''Shared joy is a double joy, shared sorrow is half a sorrow'' - Tuntematon

Sunnuntaina 22. Helmikuuta 2009 kello 18:16

Tänään on 22.2. Eli vaimoni ja minun ensitreffeistä on sujunut tasan tietty määrä vuosia (sattui hyvä päivä huonomuistiselle miehelle). Siitä lähtien elämäni on muuttunut paljon, ja nimenomaan parempaan suuntaan. Olen saanut upean vaimon ja kaksi mahtavaa lasta. Oli tietenkin ihan hauskaa elää yksin itsensä kanssa, mutta siinä rupeaa aika nopeasti tuo seura kyllästyttämään. ;-)

Aika menee valtavan nopeasti eteenpäin, koska kaksi vuorotyöläistä ja kaksi lasta on aika vauhdikas yhdistelmä. Mutta tässä asiassa muistan aina jotain minkä äitini sanoi minulle usein kun olin pieni (kyllä, minä olen ollut pieni): aika menee nopeasti kun on hauskaa. Ja niin se kyllä on. Elämässä on ylä- ja alamäkiä, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois. Vaikeatkin asiat on helpompi kohdata jos sitä ei tarvitse tehdä yksin. Hyvät päivät ovat helmiä, ja nuo vähemmät hyvät päivät pakottavat meitä kasvamaan yhä vahvemmiksi. Ja onhan se niinkin ettei noita hyviä hetkiä välttämättä osaisi arvostaa riittävän paljon jos elämä olisi koko ajan helppoa ja täydellistä. Tietenkin pitää aina pyrkiä parantamaan elämänsä laatua, mutta olen hyvin onnellinen ihminen. Minulla on kaikki todella tärkeä lähellä. :-)

Tämä päivä on mennyt suhteellisen ”tavallisen päivän” malliin, koska molemmat aloittavat työt illalla. Suunnitelmissa on kuitenkin matka Naantalin Kylpylään jossain vaiheessa, koska kyseisellä paikalla on erityinen merkitys meille. :-)

KOMMENTOI - jo 2 kommenttia

Asennevammainen narkkari vai ärsyyntynyt karhu?

Lauantaina 21. Helmikuuta 2009 kello 22:37

Kumpi olisi haastavampi asiakas sairaankuljetuksessa? Ennen kun aloitin tuon edellisen väkivaltaa käsittelevän blogipostauksen kirjoittamisen, tuli tietenkin mietittyä vähän noita meidän ”ihanneasiakkaita” ja niiden aiheuttamia ongelmia. Ja olihan se koko ”itsetutkiskelu” hieman masentavaa. Tai ei se nyt oikeastaan ollut, mutta minun piti jotenkin yrittää olla dramaattinen... ;-)

Mutta sitten satuin näkemään tämän netissä (tästä oli juttu kun joku oli mennyt varastamaan kyseisen auton), ja huomasin että on vissin niitä haastavampiakin asiakkaita. Ihan oikeasti, tabis joka hoitaa ja kuljettaa karhuja. Varmasti siistiä istua kontissa ja yrittää epätoivon vimmalla jotain ”...kiltti karhu, nyt otetaan iiiiihan rennosti ja ollaan tooooodella kiltisti jookos.”. Ja sitten kun puhe ei toimi, niin sitten kokeillaan seuraavaksi opiaatteja (kun niistähän tulee kuulema sellainen ”mukava” olo), mutta aikuiseen karhuun pitää vissin tyrkätä sitä ämpärillisen ennen kun se vaikuttaa (huomioikaa että emme huumaa "hankalia" potilaita opiaateilla, mutta karhun kanssa olisin todennäköisesti valmis kokeilemaan kaikkea). Entäs se tipanlaitto sitten. Huh huh...

En tiedä juuri mitään karhuista, mutta ymmärtääkseni Koreoiden välisen ”no man's landin” (maailman aseistetuin raja, and they are not nice) läpi juokseminen alastomana on huomattavasti turvallisempaa kuin istua ambulanssin hoitotilassa hengissä olevan karjun kanssa. No, ehkä tuo homma ei toimi samalla tavalla kuin ”ihmissairaankuljetus” Suomessa, koska a) kyse on karhuista ja b) tuo tabis löytyy niinkin kaukana kuin Bulgariassa. Mutta on vain kiva antaa mielikuvituksen juosta vapaasti. Tai ei nyt ihan vapaasti, mutta melkein... ;-)

KOMMENTOI - jo 4 kommenttia

Ensihoitotyö ja väkivalta

Lauantaina 21. Helmikuuta 2009 kello 13:55

Juttelin jonkin aikaa sitten vanhan ystävän kanssa, joka tekee tätä samaa jaloa työtä (?) kun minäkin. Hän oli loukkaantunut sairaslomakuntoon työtehtävällä, kun tilanteesta oli syystä tai toisesta tullut painiottelu. Tuli taas ikävä muistutus lisääntyvästä väkivallasta joka kohdistuu hoitohenkilökuntaan paikassa kuin paikassa, ja tietenkin myös meillä.

Ja se on selvästi lisääntynyt. Olen itse ollut alalla vuodesta 1996, ja pelkästään tämän reilun kymmenen vuoden aikana tämä ilmiö on ollut selvästi havaittavissa. Kun ”ei alalla oleva” puhuu tästä huomaan että ihmiset aina olettavat näiden tilanteiden olevan ”juoppojen, narkkareiden ja hullujen” aiheuttamia. Ja onhan se niin että tämä edellä mainittu asiakasryhmä on aina välillä hieman ongelmallinen. Monesti näiden ihmisten ”terve järki” (joka mm. sanoo ”älä tapa”) on hieman sumentunut, ja taustalla on joko sairaus tai verenkierrossa iloisesti ympäri menevät erilaiset kemikaalit.

Mutta on näissä tilanteissa muitakin ongelmia. Yksi yhä kasvavampi ryhmä on ihan ”tervejärkiset” potilaat ja omaiset jotka eivät millään suostu hyväksymään sairaankuljetuksen (ja sitten usein myös konsulttilääkäreiden) tekemiä ratkaisuita. Ei suostuta hyväksymään sitä ettei neljä viikkoa vaivannut selkäsärky vaadi päivystyskäyntiä keskellä yötä eikä varsinkaan ambulanssilla. Ei suostuta hyväksymään sitä, ettei virtsatieinfektion tai ummetuksen takia saa mennä ”sairaalaan” (eli erikoissairaanhoidon puolelle), vaan pitäisi ihan mennä tuolle tutulle ja turvalliselle terveysasemalle, jossa ihan oikeasti pystytään erittäin hyvin hoitamaan valtaosan vaivoista. Ja kun ei suostuta hyväksymään syntyy konfliktitilanne, jossa ihan ”tavalliset ihmiset” saattavat mennä yllättävän pitkälle...

No, millaista väkivaltaa me sitten kohdataan? Valtaosa on verbaalista, eli uhkailua. Uhkaillaan hakata, potkia ambulanssi paskaksi tai joskus jopa tappaa (ja aina välillä jopa ihan ”aikuisten oikeasti”). Mutta sitten on myös lyömistä, potkimista, raapimista ja sylkemistä (”mulla on C-hepatiitti ja AIDS, nyt mä tartutan sen sinulle!!!”. Ja on minua uhkailtu erikokoisilla veitsillä, käsiaseilla (oikeilla, jäljennöksillä ja kerran värikuula-aseella) ja on joskus ihan ajettu takaa kirveellä (oi niitä muistoja). Me keräämme (mm. laatujärjestelmän myötä) kirjallisia väkivaltailmoituksia henkilökunnalta. Niistä kyllä huomaa että olemme ajautuneet tilanteeseen jossa verbaalista uhkailua jopa hyväksytään, eli ne alkavat olla ”osa tätä duunia”. Onko tämä sitten ihan hyvä asia? No, totuus on kyllä se että se on osa tätä hommaa, mutta henkilökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä että meidän pitäisi kirjata ”selvät uhkailut” paperille. Tämä sen takia että saisimme ihan kirjallista dataa siitä kuinka paljon tätä esiintyy, ja millaista se ihan oikeasti on. Ja tietenkin myös sitä että kenelle näitä tapahtuu.

Josta pääsemme näppärästi tuohon viimeiseen (?) ongelmaan. Eli itse sairaankuljettajiin. Me saamme kuulla kaikenlaista, eikä kaikkea tietenkään pidä sietää tai hyväksyä. Mutta rehellisyyden nimissä on pakko todeta, että joissain tilanteissa sairaankuljettajat saisivat kyllä katsoa itseään peiliin siinä vaiheessa kun mietitään miksi ”tämäkin keikka nyt sitten meni päin helvettiä”. Tiedän että joitakin saattaa v*tuttaa sitä että otan edes tämä esille, mutta olen istunut satojen sairaankuljettajien vieressä tabiksessa viimeisten 13 vuoden aikana. Ja osalla on kyllä tietyissä tilanteissa hieman paranneltavaa tuolla ”käytös- ja kritiikinsietopuolella”. Joko lähdetään ihan suoraan provosoimaan tai sitten vedetään ihan hirveät pultit loppujen lopuksi ihan pienistä asioita. Jos juopunut pöllö menee kutsumaan esim. tytöiksi, pojiksi, tyhmiksi jne, niin ei siitä ihan oikeasti tarvitse ottaa saman tien hirveät kierrokset ja ruveta antamaan samalla mitalla takaisin. Kuten sanoin, kaikkea ei tietenkään tarvitse kestää mutta siinä vaiheessa kun asiakas suorittaa Oscar-arvoisen idiootti-imitaation niin hoitohenkilökunta voisi yrittää toimia hieman paremmin kuin alentua herran/rouvan/neidin tasolle. Onneksi tämä ei ole mikään iso ongelma meidän alalla, mutta niin iso että sitä pitää huomioida.

Mikä sitten avuksi väkivallan torjumisessa? Monessa yksikössä pidetään kaasusumuttimia, ja nämä tuntuvat jakavan sairaankuljettajien mielipiteitä. Vuosia sitten olin ehdottomasti sitä mieltä että niitä pitää olla, mutta nyt huomaan että se taisi kyllä mennä nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin. Ja nykyään en missään nimessä puolla niiden laittamista meidän yksiköihin. Yksiköissä pitää olla suojaliivit, ja sitten hyvin koulutettua ja asiansa osaavaa henkilökuntaa. Suojaliivien käyttö tietyillä keikoilla on tietenkin enemmän kuin suotavaa, mutta sen lisäksi pitää ehdottomasti kouluttaa, sopia ja harjoitella varokohdetyöskentelyä, yhteistoimintaa poliisin ja hätäkeskuksien kanssa ja pitää tunteet kurissa. Kaasusumuttimet provosoi eikä ”aseet” kuuluu hoitohenkilökunnan varustukseen. Siinä vaiheessa kun nuo ”riskiasiakkaat” muuttavat mielikuvansa hoitajista ”aseistetuiksi suunsoittajiksi” ottaa työturvallisuuskäyrä äkkiä suuntia kohti pohjaa eikä päinvastoin. Joskus kymmeniä vuosia sitten paloautoa käytettiin Suomessa mellakkatorjuntaa tuhoisin seurauksin, ja se osoitti että eri viranomaisten tehtäviä pitää mahdollisimman pitkälle pyrkiä pitämään erillään toisistaan. Sairaankuljettaja on hoitaja, ei poliisi. Meillä ei ole poliisitehtäviin ammattitaitoa eikä välineitä. Tämän lisäksi pitää muistaa että kaasusumutin ei oikeasti ole kovin hyvä autoissa tai asunnoissa (ja valtaosa meidän potilaiden kanssa vietetystä ajasta tapahtuu erilaisissa sisätiloissa), koska muutama sekunti myöhemmin myös sairaankuljettajat altistuvat aineelle. Ja se joka ei usko tätä ei ole ikinä ollut asunnossa jossa ollaan jouduttu käyttämään kaasua.

Jos kohteessa oleminen ei tunnu turvalliselta on oikea ratkaisu poistua sieltä, ja mikäli potilas jää sinne tullaan takaisin poliisin kanssa. Ihan oikeasti, se ei ole sairaankuljetuksen tehtävä evakuoida yksin potilaita vaarallisista kohteista. Tehdään mekin sen minkä yritysmaailmassa ollaan tehty jo vuosia, eli keskitytään meidän ydinosaamiseemme. Tietenkin on niin että poliisin, sairaankuljetuksen ja palokunnan tehtävät menevät joskus hieman sekaisin, ja tietenkin pitää olla joustava. Mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Siinä vaiheessa kun sairaankuljettaja laittaa ensihoitorepun selkään, jauhesammuttimen toiseen käteen ja kaasun toiseen, ja menee asuntoon jossa tekijä on juuri ampunut naapurinsa ja parhaimmillaan sytyttää sen asuntoa tuleen, ollaan heikoilla jäillä.

Ai miten niin epätodennäköinen skenaario? No miksi ihmeessä sitten valtaosa Suomen suuonnettomuusharjoituksista kostuu tilanteista jossa kemikaalirekka ja turistibussi törmäävät yhteen rautatien ylityspaikalla jonka jälkeen tavarajuna osuu niihin? Ja tämän jälkeen bussi lentää ilmojen halki osuen lähistöllä olevaan päiväkotiin ja rekka tekee saman tempun turvapaikkahakijoiden vastaanottokeskukseen. Jonka jälkeen tilanteessa on mukana 250 potilasta (joista 110 ei osa suomea, ruotsia tai englantia) sekä keskikokoista kaupunkia uhkaava kemikaalipilvi...

KOMMENTOI - jo 35 kommenttia

Vielä noista Vihdin Sairaankuljetuksen uusista autoista...

Lauantaina 21. Helmikuuta 2009 kello 12:39

...sain toissapäivänä vuorossa vihdoin ja viimein otettua hieman parempia kuvia noista meidän kahdesta uudesta ambulanssista (jotka siis sijoitettiin molemmat meidän Lohjan toimipisteeseen tunnuksilla L190 ja L191). Tuo edellinen kuva oli otettu sellaiseen vuorokauden aikaan että siinä korostui enemmän nuo sinivilkut (jotka ovat tietenkin myös hirveän mukavat) kuin auton muut osat.

Muutamia työvuoroja takana molemmissa autoissa, ja olen erittäin tyytyväinen. Autot ovat hyviä (ihan siis molemmat, ovathan ne ”identtisiä kaksiosia”) niin ajo-ominaisuuksien, työturvallisuuden, hoitotilan toimivuuden kuin ulkonäönkin osalta. Kyllä näillä kelpaa ajella. :-)

KOMMENTOI - jo 17 kommenttia

Miksi?

Torstaina 19. Helmikuuta 2009 kello 21:46

Miksi kansakunta ei ole viisastunut yhtään talvilomani aikana? Miksi on vielä olemassa ihmisiä jotka kärsivät ummetuksesta viisi päivää tekemättä sille yhtään mitään, ja sitten soitetaan keskellä yötä ja vaaditaan pääsyä erikoissairaanhoidon puolelle? Miksi on vielä olemassa ihmisiä jotka soittavat ambulanssin ”ihan varmuuden vuoksi” vaivoista jotka ovat olleet samanlaisia viimeiset 30 vuotta? Miksi on vielä olemassa kansalaisia jotka soittavat ambulanssia neljän promillen kännissä, ja selittävät kuinka hyvin motivoituneita he ovat lopettamaan juomisen samalla kun kaatavat lisää viinaa kurkusta alas? Miksi ihmeessä ihmiset eivät vieläkään tajua sitä että jos tie on niin liukas että siinä voisi ongelmitta luistella, niin se ihan oikeasti vaikuttaa auton jarrutusmatkaan? Miksi ihmiset eivät vieläkään tajua että jos lääkäri määrää lääkkeen X otettavaksi kerran päivässä, niin lääkkeen X ottaminen 67 tablettia kerrallaan saattaa aiheuttaa pahaa oloa? Miksi ihmiset eivät vieläkään tajua että valtaosa lääkkeistä eivät nouse päähän tai aiheuta euforiaa? Miksi ihmiset eivät vieläkään tajua että jos sairaankuljettajat kysyvät heidän edessä istuvalta potilaalta jotain, niin jotain mättää mikäli vastaus tulee niiden samojen sairaankuljettajien selän takaa? Miksi ihmiset eivät vieläkään tajua että jos tulemme paikalle hoitamaan potilasta, niin se ei tarkoita sitä että olisimme todella innoissaan ajatuksesta että perustaisimme koko kerrostaloa palvelevan verenpaine-, verensokeri- ja promillemittauspisteen? Miksi ihmiset eivät vieläkään ymmärrä että jos tulee haava niin siihen voi ihan itse laittaa laastari/muu sidehässäkkä? Miksi he eivät vieläkään ymmärrä että sen haavan sitomisen jälkeen voi hypätä yhtä gasellimaisesti omaan autoon puolison viereen kuin ambulanssiin, ja mennä terveysasemalle? Miksi ihmiset eivät vieläkään tajua että nitroa käytetään rintakipuun, eikä ruokahaluttomuuteen, unettomuuteen, erektiohäiriöihin, flunssaan tai yleiseen ränsistymiseen? Miksi ihmiset eivät vieläkään tajua että jos kotiverenpainemittari väittää että verenpaine on 45/12 ja pulssi on 400, niin on todennäköisempää että vika on mittarissa kuin ihmisessä? Miksi???

KOMMENTOI - jo 25 kommenttia