En viitsi aloittaa tätä blogimerkintää sanoilla ”Kuten te olette varmasti huomanneet, on blogirintamalla ollut vähän hiljaista viime aikoina”, koska tuskin kukaan joka täällä käy on voinut olla huomaamatta sitä. Hiljaisuudelle on syynsä, kuten kaikkeen yleensä on.
Koska kirjoitan omalla nimellä (ja kuvalla, nöyrät anteeksipyynnöt siitä) olen tilanteessa jossa en halua sen enempää selostaa syitä siihen miksi elämäni on ollut hieman (?) sekavassa tilassa viime aikoina. En ole tekemässä kuolemaa, mutta minulla on ollut ja on edelleenkin todella paljon käsiteltäviä asioita tuolla "ihokerroksen alapuolella". Mutta yksi niistä monesta seurauksesta on ollut melkoinen writer´s block eli inspiraationi kirjoittaa on tilapäisesti hävinnyt. Halua on kyllä, mutta kun sormet (kaikki kaksi) eivät ”tanssi” näppäimistön päällä niin sitten ei. Pakottaminenkaan ei onnistu, olen kyllä yrittänyt. Syntyyhän sillä tekstiä, mutta luettuani sen läpi en ole kokenut että se on ”painokelpoista”. Uskokaa tai älkää, mutta minulla on olevinaan jonkinlainen tasovaatimus teksteilleni... ;-)
Ei teksti vieläkään oikein tahdo syntyä, mutta nyt huomaan olevani tilanteessa jossa yleensä niin aktiivinen blogini hiljaisuus ahdistaa ihan helvetisti. Joten nyt kirjoitan. Kirjoitan tämän postauksen, ja sitten yritän saada pari muuta työn alla olevaa tekstiä valmiiksi. Pahoittelen hiljaisuutta, varsinkin kun en pysty vannomaan että tämä päivä muuttaa kaiken taas ”hyväksi”. Mutta sen vannon että Väsyneen Lanssarin Päiväkirja ei ole kuollut, tällä hetkellä käydään vaan vähän hitaalla... ;-)
Mutta jotta tämä merkintä ei menisi ihan sekavaksi ja negatiiviseksi, totean tässä lopuksi että Venla täytti eilen neljä vuotta. :-) Jo hyvin nuorena oli selvästi havaittavissa että hänessä on kaksi hyvin vahvaa luonteenpiirrettä: temperamenttisuus ja jääräpäisyys. Minusta tuntuu että nuo em. piirteet ovat vuosien aikana vain vahvistuneet, joten olemme siis taas yhden vuoden lähempänä todella...miten sen nyt sanoisi...haastavia teinivuosia. Eilen vietettiin synttäriprinsessan pienimuotoisesta flunssasta ja lämpöilystä huolimatta synttärijuhlia, ja Barbie-kokoelma kasvoi taas ihan mukavasti. Ja koska Venla on parempi riisumaan nukeilta vaatteet kuin pukemaan, taitaa minullekin riittää Barbie-rintamalla hommia tästä eteenpäin (ainakin joksikin aikaa)... ;-)
Lisää blogijuttuja on siis tulossa. Voi olla että saan ne valmiiksi tänään, mutta huominen on kyllä paljon todennäköisempi. Työn alla kuitenkin. :-)
Pikkuveljeni Jens laittoi minulle tänään sähköpostia, jossa oli pari liitetiedostoa. Tiedostot kertovat karua kieltä siitä mitä tapahtuu kun on hieman liikaa vapaa-aikaa. Lopputuloksena oli sarjakuvahahmoja perheenjäsenistä, avovaimosta ja ilmeisesti jotkut ystävät ovat myös joutuneet ”tulilijalle”. Minusta tuli sitten RoboMedic, maailman pelastamiseen tarkoitettu robotti. ;-)
On tuo broidi jotain oppinut minusta näiden työvuosien aikana, kun minusta tuli halvoista osista helposti hajoava robotti. Suorastaan väsynyt robotti, eikä taida takuukaan olla kovinkaan kummoinen... ;-)
Silloin kun kuljetetaan potilasta sairaalaan esim. MediHelin lääkärin saattamana, istuu ”konttivuorossa” oleva sairaankuljettaja usein paarien pääpuolen päädyssä olevassa tuolissa. Tämä on yleisesti myös ainoa järkevä paikka, koska MediHelin lääkärin mukana ollessa potilas on usein intuboitu ja joku pitää huolehtia ventilaatiosta (Pelastajat-sarjassa komeillut respiraattori ei ole osunut kohdalle näin ilman kameran läsnäoloa). Tämä video pisti kuitenkin hieman miettimään kannattaakohan moinen, varsinkin kun Suomessa ei pääsääntöisesti edes käytetä nelipistevöitä ambulanssien paareilla. Tuo teki kipeää ihan Tabis-Busterin puolesta... ;-)
Kuten varoittelin jo jossain aikaisemmassa postauksessa oli alkuviikko melkoista matalalentoa. Yksi monesta ohjelmanumerosta oli maanantaina ja tiistaina koulussa vietetyt päivät. Kyse oli jo toiseksi viimeisestä johtamiskurssin moduulista, joten meillä alkoi käytännön harjoituksissa olla jo melkoisesti kokoa (lento-onnettomuuksia ja bussiturmia oh yeah).
Nyt oli sitten luvassa kartta-/radioharjoitukset ja tarkoituksena oli hioa osaamisemme suuronnettomuuspuolella. Ensi kuussa on sitten mielenkiintoiselta ja haastavalta kuulostava käytännön kenttäharjoitus, mutta siitä lisää sitten kun sen aika on (toukokuun alkupuoliskolla). Mutta sitten noihin karttaharjoituksiin...
Minulla on jonkin verran kokemuksia noista karttaharjoituksista, josta suurin ja haastavin oli Hki-Vantaan lentokentän SAR-karttaharjoitus jokunen vuosi sitten. Olin kuvitteellisessa Sipoo 290-yksikössä, ja jos en nyt ihan väärin muista olin kyseisessä skenaariossa kuljetusjohtajana. Kokemus oli...no, sanotaan vaikka että mieleenpainuva. Potilaita oli paljon, ja jokaista potilasta kuvasi pieni hajottava paperilappu josta löytyi primääritriagea varten tarvittavat tiedot. Siinä sitten oltiin, muutama stressaantunut sairaankuljettaja ja kirjoituspöydät täynnä erilaisia paperilappuja. Lopputulos taisi olla ihan kohtuullinen (lähinnä niin että kirjanpito piti melko hyvin paikkaansa), mutta minulla ei ollut mikään hyvä fiilis kyseisestä harjoituksesta. Toisaalta, ei myöhemmin suoritettu samanaiheinen kenttäharjoitus ollut yhtään sen parempi. Ehkä jopa pahempi...
Joten vaikka nyt oli kyse huomattavasti pienemmistä harjoituksista, niin pakko myöntää että olin hieman skeptinen. Eikä alku luvannut hyvää, ja kaiken huipentuma taisi olla kun opettaja keskeytti yhden harjoituksen vedoten meidän (paperi)potilaiden turvallisuuteen. Kun niilläkin on kuulema oikeuksia ja tunteita... No, osa ongelmista kyllä liittyi ihan itse harjoitukseen joten ei me nyt ehkä ihan niin huonoja olleet mutta kuitenkin. Onneksi saatiin sentään päivän viimeisen harjoituksen onnistumaan melkoisen hyvin, joten päivän saldoksi pystyin loppujen lopuksi kirjaamaan hieman positiivisempi asenne karttaharjoituksia kohtaan.
Toukokuussa olisi tosiaankin sitten viimeinen moduuli. Lopputyö on vielä kesken, mutta tässä minun täydellisessä henkilökohtaisessa opintosuunnitelmassa ryhdyn tekemään sitä loppuun heti kun saan tällä hetkellä työn alla olevan työvuorolistan valmiiksi. Suunnitelma on siis täydellinen, mutta käytännön toteutuksesta en mene vannomaan... ;-)
Eletään jääkiekon SM-liigan loppuaikoja. Onneksi voi jättää nuo ottelut väliin, ja tehdä jotain muuta järkevämpää. Kuten esim. suunnitella mitä kaikkea pitää ostaa kaupasta keväällä 2010 kun noissa otteluissa on oikeasti jotain katsottavaakin.
Minä olen aina kannattanut HIFK:iä riippumatta siitä missä olen asunut, ja tulen aina kannattamaan. Mutta koska tuntuu melko vahvasti siltä että olen vähemmistönä niin perhe- kuin ystävä- ja tuttavapiirissäkin päätin että pidän nyt sitten vähän meteliä (vaikka olen kyllä muistaakseni puhunut tästä aikaisemminkin). Muistan aina mitä nykyiset yrittäjät Vihdissä sanoivat kun nähtiin ensimmäisen kerran yrittäjävaihdoksen jälkeen: ”Meillä on siis töissä suomenruotsalainen turkulainen joka kannattaa Helsingin IFK:ta”. Kyllä näin on, ja vieläpä ylpeä siitä. ;-)
Mutta se on varmasti ihan tietoinen homma ettei HIFK ole tässä vaiheessa enää mukana tänä vuonna. Kun on tässä tätä koulua, laatujärjestelmän auditointeja ja uusien työvuorolistojen rakentamista. Ensi vuonna tähän samaan aikaan löytyy vielä enemmän rutiinia näistä hommista, ja olen muutenkin vanhempi ja rauhallisempi. Sitten voidaankin sitten juhlia muutama vuosi peräkkäin... ;-)
Koska kirjoitan omalla nimellä (ja kuvalla, nöyrät anteeksipyynnöt siitä) olen tilanteessa jossa en halua sen enempää selostaa syitä siihen miksi elämäni on ollut hieman (?) sekavassa tilassa viime aikoina. En ole tekemässä kuolemaa, mutta minulla on ollut ja on edelleenkin todella paljon käsiteltäviä asioita tuolla "ihokerroksen alapuolella". Mutta yksi niistä monesta seurauksesta on ollut melkoinen writer´s block eli inspiraationi kirjoittaa on tilapäisesti hävinnyt. Halua on kyllä, mutta kun sormet (kaikki kaksi) eivät ”tanssi” näppäimistön päällä niin sitten ei. Pakottaminenkaan ei onnistu, olen kyllä yrittänyt. Syntyyhän sillä tekstiä, mutta luettuani sen läpi en ole kokenut että se on ”painokelpoista”. Uskokaa tai älkää, mutta minulla on olevinaan jonkinlainen tasovaatimus teksteilleni... ;-)
Nyt oli sitten luvassa kartta-/radioharjoitukset ja tarkoituksena oli hioa osaamisemme suuronnettomuuspuolella. Ensi kuussa on sitten mielenkiintoiselta ja haastavalta kuulostava käytännön kenttäharjoitus, mutta siitä lisää sitten kun sen aika on (toukokuun alkupuoliskolla). Mutta sitten noihin karttaharjoituksiin...
Joten vaikka nyt oli kyse huomattavasti pienemmistä harjoituksista, niin pakko myöntää että olin hieman skeptinen. Eikä alku luvannut hyvää, ja kaiken huipentuma taisi olla kun opettaja keskeytti yhden harjoituksen vedoten meidän (paperi)potilaiden turvallisuuteen. Kun niilläkin on kuulema oikeuksia ja tunteita... No, osa ongelmista kyllä liittyi ihan itse harjoitukseen joten ei me nyt ehkä ihan niin huonoja olleet mutta kuitenkin. Onneksi saatiin sentään päivän viimeisen harjoituksen onnistumaan melkoisen hyvin, joten päivän saldoksi pystyin loppujen lopuksi kirjaamaan hieman positiivisempi asenne karttaharjoituksia kohtaan.
Minä olen aina kannattanut HIFK:iä riippumatta siitä missä olen asunut, ja tulen aina kannattamaan. Mutta koska tuntuu melko vahvasti siltä että olen vähemmistönä niin perhe- kuin ystävä- ja tuttavapiirissäkin päätin että pidän nyt sitten vähän meteliä (vaikka olen kyllä muistaakseni puhunut tästä aikaisemminkin). Muistan aina mitä nykyiset yrittäjät Vihdissä sanoivat kun nähtiin ensimmäisen kerran yrittäjävaihdoksen jälkeen: ”Meillä on siis töissä suomenruotsalainen turkulainen joka kannattaa Helsingin IFK:ta”. Kyllä näin on, ja vieläpä ylpeä siitä. ;-)