää että homma toimi todella hyvin, ja kuvatkin olivat pääsääntöisesti erittäin hyviä. Tuo esimerkkikuva oli selvästi yksinkertaisemmasta päästä.
Homma siis toimi erinomaisesti, ja harjoittelu oli sekä tehokasta että hauskaa. Ja kuten aina aikaisemminkin olivat casen jälkeen käydyt vilkkaat (ja jopa äänekkäät) palautekeskustelut harjoituksien parasta antia. Oli (taas) mielenkiintoista huomata että näinkin pienessä maassa tehdään ensihoidossa asioita hieman eri tavoilla eri paikoissa. Tämän lisäksi on suuria eroja johtamiskulttuureissa. Joissakin paikoissa lääkintäesimies on luonnollinen osa ensihoitojärjestelmää, ja kaikki ovat tottuneet siihen että L4 on äänessä ja käskee kaikenlaista enemmän tai vähemmän hyödyllistä. Mutta on toisenlaisiakin paikkoja. Eräs kurssikaveri totesikin omasta alueesta että jos siellä joku lääkintäjohtaja-asemassa oleva henkilö rupeaisi radioitse määrittelemään kynnyksiä, kieltämään suoraan kohteeseen ajoa sekä käskisi pukemaan suojaliivejä päälle, niin palaute voisi olla kaikkea muuta kuin myönteistä. Siihen suuntaan olemme kuitenkin menossa, ja olen itse täysin vakuuttunut siitä että suunta on oikea. On vain pakko pitää huolta että esim. tämänkaltaisia ensihoidon johtamiskursseja järjestetään niin paljon, että meillä on osaavia ihmisiä johtamassa näitä tilanteita. Kukaan ei synny lääkintäesimieheksi...
Tässä seuraava ehdotus: lääkintäesimiespolkupyörä. Hyviä puolia löytyy useita, mm. ketteryys, maastokelpoisuus, halpa hankintahinta, halvat vakuutukset, PR-arvo sekä tietenkin myönteinen vaikutus henkilökunnan kuntoon. Mutta löytyyhän tietenkin myös noita negatiivisia puolia, ja heti tulee mieleen esim. pitkät viiveet jos kohde on kauempana ja se ettei ilmeisesti kovaakaan polkeminen tuota riittävästi sähköä riittävän miehekkäälle sinivilkkukalustolle. CD-soitinta ja ilmastointilaitetta (jos ei mallia ”Mother Nature” kelpaa) tuohon ei taida saada, eikä tuolla käytännössä pysty kuljettamaan edes pakottavissa olosuhteissa. Mutta niinhän se on että jokaisessa ratkaisussa on hyvät ja huonot puolet.
Ihan oikeasti, katsokaa tuota tabista... En tiedä miten tuossa ollaan edes onnistuttu, mutta äkkiseltään tulee mieleen muutama vaihtoehto: a) vauhti oli mallia voitto tai kuolema, b) amerikkalaisten koritehtaiden laatukriteerit eivät ole ihan samaa luokkaa kuin meillä, c) tuo puu ei ole puu vaan puun näköinen peruskallio, d) Photoshop on käynyt kuumana tai e) joidenkin edellisten vaihtoehtojen yhdistelmä. Oli miten oli, tekee pahaa katsoa sitä ihan täältä sohvalta käsin. Tuli heti sellainen olo että pitää muistaa ottaa rauhallisesti seuraavan kerran kun ajaa tuota hälytysajoa.
Nuo tänään läpikäydyt tapaukset voidaan jakaa kahteen ryhmään, liikennevahinkoihin ja väkivaltatilanteisiin. Niissä väkivaltatilanteissa oli tietenkin vielä tuo työturvallisuusasia erityisen tärkeässä roolissa, ja oli yhteen rastiin (kolme kansalaista ammuttu josta yksi menehtynyt) saatu pikku ansakin viritettyä. Oli ilahduttavaa huomata ettei kukaan meistä mennyt lankaan (joka olisi johtanut kahden sairaankuljettajan menehtymiseen), mutta toisaalta osasimme kaikki epäillä että kyseisessä keikassa oli jotain hämärää. Tässä vaiheessa johtamiskurssia ei 745B (kaatuminen, kiireellinen) yhden sairaankuljetusyksikön voimin kuulostanut kovin todennäköiseltä skenaariolta... ;-)
Homma siis toimi erinomaisesti, ja harjoittelu oli sekä tehokasta että hauskaa. Ja kuten aina aikaisemminkin olivat casen jälkeen käydyt vilkkaat (ja jopa äänekkäät) palautekeskustelut harjoituksien parasta antia. Oli (taas) mielenkiintoista huomata että näinkin pienessä maassa tehdään ensihoidossa asioita hieman eri tavoilla eri paikoissa. Tämän lisäksi on suuria eroja johtamiskulttuureissa. Joissakin paikoissa lääkintäesimies on luonnollinen osa ensihoitojärjestelmää, ja kaikki ovat tottuneet siihen että L4 on äänessä ja käskee kaikenlaista enemmän tai vähemmän hyödyllistä. Mutta on toisenlaisiakin paikkoja. Eräs kurssikaveri totesikin omasta alueesta että jos siellä joku lääkintäjohtaja-asemassa oleva henkilö rupeaisi radioitse määrittelemään kynnyksiä, kieltämään suoraan kohteeseen ajoa sekä käskisi pukemaan suojaliivejä päälle, niin palaute voisi olla kaikkea muuta kuin myönteistä. Siihen suuntaan olemme kuitenkin menossa, ja olen itse täysin vakuuttunut siitä että suunta on oikea. On vain pakko pitää huolta että esim. tämänkaltaisia ensihoidon johtamiskursseja järjestetään niin paljon, että meillä on osaavia ihmisiä johtamassa näitä tilanteita. Kukaan ei synny lääkintäesimieheksi...