- "I am in killing mode."
Yksi harvoja pelityyppejä joka ei koskaan sytyttänyt oli ns. FPS-pelit, eli First Person Shooter. Tämä on peligenre jossa pelimaailma esitetään pelaajan ohjaaman hahmon näkökulmasta nähtynä, usein niin että pelaajan käyttämä ase tai muu esine on näkyvissä. Olen aina välillä yrittänyt oppia pitämään niistä alkaen legendaarisista Wolfenstein 3D:stä ja DOOM:ista, siirtyen jokunen vuosi myöhemmin kokeilemaan tätä niin paljon tunteita herättävää peligenreä System Shockin muodossa. System Shock oli (ainakin minulle) se ensimmäinen FPS-peli jossa oli jo jonkinlainen grafiikka, pelin teemaa oikeasti tukevat äänet ja käsin kosketeltava tunnelma. Teemahan oli niinkin poikkeava kuin avaruusasemalla oleva ainoa ”normaali” ihminen joka joutuu jäädäkseen henkiin taistelemaan mutantteja ja robotteja vastaan. Minä jopa ostin kyseisen pelin luettuani ylistävän arvostelun MikroBITTI-lehdessä, mutta en koskaan henkilökohtaisesti oppinut pitämään siitä.
Viimeisen yritys oppia pitämään FPS-peleistä tapahtui joskus vuoden 2003 nurkilla kun ostin silloiseen Nokia N-GAGE QD-kännykään pelin Red Faction. Yritin, minä oikeasti yritin mutta turhaan. Pelityyppi ei sytyttänyt. Mutta koska aina pitää löytää joku poikkeus niin kai se on sitten Atarin 80-luvun alussa julkaisema Star Wars-kolikkopeli. OK, se on kyllä enemmänkin lentosimulaattori mutta helvetti se on First Person ja siinä Shootataan niin sovitaan nyt sitten että se oli FPS-peli... ;-) Se käännettiin myöhemmin myös mm. C64:lle mutta minä rakastuin siihen joskus 80-luvun puolessavälissä Turun ulkopuolella olevassa EKA-marketissa. Ja upotin siihen aika helvetin monta markkaa. Jotkut saattavat kysyä että miten minulla oli siihen varaa, mutta ratkaisu on niinkin helppo kuin silloiset Raha-automaattiyhdistyksen Pajatso-automaatit. Niiden jouset olivat aika helposti opeteltavissa ja joskus niistä pystyi saamaan ulos aika miehekkäitä määriä kolikoita pienen (?) alkuinvestoinnin jälkeen. Eihän minulla ikää ollut ja aina joskus kaupan henkilökunta kyllä ajoi meitä pois, mutta useimmiten saatiin kuitenkin harjoitella tätä automaattityhjentämistä ihan rauhassa. Tämän voi nyt varmasti kertoa koska oletan että tämäkin rikos on vanhentunut... ;-)
Sitten nykyhetkeen jossa siis ostin toiseksi koneeksi Windows 7 Professionalilla varustetun läppärin. Tämän jälkeen molemmat pikkuveljeni kehotti minua rekisteröitymään Steam-palveluun jonka kautta pystyy ostamaan (siis ihan laillisesti) pelejä lataamalla niitä omalle koneelle. Seuraavakin kehotus tuli kuin apteekin hyllyltä: osta Tom Clancy´s Rainbow Six Vegas. Ja niin minä tein, ja kirjoitinkin siitä reilu viikko sitten tässä blogissa. Ja ei muuta kuin pelaamaan. Grafiikka upea, äänimaailma vielä upeampi, vuorovaikutus ympäristön kanssa vähintäänkin vakuuttavaa, vihollisten tekoäly haastavaa, aseet ja oman hahmon ”liikevalikoima” kattava. Eli hieno kuin mikä, mutta vieläkään ei hirveästi sytyttänyt. FPS-kirous oli siis vielä voimissaan. Kunnes tuli lisää ohjeita: osta headset, lataa Skype, we´re going co-op...
Ja näin otin ensiaskeleeni co-operative first person shooter-maailmassa, eli tilanne jossa pelikentällä on useampi ihminen jotka pelaavat samalla puolella (ja onhan moni pelannut näitä pelejä jo jonkin aikaa, mutta minulle tämä oli täysin uusi kokemus). Kuulokemikrofooni ja Skype tuovat kieltämättä hienon lisän pelaamiseen kun taktiikoista, reiteistä, ajoituksista ja muusta olennaisesta voi keskustella reaaliaikaisesti muiden joukkuetovereiden kanssa koskematta näppäimistöön. Ja olin myyty, yhtäkkiä huomasinkin pitäväni kovasti tästä peligenrestä. Tosin vieläkin ainoastaan co-op-muodossa, yksin en jaksa niitä pelata...
Kolmantena FPS co op-pelinä koneelta löytyy vauhdikkain ja vähiten taktiikkaa vaativa Left 4 Dead jossa neljä ihmistä pitää päästä pakenemaan kaupungista joka on täynnä zombeja. Meno on kovaa ja rajua ja vaatii kyllä yhteistyötä, mutta tässä pelissä se korostuu lähinnä siinä vaiheessa kun p*ska osuu tuulettimeen (ihan niin kuin zombiekaupungissa hengaaminen kolmen kaverin kanssa ei jo olisi juuri sitä) eikä liikkuminen nyt ole niin viimeisen päälle tarkkaa. Radat etenevät melko lineaarisesti ja lähtökohtahan on että ammutaan kaikkia mitä liikkuu. Ja joskus vaikkei liikkuisikaan. Tätä peliä pelasin ensimmäistä kertaa eilen, ja teeman takia suhtauduin siihen ehkä hienoisella varauksella ensin. Mutta päästyäni peliin sisään pidin siitä kovasti. Erilainen kuin R6 ja GRAW, mutta vaihteluhan pitäisi virkistää. ;-)
