Väsyneen Lanssarin Päiväkirja

Kevään merkit

Lauantaina 21. Maaliskuuta 2009 kello 08:27

Tähän aikaan vuodesta ihmiset etsivät enemmän tai vähemmän epätoivoisesti ympäristöstä erilaisia kevään merkkejä. Ja onhan niitä, koirankakka haisee taas koirankakalle, kengät kastuu samalla kun aurinko paistaa, linnut laulavat, kansa siirtyy kaljakasseineen julkisille paikoille, ihmiset hymyilevät ja tulevan joulun mainokset alkavat ilmestyä kauppoihin. Ja sitten lumilanssari alkaa sulamaan. Kyse on siis meidän Herra 67:n väsäämästä lumisesta (eli suorastaan viileänrauhallisesta) sairaankuljettajasta Kälte Julli (Hiiden Lumi 5), joka varmistaa että V190:n ja V191:n henkilökunta lähtee liikkeelle reippaasti ja iloisella mielellä. ;-)

Anyway, nyt Kälte on selvästi saamassa jonkinlaisen burnout-tyyppisen romahduksen, ja ryhti on selvästi huonontunut. Ja koska haluan että kevät tulee heti olen päättänyt että tämä on The Kevätmerkki. I have seen the sign! Bring it on! ;-)

FacebookTwitter
KOMMENTOI - jo 24 kommenttia

Kaikkea sitä näkee...

Perjantaina 20. Maaliskuuta 2009 kello 18:28

Siinä vaiheessa kun sairaankuljettaja paljastaa ammatinvalintansa jollekin, tämä saa usein kuulla lauseen ”Te varmasti näette kaikenlaista”. Silloin tulee monesti vastattua jotain malliin ”Kyllähän juuri sitä kaikenlaista tulee vastaan”. Mutta luulen kyllä että aika moni ei voisi edes kuvitella mitä kaikkea, ja moni ei ehkä edes uskoisi vaikka kuulisi. Näemme tietenkin paljon hyvin ikäviä asioita, mutta sitten on myös toisenlaisia tilanteita. On keikkoja jossa työpari ei yksinkertaisesti voi katsoa toisiaan silmiin, koska tämän sattuessa mikään lääkitys maailmassa ei voisi estää täydellistä repeämistä. OK, suurin osa näistä keikoista eivät varmastikaan oli hauskoja hädässä olevien kansalaisten mielestä mutta sehän ei meitä estä.

Näistä keikoista liikkuu paljon urbaaneja legendoja, mutta niissäkin on usein ripaus totuutta. Nämä esille ottamani esimerkit ovat kuitenkin ihan todellisia tilanteita. En ole itse kokenut niitä kaikkia, mutta ne mitkä minulle on kerrottu ovat ehdottomasti luotettavien henkilöiden kertomia enkä epäile hetkeäkään etteikö ne pitäisi paikkaansa. Ja minua harmittaa syvästi että aika yhdistettynä dementiaan tuntuu tuhoavan melko suuren osan näiden tilanteiden muistikuvista, ja olenkin usein miettinyt että nämä pitäisi oikeasti kirjoittaa ylös.

Korostan ja alleviivaan että nämä tilanteet eivät välttämättä ole oikeasti hauskoja, mutta tilannekomiikkaa löytyy kylläkin. Varsinkin jos ei elä jääpuikko perseessä ja herne nenässä. Valtaosa näistä ovat tapahtuneet ympäri Uuttamaata, ja osa yli 10 vuotta sitten. Jos joku tunnistaa itsensä kannattaa varmasti pitää matalaa profiilia asiasta, mutta tunnistetietoja näissä ei ole muuta kuin sukupuoli ja ehkä ikä (aikuinen tai vanhus)...

- Iäkkäämpi hieman dementti rouva (asui yksin, kerrostalon neljäs kerros) oli saanut päähänsä että jalkakäytävällä kävelevät ihmiset ovat saatanan kätyreitä, ja yritti tappaa niitä kaatamalla parvekkeelta niiden päällä kiehuvaa Pyhää vettä (also known as hanavesi). Rouvalla oli varsinainen Pyhävesitehdas keittiössä kun kaikki levyt + pari erillistä keittolevyä huutavat Hoosiannaa ja kattiloista nouseva vesihöyri oli tehnyt kämpästä turkkilaisen saunan...

- Sitten on tietenkin näitä sukupuolielimiin liittyvät keikat. On ollut (käynnissä olevaa) hieromasauvaa naisen peräsuolessa (hups), pallomallinen joulukuusenkoriste emättimessä jne. Ja entäs miehet sitten? Joo, kylläpä sitä mielikuvitusta tuntuu olevan siitä että mihin niitä sukukalleuksia voi työntää tai mitä niihin voi laittaa. Imurin letku ja pullo tuntuvat olevan muotia jos ei ole rahaa käydä jonkinlaisessa liikkeessä ostamassa ihan ”virallista tekotavaraa”. Yksi kollega kertoi miten joku älykääpiö oli laittanut kihlasormuksen munansa ympärille kosintaa varten, mutta ei ollut sitten ottanut huomioon ”turpoamistekijää”. En tiedä tuliko kosintaan myönteinen vastaus...

- Aikoinaan yksi kansalainen oli käynyt lääkärissä ummetuksen takia, ja lääkäri oli kirjoittanut Duphalac-reseptin. Soitti sitten ambulanssin kun lääke ei auttanut (hyvä idea, tämä on nykyään suosittua toimintaa). Kysyin kansalaiselta että kuinkakohan paljon hän on sitten juonut tuota lääkettä, jonka jälkeen hän katseli minua hyvin hämmästyneellä ilmeellä ja kysyi että ”Siis pitääkö tuoda juoda? Luulin että se pitää kaataa perseeseen”. Eli hän oli sitten näppäränä poikana ollut lattialla polvillaan takapuoli pystyssä ja yrittänyt kaataa lääkettä oikeaan paikkaan. Varmasti ollut upean näköistä kun Duphalac valuu reisiä pitkin...

- Olen nähnyt kun kaksi henkilöä peruselvyttävät potilasta vesisängyssä. Ja taisipa vielä olla aika vajaasti täytettykin (vesisänky), koska ”merenkäynti” oli melkoinen. Yritä nyt sitten siinä...

- Olen käynyt asunnoissa jossa kansalainen on kerännyt postinsa 20 cm korkeisiin ”paaleihin”, ja täyttänyt koko kämppänsä niillä lattiasta kattoon niin tehokkaasti että isossakin asunnossa ei mene kuin kapeita polkuja akselilla jääkaappi-WC-sänky-ulko-ovi. Snadisti palokuormaa... Olen myös käynyt asunnoissa jossa lattiat ovat täynnä tyhjiä pulloja ja tölkkejä. Ja sanalla täynnä tarkoitan vaihtelevaa korkeutta polvien tasolta vyötärölle, huoneesta riippuen. Ja jottei tulisi väärinkäsityksiä niin minä puhun siis minun polvista ja vyötäröstä.

Ja lisää on vaikka kuinka paljon, ainoastaan jonkinlainen itsesuojeluvaisto ja huonomuistisuus estää jatkamasta. Mutta arvoisat kollegat, avatkaa toki sanalliset arkkunne hyvän maun (venyvä käsite) rajoissa. Ja ei muuta kuin jännittämään mitä seuraava tehtävä kyyti tuo tulleessaan... ;-)

FacebookTwitter
KOMMENTOI - jo 18 kommenttia

''Every unfortunate event does not give rise to a lawsuit'' - Judge Mills Lane

Keskiviikkona 18. Maaliskuuta 2009 kello 00:49

Kuten olemme kaikki varmasti huomanneet, ei tämä meidän kaunis kotimaa ole läheskään se vanha tuttu turvallinen Suomi kuin joskus wanhoina hyvinä aikoina. Moni asia on muuttunut ja tietenkin osa muutoksista ovat myönteisiä. Mutta kolikolla on aina kaksi puolta, ja jos maailmassa on hyvää on myös pahaa. Joten mekin saamme osamme hieman vähemmän myönteisistä ilmiöistä.

Yksi tällainen ilmiö liittyy juridiikkaan ja ihmisten oikeuksiin. Ihmiset ovat nykyään tarkempia näissä asioissa, ja kynnys valittaa asioista (erilaiset valvontaviranomaiset ja asiamiehet) tuntuu madaltuneen melkoisesti. Periaatteessa voisi miettiä että tämä on hieno asia, koska mitä hyötyä oikeuksista on jos niitä ei kunnioiteta? Ja sitten tullaan siihen kuuluistaan ”mutta-osioon” (tai ei se nyt taida olla kovin kuuluisa, ”but”-sanalla on mm. kansainvälinen elokuvateollisuus puolellaan), eli osa näistä valituksista ja ilmoituksista menevät varmasti riman alta ja vahvasti. Mutta kun joku tekee valituksen on valituksen vastaanottanut taho usein velvoitettu tutkimaan asiaa jollain tavalla.

Pienellä kauhulla odotan sellaista hetkeä kun esim. sairaankuljettajilla pitää olla hyvinkin tuntuvia vastuuvakuutuksia jotta uskaltaisivat toimia ammatissaan. Milloin ollaan siinä tilanteessa että hoito-ohjeiden idea ei ole hyvän hoidon lisäksi myös terveen järjen käyttö ja resurssien riittävyys? Missä vaiheessa teemme työmme samalla tavalla kuin esim. yhdysvalloissa jossa tietyt avainsanat johtavat aina automaattisesti tiettyihin toimenpiteisiin. Mieleeni tulee Söpen eräässä kommenttiketjussa kertoma tarina (Söppe, tämä tulee ulkomuistista joten korjaa jos muistan väärin) omista USA-kokemuksistaan jossa yksikkö oli hälytetty kohteeseen hoitamaan nenäverenvuototilannetta. Joten kohteessa otettiin siis käyttöön ”nenäverenvuotoprotokolla”. Kunnes ilmeni ohimennen että herra olikin pudonnut sängystä jossain vaiheessa tätä vuototilannetta, jolloin taktiikka muuttui merkittävästi. Traumaprotokolla käyttöön, ukko kiinni ”boordiin” ja kunnon imobilisaatio ja sairaalaan (jossa epäilemättä otettiin 100 röntgenkuvaa ja muutama ”rundi” CT-putkessa). Voi olla että oli aika hienoa pötköttää kiinnitettynä lautaan samalla kun nenästä valuu verta...nieluun.

Suomessa tehtäväkoodi 745 on hyvin yleinen. Tuo tarkoittaa kaatumista, ja suurimmat aiheuttajat ovat tietenkin vanhusten epävarma liikkuminen, liukkaat keliolosuhteet ja viina. Jos jokaista nurin mennyttä kansalaista pitää imobilisoida tyhjiöpatjalle ollaan tilanteessa jossa menee aika paljon enemmän aikaa kohteissa. Eikä siinä mitään, kyllähän minä enemmän kuin mielellään imobilisoin potilaan jos sille löytyy joku järkevä peruste. Mutta se että veronmaksaja voi viikkoa myöhemmin ilmestyä Karkkilan poliisiasemalle jonkun pehmeän tukikaulurin saattamana, tehdä minusta (ja tietenkin työparista jossa voisi vaatia vieläkin suurempia summia) rikosilmoitus, vaatia satojatuhansia jos ei jopa miljoonia euroja vahingonkorvauksia kun ei mukamas seiso enää ei luokitella hyväksi syyksi...

Aasinsiltana pääsee tästä aika näppärästi aiheeseen tyhjiöpatja vs. traumalauta. Meillä on käytössä kauluri+tyhjiöpatja-yhdistelmä, enkä ole itse asiassa koskaan ollut töissä paikassa jossa on käytössä lauta. Mutta jonkun tuoreen tutkimuksen mukaan (olisiko ollut Systolessa?) noita traumalautoja kyllä on Suomessa käytössä jonkin verran. Pakko myöntää että en ole hirveästi miettinyt tätä aikaisemmin, mutta kyllähän ”boordissa” on tiettyjä etuja tyhjiöpatjaan verrattuna. Heti tulee mieleen kestävyys (tyhjiöpatja menee kuitenkin aika helposti rikki, ja pienikin reikä tekee siitä käyttökelvottoman korjaukseen asti) ja se että patja peittää valtaosan potilaasta. Toisaalta, henkilökohtaisesti en ole juurikaan kokenut tätä ongelmaksi koska traumapotilaat pitää tietenkin tutkia ennen pakkaamista patjan sisään. Mutta kai kyse on myös paljon siitä mihin tottuu. Henkilökohtaisesti pidän kauhapaari+kauluri+tyhjiöpatja, jossa kauhoja siis käytetään potilaan siirtämiseen esim. onnettomuusautosta tyhjärille.

Mutta koska meillä on paljon traumapotilaita olisin hyvin kiinnostunut kuulemaan teidän mielipiteitä asiasta. Onko joku paikka jossa käytetään puhtaasti traumalautaa, ja miksi tällaiseen ratkaisuun ollaan päädytty?

FacebookTwitter
KOMMENTOI - jo 29 kommenttia

Meripelastaja Nipsun paluu...

Maanantaina 16. Maaliskuuta 2009 kello 22:03

Olen aina välillä kirjoitellut erilaisia ensihoitoaiheisia satuja, ja ne ovat olleet suorastaan pelottavan suosittuja. On ollut Lheukoplastia ja Nalle Puhia, ja viime syksynä joudu...siis saitte seurata Nipsun matkaa kohti meripelastajan jännittäviä tehtäviä. Talvi on ollut saturintamalla hiljainen, mutta Nipsu ei tunnetusti pidä kylmästä joten kevään odottelu on ollut varsin luonnollinen vaihtoehto. Uskokaa tai älkää, olen saanut jopa sähköpostia jossa ollaan tiedusteltu Nipsu-satujen kohtaloa. :-) Nyt voin kertoa hyviä uutisia. Kiitos Hattiwattistudioiden ja satusetä Müde J. Ullin ahkeraa työntekoa kaksi seuraavaa Tarinaa ovat lähipäivinä mitä ilmeisemmin julkaisukunnossa. Niitä odotellessa voitte aina lukea jo julkaistut Nipsu-tarinat... ;-)

Nipsu meripelastajana

Prologi Nipsun merellisille seikkailuille...

Nipsun pitkä matka kansimieheksi

Nipsustako ihan oikea palomies?

To be continued... ;-)

FacebookTwitter
KOMMENTOI - jo 16 kommenttia

Doing the same shit...

Sunnuntaina 15. Maaliskuuta 2009 kello 14:19



Tämä liittyy hieman tuohon aikaisempaan ”Sairaankuljetuksen realiteetit”-juttuun, mutta onhan tässä julisteessa paljon totuuttakin. Vaikkakin valtaosa meidän tehtävistä ovat vailla suurta dramatiikkaa, niin toisaalta pitää muistaa kuinka paljon erilaisia tutkimuksia ja toimenpiteitä tämän päivän (varsinkin) hoitoyksiköt suorittavat. Moni niistä ovat perinteisesti lääkäreille kuuluvia toimenpiteitä, mutta käytännössä osa ovat sellaisia joihin moni lääkäri (varsinkin vähemmän akuuttia hoitotyötä tekevät) eivät edes lähde.

Mutta siitä huolimatta pitää aina muistaa että sairaankuljettaja ei ole lääkäri, ja SV-numero voittaa kyytijullin vakanssinumeron. Hyvällä ja rakentavalla yhteistyöllä pääsee kuitenkin pääsääntöisesti aina hyvään lopputulokseen. :-)

FacebookTwitter
KOMMENTOI - jo 4 kommenttia

Sivu: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40
41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60
61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80
81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100
101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120
121 122 123 124 125 126

Lisää