Suroja siellä, suroja täällä...

Maanantaina 19. Huhtikuuta 2010 kello 14:38

Suuronnettomudet ja niiden johtaminen tuntuu olevan melko lailla pinnalla oleva asia tällä hetkellä ensihoidossa. Ja ymmärtäähän tuon, runsaasti julkissuutta saaneita monipotilas- ja suuronnettomuustilanteita (aiheuttajina niin liikennevahingot, kemikaalit kuin väkivalta) on tapahtunut viime vuosina jopa runsaasti. Ja niin meidän alalla järjestetään suuronnettomuusharjoituksia, seminaareja, koulutuksia ja keskustelu käy vilkkaana.

Näiden harjoituksien järjestäminen pidetään erittäin työläänä hommana, ja sen takia niitä järjestetäänkin alueittain melko harvoin. Toinen ikävä piirre on se että niihin mahtuu yleisesti melko pieni osa alueen ensihoitohenkilökunnasta jolloin harjoituksen antama koulutusarvo jää aika pieneksi. Tämä varsinkin sen takia että usein käy niin että myös seuraavassa harjoituksessa on paikalla ne samat ihmiset kuin edellisenä tai toissavuonna. Ne samat ihmiset joita asia kiinnostaa ja jotka ovat valmiita saapumaan paikalle jopa vapaapäivinä. Ja suuri osa jäävät pois. OK, tämä ei tietenkään aina ole ihan näin mustavalkoista ja joskus myös halukkaat jäävät ikävä kyllä rannalle. Mutta kenenkään on turha kiistää täysin kuvailmani tilanne. Monessa paikassa (mm. meillä) henkilökunnan määrä on niin iso että pitäisi järjestää aika monta harjoitusta vuodessa jotta kaikki saisivat ottaa osaa.

Ratkaisu? Hitostako minä tiedän, mutta pari ajatusta/ehdotusta olisi. Ensinnäkin suroharjoituksia voi järjestää myös helpommin kartta- ja paperiharjoituksen muodossa. Jotkut suhtautuvat näihin aika negatiivisesti, ja pitäähän se paikkaansa ettei ne ole ”aitojen harjoituksien” veroisia mutta näitä voi ongelmitta pitää työvuorossa ilman sen suurempia erikoisjärjestelyitä. Sen voi myös keskeyttää hälytystehtävien takia ja jatkaa myöhemmin. Paperipotilaat eivät valita siitä että ne joutuvat makaamaan kolme tuntia keskellä kloorivuotoa sillä aikaa kun harjoitukseen osallistujat käyvät ”raapaisemassa muutaman peruskyydin”. Olen vuosien aikana ottanut osaa moneen karttaharjoitukseen ja merkittävä osa niistä ovat olleet suorastaan erinomaisia. Voi harjoitella autojen sijoittelua, hoitopaikan sijoittelua, ensiluokittelun perusperiaatteita, kuljetuskohteita ja –järjestystä. Tämä on asia johon meidän henkilökunta saa varautua tulevaisuudessa koska tulen järjestämään näitä.

Toinen ehdotus on päivittäistilanteiden käyttäminen harjoitustilanteina. Siinä vaiheessa kun potilaita on suurempi määrä ja vaikka kaikki olisivat esitietojen perusteella hyvässä kunnossa, niin olisi erittäin fiksua kaikille järjestelmän osapuolille jos lääkintäjohto suorittaisi sen ”surohengessä”. Eli nimetään luokittelujohtaja ja tehdään luokittelu oikein, ja käsitellään triagen antama data kunnolla. Meidän alueella tulee aina välillä tilanteita jotka sopivat hyvin ja ne kannattaisi ehdottomasti käyttää hyväksi. Ei tarvitse tehdä suuronnettomuushälytyksiä koko sairaanhoitopiirin alueelle tai laittaa keikkoja ajokieltoon jos kyseessä on paikallisen ensihoitojärjestelmän oma sisäinen asia.

Tuorein tilanne itselleni oli kemikaalivuoto viime syksynä Lohjalla, jossa 21 ihmistä altistui. Ensimmäinen yksikkö aloitti luokittelun ja melko nopeasti ilmeni kaikkien olevan vihreitä (ei kirjaimellisesti) ja hyvävointisia. Mutta se ei tarkoita että lyödään tässä vaiheessa kaikki surokuviot roskiin ja ruvetaan menemään sieltä missä aita on matalin, vaan jospa sen kerran otettaisiinkin vähän erilainen tie. Tehtävän loppupuolella kävin Lohja P3:n kanssa jonkinlaisen loppupalavaerin ja todettiin tehtävän olleen erinomainen harjoitus niin pelastus- kuin ensihoitohenkilökunnalle. Johtavat saavat erittäin tarpeellista harjoittelua ja kokemusta, ja sama koskee ns. rivihenkilökuntaa. Moni meidän alalla on ikävä kyllä näissä asioissa liikkeellä sillä ajatuksella että ”surot ovat harvinaisia, ei ne mulle osu”. Ikävä kyllä saattavat osua ja varsinkin jos ”samanhenkiset” sattuvat silloin olemaan enemmistönä vuorossa voi se tietää hankaluuksia…